just living is not enough

Varoitus, pimeän puolen esiinmarssi.


Basking in the light of the moon, taking a deep breath
In a world where theres no yelling voice or sound of the plates breaking
Without sharing warmth, we can keep living

Huomasimme L.n kanssa että meidän pimeät puolet ovat aika samoilla linjoilla joskus.
Hän itse ruokkii minun syömishäiriötäni, olemalla aivan tajuttoman laiha, ja minä vedän hänestä esiin puoli jotka nekään eivät ole niitä kaikkein kauneimpia.
Mutta silti en päästäisi hänestä ikinä irti.
Puhuimme kauan näistä meidän yhteisistä synkistä puolista. Ensimmäistä kertaa.
Puhuimme siitä miten niin usein on vaikea pitää kiinni oikeasta maailmasta ja miten meissä virtaa aika paljon agressioita ja masokismia.
Tämä saattaa kuullostaa sairaalta, mutta pidän hänestä enemmän nyt. Ja toivon että hän pystyy/haluaa kertoa itsestään tulevaisuudessakin.
Kun tiedän etten ole ainut, joka miettii näin.

However, just living is not enough for us

why?

Nykyään, miulla on aika erikoinen ongelma.

Aina kun otan vähäkin jotain, vaikka kaljaa.
Miuta vaan alkaa itkettää. Aivan tajuttomasti. En tiiä mistä se johtuu, tahtosin vaan istua jossain nurkassa ja itkeä.
Vaikka ei miusta ees tunnu niin pahalta, okei joulu ahdistaa ja en tykkää tästä repivästä tunteesta. Ihan kuin miuta revittäis kahtia.
Mutta silti.
Miksi itkeä?

Mihin se kuiva kausi jäi?
Se jollon mikään ei saanu miuta itkemään vaikka ois tahtonu.
Mihin se jäi?

I'm not okay, but i'm going to be,

Tänään mie sain ennakkoon joululahjan.
Mie näin miun veljeä, sitä jonka kanssa en oo puhunu sen jälkeen kun se heitti miut pihalle.

Olin liian vihanen, liian loukkaantunut. Ja ennenkaikkea liian hajalla.
Se sai miut kokonaan pois tasapainosta, masennus rojahti kertaheitolla niin alas etten oo ikinä ollu.
Silloin tein kaikkea tyhmää, ryyppäsin viikkoja putkeen, aloin viillellä(vaikka pelkään verta)
Mutta sillon se kiehto, se kipu, se kun sai ajatukset pysähtymään. Kaikki liike pysähty hetkeks. Mutta kiltit. En tällä tahdo sanoa että kokeilkaa, vaan että älkää kokeilko. Se toimii vain sekunnin, jonka jälkeen jää usein paljon enemmän kauhua kuin sitä ennen.
Ja haavoja tuli paljon.
Henkisiä suurin osa.

Ja sen jälkeen kahdenvuoden hiljaisuus.
Joka katksei nyt.

Vihaan edelleen sitä mitä tapahtui kaksivuotta sitten juuri ennen joulua, niitä itkuja ja sitä miten sain turpiin kyseisen veljen vaimolta.
Mutta olen senverran heikko etten tahdo menettää. Kaipaan jopa enemmän kuin vihaan.

Anteeksi, olen taas sekava, mutta halusin selvittää ajatuksia ja tämä tuntui siihen hyvältä paikalta.

Hyvää joulua teille<3

Why are you shaking?

So you fucked this up again
it's time for you to leave
you never had many friends
and you thought this was all right
you're rushing to meditate
you should eat but probably wait
you never thought of yourself

why are you shaking
why are you right
when I will be the only one who gives
and lets you in tonight

Miut tiputetaan aina niin korkeelta.
Ja mie tahdon vaan elää.
Miksi?

Miksi te teette tän miulle?

I wish for one thing, and one thing only.

Tahtoisin saada tänä jouluna joululahjaksi, jouluraauhan.
Meidän perheeseen.
Tahtoisin saada edes kerran koko perheen joulun. Sellaisen että me kaikki lapset olisimme paikalla. Ja veljien perheet tietysti.Kukaan ei ryyppäisi, eikä riitelisi.

En minä niistä lahjoista välitä, voitte pitää ne kaikki.

Minä tahdon vain rauhaa, ja perheen ja rakkautta.

Anteeksi, etten sano tätä teille suoraan.

What's neccesary in a fight isn't fear, Nothing can be born from that.

Geezus...The stray dog in me is dyed into my bones. I'm getting sick of it.
All I do is howl at the stars, I ain't got the guts to leap at them.

I will light a fire upon the fang that falls short, so that I neednt see that star, so that it shall not tear this throat of mine.

Mitä miustakin on tullut?
Oon vaan kotona, meen piiloon kirjojen ja elokuvien maailmaan.
Tunnen itteni rikki revityks kun lähden niistä pois.

Kotona oleminen on helpompaa kun ei jää koukkuun oikeaan elämään.
Mutta pelkääminen ei loppupeleissä auta mihinkään, ja siitä tästä kuitenkin loppupeleissä on kyse, pelkään elämää niin etten halua edes yrittää.

Haluaisin sanoa että miullahan on ihan hyvä syy,
I've seen too much.

Mutta se ei taida yksinään riittää. Onneksi huomenna on taas psykologi, pääsen purkamaan päätäni. Setä-psykologille on koko ajan helpompi puhua, menen mielelläni siihen valheelliseen luulon,
että hän oikeasti välittää miusta.

kaikki aikanaan, i hope.

Joka toisena päivänä keitän kahvia enemmän
Laitan pöytään valkean liinan ja hetken hengähdän
Joka toisena päivänä katson peiliin hymyillen,
Joka toisena päivänä jaksan, joka toisena en
Lupasin tulla kertomaan kun tiedän enemmän,
nyt tiedän. Mutta en tahtoisi.

En enää olekkaan kaksi-suuntainen mielialanhäiriö.
Niin nopeasti se vaihtuu, nimi. Oireet ei.
Olen Dissosiaatiohäiriöinen, sosiaalisia tilanteita pelkäävä, anorektikko. Höystettynä vakavalla masennuksella.
Hei.
Pitkä nivaska nimiä, mutta ei mitään tietoa,
mitä noille pitäisi tehdä.
Voiko tästä parantua?
Voinko minä jonani päivänä sanoa, "olen taas terve."
En tiedä, tuskin setä psykolokikaan tietää.
Sanoi vain, että ei näiden nimeäminen miuta mikskään muuta, siihen tarvitaan vuosien työ.
Jonkun muun kuin hänen kanssaan, hän osaa vain nimetä ongelmiä.
Mutta hänen kanssaan on mukava tehdä töitä. Hänestä jää sellainen kuva, että vaikka käsitellään vaikeita asioita, hän ei tahdo satuttaa niillä minua.
Pyrkii aina siihen ettei miuta ahdista kun lähden sieltä kotiin.
Kiitos. Ensimmäinen ammatti-ihminen joka ei tahdo satuttaa, tai siltä se ainakin tuntuu.
Kiitos.

