Hullu ku pullosta tullu.

Niinhän siinä sitten kävi, että tämä tyttö majailee ensi viikosta lähtien osastolla.
Olisi pitänyt nähdä se ennakkoon. Tämä kesä ei vaan ole mennyt piirustusten mukaan ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Kaikki voimat kulutettu ja nyt mennään jo varaparistoilla.
Tanssiohjaaja yritti valaa uskoa siihen, että oon vaan hyvä asia. Yritän ajatella itsekin niin. Vaikka se onkin vaikeaa. Kaikkein pahinta on odottaa sinne menoa, kun ei yhtään tiedä mitä odottaa. Kauanko olen siellä. En tiedä vielä mitään.
Läheisimmät tietää, mutta muille olen kertonut vain ympäripyöreitä vastauksia siitä miksi joudun sinne. Selittäminen tuntuu pahalta.

Masennuksen ja bulimian takiahan sinne mennään, mutta en halua kertoa kavereille, 

Ettei aikuinen ihminen hallitse omia syömisiään. Toivottakaa onnea, että selviän siellä. 

Itsetuhoisuutta ja pillereitä.

Kaikkeen sitä joutuu. Tänään keikalla. Samoin huomenna. Muuten elämä on aika tyhjää. Joudun keräämään koko päivän voimia että saan illalla itseni liikkeelle. Puhun sairaanhoitajan kanssa joka ei tiedä tilanteestani mitään. Tilanteen tarkkailua kuulemma. Mutta mikään ei muutu. Tarvitsen kaksi opamoxia, että uskallan lähteä kotoa pois. Ei se näin voi jatkua. Ei pitäisi joutua vetämään näin vahvoja lääkkeitä. Mutta näillä mennään. Ensi viikolla uusi puhelu ja uudelleen kuulen, että hyvä etten ole yksin näin itsetuhoisessa vimmassa. Näillä mennään kaiketi.

We're all fifty shades of fucked up

Tänään selviydytään ja koitetaan pärjätä. Huomenna sairaanhoitaja saa kertoa mitä tälle päälle pitäisi tehdä. Oon niin lopussa. Kirjoittamisesta ei tule mitään ja ajatus karkailee.

Kaveri kysyi jo, mitä jos menisin osastolle hetkeksi. Oman turvallisuuteni takia, kuulemma.
Tahtoisin vain nukahtaa, niin ettei tarvitsisi enää herätä.
Huomiseen jaksan. Mutta entä ylihuominen?
Tuleeko tästä päästä ikinä työkykyistä. Kaveri koittaa piristää ja hymilen mekaanisesti takasin. En tahtoisi huolestuttaa ketään. Tuntuu, että olisi kaikille parempi jos minua ei vain olisi.

P.s Kiitos anonyymille kommentista <3 br="">

Can you save my heavydirtysoul?

This is not rap, this is not hip hop,
Just another attempt to make the voices stop,
Rapping to prove nothing, just writing to say something,
'Cause I wasn't the only one who wasn't rushing to say nothing,
This doesn't mean I lost my dream,
It's just right now I got a really crazy mind to clean.

Liikaa aikaa, liikaa ajatuksia.
Aloitin tämänkin kirjoittamisen viikko sitten, mutta ahdistuin ja suljin sivun.
Päivät sulautuu toisiinsa ja en aina tiedä mikä viikonpäivä on.
Kohta vuos työttömänä ja lääkäri on edelleen sitä mieltä etten oo tyäkykyinen. Olen salaa samaa mieltä. Pää on niin huonossa jamassa. Lääkkeitä aloitetaan ja lopetetaan. Oikeaa annosta haetaan ja vieläkin on paha olla. Tahtoisin loman elämästä. Missä miun pause-nappi on?
Tuntuu että oon ihan epäonnistuja elämässä. Kaverit kaikki töissä, seurustelee, hankkii lapsia ja menee naimisiin. Ite kyhjötän yksiössäni sängyllä ja koitan keksiä syitä miksi edes enää elän.

Maybe I'm a fucking waste, filling up the empty space

Olen palasina ja uppoan.
Huomenna sairaanhoitaja aika. L aikoo tulla sinne, etten joudu menemään yksin.
Jostain syystä jännitän sitä aivan tolkuttomasti. Enemmän kuin mitään.

Pari tuntia myöhemmin, lääkeet alkaa vaikuttaa ja voin taas hengittää.
Hetken.