P.s voisiko joku ystävällisesti kertoa miksi terapeuttini näyttää kerta kerran jälkeen vain huolestuneemmalta?

edit// Hah! olen niin hyvä näiden kanssa, tämäkin meni kahteen kertaan. Anteeksi virhe, en oikein ole hyvä näiden kanssa -.-'

It's normal.

Hämmentäviä hetkiä,en varmaan ikinä opi ymmärtämään normaali perheiden välistä dynamiikkaa.
Se hämmentää miuta oikeasti.
Ei meillä ikinä, nytkin tuntuu että vanhempien aika menee omien pulmien ratkomiseen.

Kaikilla on niin korkeat suojamuurit ettei kukaan oikeasti ole enää niin lähellä ketään.

Itse pidän kaikki käsivarren mitan päässä.
Se on vain viisautta.

Olen sekavalla tuulella. Anteeksi.

Huomenna pitäisi mennä kuuntelemaan psykologin testien tuloksia.
Alkaa pikkuhiljaa pelottaa, mitäköhän niistä on käynyt ilmi?
Pelkään niin paljon, ajatukset ei meinaa kestää kasassa vaan harhailee kaikkialla.
Kirjoittelen paremman kunhan kuulen tuloksia ja tokenen.

Suojamuurin takaa.

"Oli niin hätkähdyttävän positiivista huomata, miten sie rikoit niitä muureja perjantaina. Kun puhuttiin. Ja surullista huomata että oot kasannut ne tänään takaisin."
Saan myös kuulla muuttuvani usein poissaolevan näköiseksi, kuin en olisi henkisesti läsnä ollenkaan.Hän miettii onko se suojautumis mmekanismi.
Onhan se, kukaan ei vain ole tajunnut sitä aiemmin.

Teen muisti ja keskittymiskykyä mittaavan testin, olen niissä näköjään aika huono.
En saa päätä pysähtymään ja pysymään yhdessä asiassa.

Perjantaina sain kotitehtäväksi testin, jossa piti laittaa lauseita järjestykseen tapahtuu usein tai ei ollenkaan, tai jotain siltä väliltä. Ja siinä oli lause:
En aina tunnista itseäni kun katson peiliin.
Koko lause tuntui potkulta mahaan, ja hetken verran pelkäsin oksentavani.Tätä tapahuu miulle nimittäin usein. Kaverit miettii aina miks kattelen itteäni niin paljon peilistä ja tökin naamaani.
Kun on pakko testata että oikeasti itse katsoo peiliin, tökkiä ja katsoa kuinka se hahmo peilissä tekee samoin.
Se on pelottavaa.
Siihen olen jo tottunut että aina tuttua tietä kävellesäni, osa päästäni väittää että näen sen ensimmäistä kertaa, että koko maisema on uppo outo. Vaikka kävelisin sillä päivittäin.
Mutta tätä kasvojuttua, sitä säikähdän aina.

Ps. oma tekemä kuva:D

Maailman ihanin tyttö

Entä jos katsoisit minua ihan hiljaa, keskittyen.
Näkisitkö minut arkesi seasta?
Näkisitkö sen mitä en sano?
Näkisitkö sävyjä siitä, mitä haluan olla?
Tartu niihin, älä usko siihen
millainen luulet minun olevan.
Tarvitsen siipeni.
Unelmat värjäävät minut sisältä.
Katso minua lempeästi,
ja auta tulemaan niiden kaltaisiksi.
Usko puolestani silloin
kun maailmani on samea ja raskas.
Tahdon että olemassa oloni tekee sinut onnelliseksi.
Sinun ilosi keventää minua.


En tiedä oletteko kuulleet projketista Maailman ihanin tyttö.
Minä olen, ja se on kaunis projekti.
Muutan taas kotoa pois, tuki asuntoon. Luultavasti, ehkä.
Ja jo nyt, iskä on sitä mieltä että menen väärään suuntaan elämässäni. Taas.
Vaikka minä haluan vain pois täältä.
Mutta en voi sanoa ääneen, sitä.
Että sinä, isä kallis, hajotat minua sisältäpäin. Muistan kaikki ne asiat menneestä
konkreettisesti taas.
Teidän riitelynne,
masennuksenne,
itsemurha ajatuksenne (lähinnä äidin)
tappavat minua sisältäpäin.
Eikös sen pitäisi mennä toisinpäin?
Eikö vanhempien kuuluisi olla täällä lapsiaan varten?
Vai meneekö se sittenkin toisinpäin?
Meillä se ainakin menee, ja minä olen heikko.
En kestä tätä painoa musertumatta.

Nyt vedin kyllä henk.koht pohjat!

On aina yhtä hämmentävää huomata miten syvältä luotaavia omat ongelmat ovat.
Niiden edessä tuntuu menevän täysin sanattomaksi, varsinkin ensimmäisellä kerralla kun myöntää.

Katsoo totuutta silmiin,
eikä vain hoe kädet kasvoilla,
ettei halua nähdä.
Koska totuus on niin ruma.

Ja että olen siihen yksin syypää.

Ja kun lopulta katsoo, oikeasti katsoo.
ei olekkaan enää sanoja.

Tähänkin naurettavan filosofiseen päätelmän tulin kun katsoin fma.ta.
Voitteko uskoa?


Silmäni avasi anime! Onko naurettavampaa. Tajuta oma kontrolli-friikkiys, se pakottava tarve hallita ja kaikkea. Siitä että anime ei lopu niin kuin itse tahtoisi!
Tajuta se miten tahtoisi pystyä muokkaamaan kaikkea niin että se miellyttäisi miuta, olla kartalla kaikesta mitä tapahtuu. Olenhan mie sen tiedostanut että jonkun asteisena tuo ongelman on. Mutta niin pahana että tulee sellainen olo jo pelkästään jostain telkkari sarjasta. Haluaa siihen kontrollin. Ja kun ei,tietenkään,saa. Ahdistuu. Ahdistuu niin ettei melkein voi hengittää.

Olenko ainut jonka mielestä tämä on vähintääkin koomista?

Mitä, missä milloin?

Milloin miusta tuli näin pirun väsynyt?
Miun piti jo voida paremmin.

Mut miun tasapaino, se on aina niin hauras. Se murenee tuhkaksi kun joku puhaltaa.
Se kaataa kumoon, eilen ei ollut hyvä päivä. En kestä stressiä enää.
Itken taas joka välissä, mutta vain muutaman pisaran.

Tuntuu kuin olisin kuivunut ja kyyneeleet kaihertaa ja sattuu koska niitä ei ole enää.

En enää huku sisäänpäin, kuivun.

kuihdun.

En voi hallita kaikkea, vaikka minun pitäisi

Tämä on aika naurettava juttu, mutta pliis älkää naurako jooko?

Vanha työkaveri soitti eilen, en oo nähny sitä enkä kuullu mitään kesän jälkeen kun jäin ensin lomautetuksi ja sitten saikulle. En vastannut, säikähdin ja perustelin itelleni että se oli väärä numero.

No se soitti tänään uudestaan
"hei moi tuu käymään illalla miul on siulle yks tosi hyvä juttu."
sanoin etten voi kun on muuta tekemistä, ja olin paniikissa. Miksi se soitti? Mikä se juttu oikein on?


Laitoin vähän ajan päästä viestiä et kun jäi häiritsemään, vastasi vaan et"kyl mie tiesin et kiinnostaa", ja niiitten osoite ja loppuun vielä et tästä tulee hyvä ilta.
Laitoin etten pääse oikeesti ja viel kysyin et mistä on kyse.
Vastas vaan et harmi ja et se soittaa uudestaan seuraavalla kerralla.
Siis mitä vittua oikeesti? En mie voi tollaseen lähtee josta en tiiä mitään. Kuolen tähän oloon.
miksi se oikeesti soitti nyt? miksimiksimiksi?
En voi ikinä mennä tollaseen mistä en tiiä mitään. Miun pitää tietää mitä tapahtuu, pakko. Ja miksi mie sen takia itken silmät päästä?

mie taian seota.

Itke paska, itke.

Olen pitkällisen pohdinna jälkeen päättänyt tulla siihen tulokseen että päiväosasto on ollut miulle ihan oikea paikkaOn jotenkin helpottavaa että voi puhua siitä mustasta puolesta oman pään sisällä ilman että kukaan tuomitsee.
Sillä mustia hetkiä tämän pään kanssa tulee, ei kovin useasti enää. Onneksi.

Mutta muistan ajan jolloin maniassa saamani raivokohtaukset polttivat paljon siltoja.Muistan ajan jota en oikeasti tahtoisi muistaa. Kaverit jotka ihan syystäkin lopettivat soittamisen koska en masennuksissani koskaan vastannut.
.
Ja ne kaverit joiden kanssa maniassa ryyppäsin monta viikkoa putkeen. Kaikki ne riidat ja raivokohtaukset jotka sain aikaan kun tuntuu ettei kukaan ymmärrä. Kun on nukkunut kaksi tuntia yössä eikä silti väsytä ja pää tursuaa aivan mahtavia, typeriä, ajatuksia.

tietenkään tämänkään kanssa ei saa kokonaan mennä sairauden taakse piiloon, vaan pitää oikeasti miettiä mikä johtuu sairaudesta ja mikä on van omaa hölmöyttä.
Jos teistä tuntuu että hölisen joutavia, niin sanokaa se. Jooko?
Koska tämä oman pään purkaminen ja uudelleen kokoaminen on työlästä.

Tänäänkin puhuttiin itsemurhasta ja omista suhteista vanhempiin, oon tehnyt paljon havaintoja. Omasta syyllisyydestä halusta miellyttää muita, mutta myös siitä pimeästä puolesta joka nauraa rumasti päin naamaa ja yrittää hajottaa kaiken. Siitä suuresta erosta joita näillä kahdella ihmisellä on, jotka elävät minun pääni sisällä.

Onneksi olen löytänyt muutaman ihmisen, joita en saa peloteltua pois, ja uskokaa kun sanon että yritetty on.

En suostunutkaan pystyyn kuolemaan

Mä olen kyllästynyt niihin
voimiin, jotka ohjailee mun elämää
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa
en tiedä onko se väärin
kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan
sillä niin olis käyny, jos ois jäänyt eiliseen kii

Joku mua piteli siinä
se oli niin kamalan vahva
eikä se halunnut päästää irti
Melkein kun lihaa ja verta
suurempi vuoria ja merta
se sellaiseksi kasvoi mun päässä


En aio tuntea pelkoo
vaikka pelkään et se ei oo musta kii
mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi
mä aion antaa sen kuolla
en enää anna sille tilaa hengittää
mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää
Mä rakennan kotini yksin
mä armahdan nimeäni yksin
ja pakotan pitämään itseni koossa
en ole se sulle surkee rätti, jonka sydän on imetty kuiviin
en rakenna sille kotiini huonetta

Hei, odota yllätystä
en pidätä hengitystä
mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin
mun pakoni loppuun juostu on
en mä rohkea oo, enkä kuolematon
mut mä tiedän ton syyn
minkä sydän on tiennyt kauan
mun pakoni loppuun juostu on


Mä valitsen juosta
koska luulen etten osaisi muuta
en enää tunnista itseeni tuosta
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaanklik
Halusin vain tulla kertomaan, miten paljon paremmalta tuntuu, kun tajuaa ettei tarvitse jaksaa.
Ja miten parempi olo on kun joku sanoo, ettei minun oglemat ole miun vika.
En ansaitse niitä, en ole koskaan ollut niin ilkeä ketään kohtaan, että tämä olisi ansaittua.

Ja kun joku sanoo, että ei neljätoista vuotiaan eikä, nykeisen kaksikymmentä yksi vuotiaan, minun, kuulu olla tukikeppi vanhemmilleni.
Että ei minun kuulu kuunnella, kun äitini uhkailee itsemurhalla.
Se oikeasti helpotti.
Kiitos.

oh no, it's raining.

Meidän äitillä ei mene juuri nyt kauhean hyvin, ja oman masennuksen lisäksi pitäisi jaksaa kannatella koko perheen huolet.

Isä joka avautuu kaikista avioelämän kiemuroista. Ja selvittää kovaan ääneen miten hän ei jaksa, miten me ei selvittäisi ollenkaan jos heillä tulisi ero. Ja miten meidän äitillä on alkanut mennä huonommin ja huonommin kesän jälkeen, eikä se tietenkään ole hänen vikansa.(eikä se olekkaan, en vaan jaksaisi kuunnella) Ja mm. siitä mitä käy jos äiteellä "huppu himmenee lopullisesti," hänen sanojensa mukaan.

Käskee olemaan vahva kaikkien puolesta, kovettamaan tunteet näistä jutuista pois.

Ei pelkoa isi pieni, mie tein sen jo seiskaluokalla.

About Depression

Hei taas ihmiset, oon vähän pitänyt hiljais eloa kun ei ole oikein sattunut mitään.
Ja elämä on rullanut puuduttavasti eteenpäin.

Viikonloppu oli paras niin pitkään aikaan, meillä oli tanssi treenit jotka kestivät 7h ja olin koko ajan vaan aivan käsittämättömän haltoissani. Ja se uusi juttu jota tehdään on tavattoman hieno.

Mutta lisäksi miulla on aina jotain sellaista joka kiskoo miuta takaisin maahan. Muutama vuosi sitten kuollut perhe tuttumme tuli eilen jostain syystä puheeksi. Äiti tunnusti että ne oli valehdellu miulle, kyseinen tuttu ei kuollutkaan kolarissa vaan oli tehnyt itsemurhan. Ja iskä oli sit miettiny ettei kerrota sitä miulle koska pidin kyseisestä ihmisestä niin paljon.
Olen aina ollut kovin herkkä tälläisille jutuille joten iskä oli ihan fiksu kun ei kertonut.

Nyt on sitten hiukan hölmö olo, koska toisaalta olen surun jo käynyt läpi hänen kohdallaan. Mutta toisaalta tämä on jotain jota en osannut nähdä. En osannut aavistaa ollenkaan.
Se kertoo myös niin surullisella tavalla tästä päivästä. Tiesitkö että joka neljäs mies kuolee juuri itsemurhaan?
Tää tutuu nytkin olevan niin pinnalla koska ne laitto miutkin kotiin osastolta, koska se osasto oli menossa kiinni ja potilaita piti saada vähemmäksi. Moni sellainen joka ei ollut kotiuttamis kunnossa sai lähtöpassit. Säästäminen kun tuntuu menevän ihmisten ja inhimmisyyden edelle.

same shit different wrapping

En jaksa kirjoittaa, joten laitan kuvina, oon paskana ja mikään ei onnistu.

Don't think.

Tänään on älä ajattele mitään päivä.

Katon telkkaria ja lupaan itelleni että meen lenkille tänään vaan kerran.
Se saa riittää tältä päivältä.

Eilen tapahtui pitkästä aikaa jotain, joka sai miun nauramaan kun veli yritti leikillään tunkea miuta kaappiin. Ja äitee totesi siihen myöhemmin, että oisi pitänyt sanos veljelle, johan sie oot kerran kaapista tullut. Ei tarvii kuulemma enää.

Niin pieni asia, mutta nauroin silti. Vaikka en ees oo varma mitä mein äitee tarkotti.

Koska en mielestäni oo tullut kaapista. Mutta joka tapauksessa oli mukava kun pystyi miettimään jotain muuta, jotain piristävää välillä.

Yksi askel eteen, kymmenen taakse.

Ja tänään, minä toivon taas kuolemaa enemmän kuin muuta.
En siksi että tahtoisin kuolla, vaan koska en jaksaisi enää elää.
Tässä maailmassa ei tunnu olevan mitään joka saisi kiinnostukseni heräämään.
Ja joka tappaisi ahdistuksen.

Koitan vältellä teräviä esineitä vaikka ne kiehtovat aina vain enenmmän.

Ja omanhoitajani mielestä minä tarvitsen vain työpaikan.

Se menee ohi, onneksi

Huom. Valitusvaroitus

Kaikista päivistä on nykyisin tullut samanlaisia
Herään aamulla kahdeksalta, juon aamukahvin.
Menen yhdeksän linja-autolla keskustaan. Osastolle.
Toisina päivinä käyn askartelussa,
toisina psykologilla, tai terapiassa.
Kotiin lähtiessä käyn ehkä viemässä kirjeita kelalle tai sossuun.
Sitten palaan kotiin istumaan ja tuijottamaan seiniä.

Toisinaan saan päähänpistoja, jotka tuntuvat hyvältä hetken.
Pitäisi olla tälläinen, ajatella näin, näyttää tältä.
Varmasti elämä olisi paremmin,
helpompaa.
Mutta ne hetket kestävät vain sekunnin, jonka jälkeen palaan taas samaan vanhaan.
Herään kahdeksalta, juon aamu kahvin.
Menen yhdeksän bussilla keskustaan.
Ja iltapäivällä kotiin tuijottamaan seinää.

Bussimatkalla mietin miten kauniista syksystä on vuosien mittaan tullut jotain mitä pitää inhota. Kuin kuoleman kokoaikainen läsnäolo hengittämässä niskaan.
Ensimmäiset pakkasaamut saavat melkein oksentamaan. Kohta on talvi ja tämä on ohi.
Siihen asti voi hyvin pitää verhot kiinni ja kestää linkkimatkat jotenkin.

Ready Steady Go!

Nyt se taas alkaa, uusi aloitus.
Matka kohti laihaa minää on alkanut.
Olen päättänyt että vuoden loppuessa wicked on taas bmi. 17

Minusta tulee vielä laiha ja kaunis, nyt aion pystyä siihen oikeasti.

Nyt aion pysyä siinä painossa sitten.

Juoksu alkaa.
paaikoillanne,
valmiit,
Nyt!

Am i really alive?

Sometimes i wonder, am i really here?
Am i really alive?
Is everything around me really here, real?

Sometimes i wonder, why am i living?
Why am i here?
Is there any point for me to be here, does anyone really care?

Should i just Die?
Give up?
Leave?

Sometimes i wonder....


Psykologini päätti eilen että miulle pitää tehdä neuropsykologiset testit, en jaksa välittää niistä. Tosin eilisessä kuva testissä oluut kuva vainoaa miuta vieläkin. Miten joku sellainen haalea kuva, josta tuskin saa selvää, voi aiheuttaa niin paljon ahdistusta?
Niin paljon ettei selkeistä toiminta ohjeista huolimatta niitä pysty toteuttamaan?

Huomenna on taas hoitoneuvottelu ja se jännittää miuta niinkuin aina. En pääse eroon siitä tunteesta että olen siellä vain pilkan kohteena. Jos jotain hyvää vaikka tapahtuisi? Jos joku vaikka tajuaisi mikä miun päätä vaivaa ja sanoisi jonkun asian auttavan siihen. Uskallanko olla enää toiveikas, en osaa sanoa.

In our family portrait, we look pretty happy. let's act like it comes naturally

oon jo pitkään osastolla ja sen jälkeen joutunut miettimään omia perhe arvojani, ja sitä mistä ne tulevat. Omia perheen sisäisiä siteitäni ja niiden dynamiikkaa.Koska se määrittelee miuta niin paljon. Niin tylyltä kuin se kuullostaakin, oman hoitajani mielestä olisin tarvinnut hiukan tasaisempia aikuisia elämääni kun vartuin. Mutta sille ei voi enää mitään, en voi muuttaa mennnyttä. Nyt on vain opittava elämään tosiasioiden kannssa.
Ja sen että asun taas vanhemmillani, lähinnä äidin, joka pitää miuta kaverinaan. Purkaa miulle huoliaan siihen pisteeseen, etten uskalla kertoa omiani.Joka aikoinaan aina suutttuessaan uhkasi itsemurhalla ja lähtemisellä.
Ja aina välillä Isän kanssa joka on reservissä oleva ylikersantti, sotilaallisen kurin pitävä. Mutta ei koskaan kotona. Kun muistelen millainen isä on ollut kun olin pieni, muistan vain vihaisen väsyneen ihmisen. Ensin sotilas uralla, sitten rekkahommia keski-Eurooppaan. Kuukausia poissa ja kaksi päivää kotona.

Tämä on poikinut miulle yhden keskeisimmistä ongelmistani, en koskaa luota etteivät ihmiset häipyisi elämästäni. Vaikka kukaan ei ole varsinaisesti ikinä lähtenyt, olen pelännyt lähtemistä niin etten uskalla luoda uusia ihmissuhteita. Kaikki ihmiset jäävät etäisiksi kun en uskalla päästä lähelle menettämisen pelossa.Rakkaimman veljeni kanssa oleva välirikko hajotti minut aikanaa niin etten puoleenvuoteen oikein muuta tehnyt kuin tuijotin seinään ja viiltelin. Alan olla jo pikkuhiljaa kyyninen kaiken suhteen eikä mikään lämmitä miuta enää.

hymyilen vaan koska niin kuuluu tehdä.

Aikaa, kultaseni-niin paljon,paljon aikaa

Hei kaikki pitkästä aikaa, en ole tosissaan tätä hylännyt, on vaan ollut aika hullut pariviikkoa. Ensin pääsin siis osastolta pois lokakuun ensimmäisenä päivänä. Ja heti seuraavana päivänä lähdin tanssi-ryhmämme kanssa Etelä-Koreaan.

Joten nyt kun olen taas vapaalla jalalla tulee päivityksiäkin useammin. Valitettavasti pitää myös kertoa että vaikka osastolta pois pääsinkin ei se tarkoita että kaikki olisi kunnossa.

Koitan mennä päivä kerrallaan vaikka se tuntuu raskaalta ja päämäärä tuntuu taas kadonneen jonnekkin usvaan.

Laitan pitemmän päivityksen kun jet-laagiltani kykenen, ihana kuulla etta on kaivattu<3

"Aikaa, kultaseni-niin paljon,paljon aikaa elämäni loppuun-joskus olen tulla hulluksi siitä, miten hitaasti aika kuluu ja miten nopeasti kehoni silti vanhenee.Mutta minun ei pitäisi sallia itselleni näitä ajatuksia. Minun on muistutettava itseäni, että aika pelottaa minua vain silloin, kun ajattelen joutuvani viettämään sen yksin. Joskus säikähdän sitä, miten monet ajatuksistanikeskittyvät tekemään yksin nukkumisesta helpompaa"

Breakdown

All day
Staring at the ceiling
Making friends with shadows on my wall
All night
Hearing voices telling me
That I should get some sleep
Because tomorrow might be good for something
Hold on
I'm feeling like I'm headed for a
Breakdown
I don't know why
I'm not crazy, I'm just a little unwell
I know, right now you can't tell
But stay awhile and maybe then you'll see
A different side of me
I'm not crazy, I'm just a little impaired
I know, right now you don't care
But soon enough you're gonna think of me
And how I used to be
Me

Tuun hulluks pikkuhiljaa, en jaksa ajatella ja pyörin vaan ympyrää paikallani. Ahdistaa, otan lääkkeitä, mut se ei auta.
Luen kirjoja, kuuntelen musiikkia. Koitan unohtaa, nutten pysty.
Tästä mitään tule kuitenkaan.
Tuntuu kuin istuisin pimeässä ja vaikka kuinka huudan, kukaan ei kuule.

Haluaisin kirjoittaa iloisista asioista, uusista tuttavuuksista, onnistumisista.
Kaikesta mikä saa jaksamaa, mutten löydä sanoja. En tiedä mikä saa jatkamaan. Enkä näe mitään tämän mustuuden keskeltä. Oma ääni tuntuu vieraalta.

And I'm sad.

Tänäänn ei mikään oikein suju.
Tavarat putoilee käsistä. Väsyttää, lomalle tullessa miuta tervehtii kasa posteja jotka kaikki osoittautuvat laskuiksi. Kela pihtailee eikä ole vieläkään laittanut sairapäivärahaa maksuun. Ei ole edes päätöstä tullut

Kaikki osastolla tulleet kilot ahdistavat ja painavat alaspäin,
kaiken kruunasi äiti joka marisi niistä laskuista ja siitä mniten olen täysy-ikäinen kun kysyin miksei hän ollut ilmoittanut että on tullut näin paljon laskuja. Olisin ehtinyt varautua ja keksiä rahaa jostain. Sen jälkeen en jaksanut vaan tipahdin varttitunniksi lattialle itkemään.

Että tarvittaessa lääkkeillä mennään sitten tämäkin päivä.

Gandhi said that whatever you do in life will be insignificant

Gandhi said that whatever you do in life will be insignificant. But it's very important that you do it. I tend to agree with the first part.

Näin osastolla elokuvan joka pitkästä aikaa aidosti liikutti miuta, en ollu niin intona siitä rakkaustarinasta joka siinä oli,
mutta se sisarusten välinen ymmärrys ja rakkaus ja välittäminen oli pakahduttavaa.
Se että en oo oman vanhimman veljeni kanssa väleissä sai siihen sellaisen pienen kitkerän katkeran reunan, mutta silti se liikutti, se oli koruttoman kaunis, korostamatta itseään liikaa. Kyseessä oli siis Remember me.



Toinen asia joka kosketti miuta suuresti oli kun sain seuraavan tunnustuksen:

Jonka miulle antoi ihanan ihana pingouin<3

Eli kerron nyt seitsemän asiaa, ottakaa tuoleistanne kiinni.

1. Olen huomannut viimeaikoina että miusta eli näy mitään päälleppäin, tää tuli oikeasti aika shokkina kun oon jotenkin aina kuvitellu että miuta voi lukea kuin avointa kirjaa. Mutta ei ilmeisesti.

2.Liputan eneemmin kirjojen kuin elokuvien puolesta.

3. Harrastan tanssimista ja se on kuljettanut miuta pitkin tätä pientä palloa. Seuraavaksi olisin vuorossa Etelä-Korea!

4. Jos siis pääsen pois osastolta ennen sitä-.-'

5.Pidän teestä ja kahvista yhtäpaljon ja saanut kuulla olevani kummallinen sen vuoksi.

6. En pidä asioiden muuttamisesta selkäni takana, siis suunnitelmien, miun täytyy tietää mitä tapahtuu. Ja pidän minuutti aikatauluista, aikatauluttomuus ahdistaa.

7.Pidän tiskaamisesta.

Julkaisen omat seitsemän parasta sitten kun miulla on aikaa kirjoittaa kunnon perustelut:) mutta ne on kuitenkin tulossa!
Ja uusia lukijoita:)<3

Gone with the sin

Olen päässyt ekalle viikonloppu lomalle, meen huomenna takaisin osastolle. Vähän outo olo. On kuin ulkopuolinen omassa elämässä, täysin pihalla kaikesta mitä on ehtinyt tapahtua ja kaikesta mitä pitäisi tehdä.
Ihan kuin olisi irrallinen leikattu jostain muualta ja häthätää liimattu kuvaan. Kuin ei oikeasti olisi paikalla ja kaikki katsoo vaan läpi.

Miten tästä pitäisi ottaa kiinni?

Kaikki kyselee millasta osastolla on. En osaa vastata, oon liian käpertynyt kaikkiin niihin asioihin joita pitäisi käsitellä että muu aika vain lipuu ohi.

Lääkkeet vaihtuivat, taas, ne on vaihdettu osastolla jo kahteen kertaan ja olen ollut kaksi viikkoa, nykyisin menee kolmet vahvat lääkkeet päällekkäin. Kiva, tosin kahdet niistä ovat tarvittaessa, eli usein. valitettavasti.

Jouduin muuttamaan toistaiseksi porukoille, koska sossun rahoilla ja sairaspäivärahoilla ei makseta sekä sairaala kuluja että vuokraa sun muita laskuja. Kahden vuoden omillaan asumisen jälkeen porukoilla olo tuntuu lähinnä typerältä. Plus en ole pystyny pakkaamaan omia tavaroitani koska olin yllätys,yllätys, osastolla. Joten Äiti on nähnyt kaikki luurankoni, laihdutus lääkkeeni, mittanauhani, kalori-taulukot. Aivan kaiken.
Kiva.

hi there!

Kuten varmaan osa teistä on kuullut, miut otettiin osastolle torstai aamuna käytyäni päivystävän terapeutin juttusilla.

Voimat on lopussa, joten en kirjoittele nyt kauhean pitkään.

Toiviottavasti teillä on kaikki hyvin palailen asialle kun saan tuotua omankoneen. Nyt en kehtaa olla pitkään kun hoitaja on kytiksellä vieressä.

Pusut teille.

Day without air

Miun sisälle on juurtunut ahdistus, se ei lopu vaikka mie tekisin mitä.

Se kalvaa miuta sisältäpäin, kuin joku kaivertaisi lihaa lusikalla,se tekee kipeää ja lamauttaa hengityksen.

Koitan siivoilla komeroita, kouristuksen omaisesti menen eteenpäin. Pakko pysyä liikkeessä. Pakko pysyä liikkeessä.

Tahtoisin tietää mikä tätä aiheuttaa. En pysy paikallani, heilun edestakaisin. Kädet tärisee.

Kun pysähdyn, tuijotan seinää ja itken.

Itken suuria tuskaisia pisaroita, nyyhkäyksin joka ravistelee koko kroppaa.

Olen väsynyt, tahtoisin lopettaa tämän. yritän selittää lääkärille, olen sekoamassa tähän oloon.

"Joo, onhan tuossa selkeitä masennuksen oireita sittenkin, miksikä me lopetettiin ne masennuslääkkeet?"

Mitkä niistä, kysyn.

"cipraleksit."

Minä syön niitä edelleen lääkäri-rakas.

" Ahaa, no ajattele miten paljon huonompi olo siulla ois jos et söis niitä yhtään."

Voi sen kai noinkin ajatella.

klik

Minun rakkaallani oli monta nimeä.

Meidän rakkaamme jätti tämän maan, kello kahden aikaan iltapäivällä.
Sisälläni on aukko jota mikään ei täytä.

"Päästän irti, vaikka minuun sattuu, sillä minä rakastan. Nuku rauhassa ystävä kallis."

Ja jossain välissä, unohdin miten hymyillään

Kierrän kehää.
Masennun ahmin- Otan itteänni niskasta olen monta päivää pelkällä vedellä. Menen maniassa pitkin seiniä.
Masennun.

Olen väsynyt.
Kaiken kruunasi kirje sossulta, en saakkaan rahaa. Vaikka olen lomautettu. Hienoa Suomen hyvinvointi yhteiskunta. Hienoa.

Tulen hulluksi ja kierrän huonetta ympyrää. Siivoan kun ei ole parempaakaan tekemistä.

Kaverin on pitänyt tulla käymään jo monta viikkoa tekee aina oharit. Olen varautunut että niin käy taas

Ja kierrän huonetta ympyrää. En poistu kotonta muuta kuin pakolla.

En jaksa olla ihmisten ilmoilla kuin vähän kerrassaan, väsyn sosialisoimiseen. EN jaksa olla hymyillä kun se ei tule luonnostaan, vain pakotettuna.

Ja kukaan ei huomaa.

se ei satu enää

Oon monta kertaa käyny tuijottamassa tyhjää sivua, todennut mahdottomaksi ja menny pois.

En osaa päättää pitäisikö miun sanoa itseäni sairaaksi, yrittää tästä eroon. Vai pitää kiinni kynsin ja hampain kunnes oon tavoite painossa kevyt kaunis ja ihana.

En osaa päättää.

En tunne oloani sairaaks tällä hetkellä, tunnen itteni vahvaks ja hyväks.
En oo syöny moneen päivään oikeestaan mitään ja se tuntuu hyvältä, niin pirun hyvältä. Se saa olon niin voimakkaaks ja voitokkaaks.

"On joku, osaa jotain.Voi kuolla areenalle veren valuessa ja ihmisten hurratessa"
-kuolemanvoittoleikki.

Ironista että osaan tosta kirjasta pätkiä ulkoa, tai ironista siinä onn vaan sen kirjan nimi, eihän se muuten käsittele laihtumista, mutta nyt mie eksyn aiheesta.

Kuuntelen Jukka Poikaa ja jammailen menemään.

Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa,
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
Niinkuin enkelit tekee
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.

En oikeesti tiiä mihin tästä eteenpäin, mut aion nyt nauttia tästä olosta ja jammailusta, pusut teille.

kuva kertoo enemmän

Idiotismista

Oon niin tyhmä! Yritän toitottaa itelleni ettei tää voi jatkua ja tiedostan sen jo pikkuhiljaa, ja sitten meen ostamaan vaa'an!
Hiton hitto. Selitin vaan kivasti itelleni että se on vaan sitä varten että voin todeta ettei normaali syöminen lihota.
Paskat. Tipuin lattialle itkemään kun näin ne luvut. Miten ne on niin isot. Miten tän sairaan pään saa hiljenemään?

You were there by my side on the frontline

If I can let the memory heal
I will remember you with me on that field

When I thought that I fought this war alone
You were there by my side on the frontline
When I thought that I fought without a cause
You gave me a reason to try

viime aikoina on tullu kirjoteltua vaan sillonkun masentaa, en oo vielä päässyt sieltä pois. eikä ruoka ahdistus oo yhtään sen helpompi, mutta oon toiveikas.
Oon uudestaan kaverini kanssa sellaisissa väleissä ettei itkeminen ja tukena oleminen tai sen tarvitseminen tunnu nolottavalta. En osaa päästää tästä sairaudesta irti ja se hajottaa miuta tällä hetkellä enemmän ja enemmän.

Tahtosin parantua.Ensin pitäisi opetella puhumaan, pyytämään sitä ammattiapua jota mie oikeesti tarviin.

What is happy?

What is happy?
Throw this question at different people & you are sure to get an array of responses. At the same time, each individual answer serves as that person's grip on on the world around them. It's each person's, "fix-it-all," to the hardships thrown at them by life.

So what happens when that is taken away? What happens when all you've been living for begins to diminish before you? What happens when that happiness is no longer there?

I myself haven't been consistently happy for quite some time now. As a result, I've sought after a variety of things I had believed & hoped would reignite my spark for life...all have failed & here I sit still waiting.

What's more, I've done all the things you're, "suppose to do," when something like this happens to you. I've been to a psychiatrist, I've gone to therapy, I take my medication &, still yet, I am not happy...actually, I'm not even close.

So now what? What do you do when you have an engine failure, tried and were unable to fix it yourself, had it looked at by several other mechanics and it still seems to be unfixable?
In life, if we were quite literally talking about a car, more than likely after the second mechanic was also puzzled you would probably be advised to trash your, "clunker," because it is obviously unfixable.
No savior pieces to revive it, no rebate, no trade-in, no nothing....you're just plain out of luck.

mie oon taas lakannu nukkumasta, ja niin paljon on tapahtunu sen jälkeen ku viimeks kirjotin.
joten en oikein tiiä mistä miun pitäs alottaa.
Sain tikit jalkaan kun peili kaatu päälle, samalla peruuntui pitkään suunnitelmissa ollut mökkireissu. Kun puhuin asiasta mein iskälle, sain kuulla tylyn mutta varman. Ei kiinnosta.

Menin sitten E.n luokse viikonlopuksi, ja lauantaina lähettiin viihteelle. Se meni ihan hyvin silloin. Mutta nyt on ilmassa selkeetä morkkiksen aiheuttamia tuulia.

Maanantaina soitettiin töistä, ei tarvii tulla ennen kun sataa seuraavan kerran. Ei siellä muuten kaikille riitä töitä. Joten nyt sitten istun lomautettuna, Yksin kotona.

Jollon on ihan liikaa aikaa omille ajatuksille.
klik

for those whose insanity makes poetry - and those whose poetry drives them insane.

Mie oon ihan yliväsyny.

Ottakaa tää miulta pois.En jaksa tätä.
Annan miun aivot vähiten tarjoavalle. Sille joka ne huolii.

Sydämmestä ei oo paljon jälellä, lupaan postitella, kaikki halukkat voi saada oman palasen.

Kotiin tultua seuraan varjojen leikkiä tapeteilla. Tuun hulluks.

It's okay to feel down

Light up the night
Stardust!
When it hurts inside
Read all the signs
Follow
It's okay to feel down
And just remember
That nothing's made to last
I know you're sad
That too will pass
That too will pass
In passing

Puhuin tänään kunnolla ensimmäistä kertaa, nimittäin äidin kanssa. Annoin vaan asioiden tulla.

puhuin siitä miten ahdistun syömisetä.
Puhuin siitä miten olen vainoharhainen masennusjaksoilla.
Ja raivohullu maniajaksoilla.
Puhuin kuin viimeistä päivää.

Enkä tullut kuulluksi.

Kaikki mitä sanoin syömisongelmista kaikui kuuroille korville. Kaksisuuntaisuus jutut saivat vastakaikua ja jouduinkin tulostamaan netistä aiheeseen liittyvää materiaalia.

Mutta syömistapani ovat kuulemma aivan normaalit.

Vietin melkein koko juhannuksen pienessä humalassa. En syönyt oikeastaan. Join vain. Nytkin on jo muutama alla. Ja lisää tekisi mieli.En tahdo olla selvinpäin. En vain tahdo.

ole hiljaa pää.

Väsymys painaa,yritän siivota ja leikkiä että kaikki on hyvin. Vaikka mieli tekis huutaa, heitellä esineitä ja hajottaa jotakin, ihan mikä vaan miussa.



T suuttu taas kerran. Siis se jätkä jonka kanssa nyt ollaan viimisen vuoden aikana koko ajan draamailtu.
En jaksa ees selittää koska oon niiin kyllästyny siihe jatkuvaan suuttumiseen ja herne nenässä menoon.

Siivoan taas kerran. ja pyykit on koneessa. Kun tekee koko ajan jotakin eikä pysähy miettimään mitään, menee ihan hyvin. Pysy liikkeessä, pysy liikkeessä.

En oo käyny suihkussa viikkoon. haisen ja hiukset on likaset. Ei jaksa kiinnostaa sekään. Tänään on pakko mennä en jaksa elää näiden hiusten kanssa.

I know karma's gonna get me back for being so cold

Jokin tässä kesän tuoksussa ahdistaa miuta niin etten pysty hengittämään välillä, Tahtosin vaan kuolla pois. Alan taas olla vainoharhanen ja pelkään että kaikki vihaa miuta. En pysty olemaan enää. Tekis mieli mennä ettiin pihvi veitset. tekis mieli hakata päätä seinään niin että tulee mustelmia. Purra ja raapia. Tahon vaan että tää kipu loppuu. Tahon vaan kuolla.

Kiitos siulle Nounou. Että jaksat kommentoida. Oon ite aina siinä niin huono vaikka siun blogia luenkin. Kiitos. Oot ihana:)

Riko minut rakkaani

Ruokahalu hävisi.
En tiedä mitä sille on käynyt, mutta se on ollut kadoksissa jo useamman päivän. On noloa olla näin mahalaskussa, vielä näin pitkään vaikka seurustelumme kesti vain pienen hetken.

Alan olla vihainen, itselleni.

In your head, in your head they are fighting

Tuun hulluks, en saa painonuosua kuriin enää ollenkaan ja ahistun joka peiliin kattomisella vaan enemmän.En pysty lopettamaan syömisttä. Tällä viikolla miulla tosin alotti uus työpari, se ei tykkää syyä työajalla ollenkaan joten ei olla jaksettu pitää ruokkiksia. En tiiä onnistuuko tää miun aivojen manipulointi siihen että kyllä tää vielä lähtee uuestaan käyntiin. Mutten oikeen muuhunkaan kykene.Kaikki äänet huutaa yhteenäänen miun päässä. ne huuta ristiin ja kaiken aikaa. En osaa sanoo ketä kuunnella
Oot ihan sekopää.
LäskiLäskiLäski.
Älä jooko laihuta enää
Älä oksenna.
LäskiLäskiLÄSKI.
Hulluhulluhullu.


Haluaisin niin pitää sellaisen kysymyspostauksen, mutta se pieni negatiivinen ääni miun päänsisässä huutaa koko ajan ettei kukaan kysy kuitenkaan mitään. Ketä kiinnostaa.
Olen niin väsynyt kuuntelemaan sitä mutten löydä katkasijaa. Joten sovitaan että jos niitä kysymyksiä tulee yksikin niin lupaan vastata.

Lisäys äskeiseen, M laittoi viestiä:
En ookkaan valmis seurusteleen, sori ku laitoin vaan viestiä.

No wonder why my head i so fucked up.

Pikapostaus. Tulin vain hiukan valittelemaan väsymystä ja ahdistumista pilalle menneistä syömisistä. En tule olemaan rantakunnossa. Eli jos satut pongaamaan rannalta jonkun munkin kaavussa. Tule ihmeessä moikkamaan, se on vaan mie.

it's too late

I'm holding on your rope,
Got me ten feet off the ground
I'm hearin what you say but I just can't make a sound
You tell me that you need me
Then you go and cut me down, but wait
You tell me that you're sorry
Didn't think I'd turn around, and say...

It's too late to apologize, it's too late

Tänä viikonloppuna tapahtu jotain sellasta jonka jäliltä miun ja yhen tyypin välit ei koskaan palaa ennallee.

Se ahdisteli miuta M.n takia jo aiemmin koska se oli niin mustis. eikä suostunu hyväksymään etten mie ollu kiinnostunu. Ja nyt se soitti miull lauantaina ja uhkas itsarilla. Siinä puhelun aikana ja syytti et se on miun vika.

Eilen se sitten yritti pyytää anteeks ja sano vielä että se on kiitollinen koska mie pelastin sen hengen.

Miksi? Miksi se on niin kiitollinen? En mie sanonu oikein mitään ja oikeesti ois tehny mieli sanoa vaan: anna mennä. Kerran se vaan kirpasee. Hyppää vaan.

Sen jälkeen sen sisko suuttu miulle. Et tää kaikki on miun vika, että oon ihan paska.

Ja seuraavana päivänä annoin sen sille anteeks.

Se syytti miuta siitä etten nää kuin M.n. Ja sitten se tulee miun luokse kylään ja puhuu puolet ajasta tyttöystävänsä kanssa puhelimessa ja pyytää et oisin hiljaa kun se ei muuten kuule.

Kertokaa miten pääni on edelleen kasassa?
Vaikka hajoan pikkuhiljaa paloiksi. Lakaisen itteni sängyn alle.

Lisäks oon yritäny syödä normaalisti, joka lisää ahdistusta. Kuolen tähän. Luin jostan että 15% kaksisuuntaiseen sairastuneista kuolee oman käden kautta. Se on niin masentava luku. Mutta toisaalta. Olen jo antanu sen itselleni anteeksi, etten elä nähdäkseni 50-vuotis päiviäni.

Shivering lips and my heart which won't last much

Do you know how i feel and I've confessed countless times
And the love sign I gave you. Did you get my sign? sign?
I need you to get back up. Without you I have worry syndrome
Don't neglect me, I want you by my side, side

Shivering lips and my heart which won't last much
And I'm too scared that it might stop, so please save me

*Can't breath, it's a Mayday, dot dot dot dot
Heart hurts, it's a Mayday, dot dot dot dot dot
Times goes Tic toc and flies by Tic Toc
Can you hear my Sign, Sign, dot dot dot dot dot

Olen jotenkin niin hajalla. ja vaan läskistyn koko ajan enemmän, töissä meillä on yksi lihava poika. Ja se on niiiin, en pysty syömään sen seurassa. Koska pelkään, pelkään että minusta tulee samanlainen jos en kohta pysty lopettamaan tätä ahmimis kautta.

Ja kyllä tuo on minun läskimahani:(

Ja tervetuloa uudet lukijat: )

The dreams in which I'm dying Are the best I've ever had

Meinasin laittaa kuvan itestäni, mutta sitten jänistin. Ei tätä läskipossua näytetä kenellekkään. Oon niin ällöttävä(taas kerran)

Tahon takaisin sen ihmisen jolla ei ollut edes nälkä!!!!
Anteeksi lyhyt postaus, on sattunut niin paljon taas kerran. Pääsin mm. töihin taas. Olen muuttamut uuteen ihanaan yksiöön. Jossa Ei haise tupakka! Jee jo pelkästään sille.

Mutta muuten, en oikein tiedä. Kierrän kehää yöt. Syön vaan ja sitten itken vessassa ja syön taas ja.... Monta kertaa yössä. Olen ihan poikki.. Tahtoisin niin lakata oksentamasta ja ahmimasta. Mutten taida enää osata:(