Tänään on ollu jotenkin harvinaisen uninen päivä, en saa itteäni pirteeks millään. Kelalle menessä piti nipistää normaali tavoista. Joten kävelyn sijaan menin bussilla (taas:( ) Ja meinasin sitten nukahtaa ja mennä pysäkistä ohi. Onneks kelalla ei ollu pitkät jonot ja asiatki tuli hoidettua ennätys nopeesti.  Kelailun jälkeen jäin hetkeksi kaupunkiin ostelemaan äitin kanssa veljelleni joulu lahjaa. Kummisetä trilogia lähti matkaan mukaan:)

Myöhemmin sitten kun tulin takas kotiin, oli tarkotus imuroida, kun tuntuu että viime kerrasta on jo ihan liian kauan. Potkin sitten tavaroita omille paikoilleen ja vaatteita kaappii. Aattelin pitää hetken tauon ja istahtaa soffalle, ihan sekunnin lepi vaan. No en sitten imuroinut kun nukahdin! Hyvä minä. Heräsin siitä sitten kakstuntia myöhemmin kun äiti soitti että ne lähtee tulemaan. Se ylipuhu miut vesijumppaamaan-.-

Mie en oo koskaan ollu sitä tyyppiä jota ahistais uimahallit, tai yleiset saunat yms. Mutta tänään en vaan jotenkin päässyt irti sellasesta kuvottavasta tunteesta et kaikki tuijottaa mite oon failannu syömisessä, enkä siitä alastomuuden tunteesta, joka oli äärimmäisen epämukava. Kirosin koko sen paikan, omat bikinini ja äitin joka miut sinne roudas. Altaan vesiki oli taas niin kylmää ja kun miuta on muutenkin paleltanu koko ajan. Sitten siinä jumppaillessa jossain vaiheessa ehin jo aatella et hei, ei tää ookkaan niin paha. Ni mitä käy? Miun bikinien yläosa aukee. Tietysti. Mahtavaa. Eestä vielä. Mahtava fiilis.

Ja kun vielä myöhemmin kaverin kanssa kaupassa käydessä katoin cracotte keksien kaloreita, sain niskaani kaverin paska-raivari syytökset siitä miten oon niin sairas ihminen.

Mahtia. Lisää tälläisiä päiviä kiitos!

And breathe me.

Koneella taas. Keskellä yötä.

Oon ravannu menemään koko viikon lopun. 

Lauantain tylsästä rutiini keikasta tulikin aivan mahtava, kun ei olla pitkään aikaa oltu koko ryhmän kanssa kasassa. Piristi kummasti. On ne ihmiset vaan niin ihania<3>

Toivottavasti tämä pilvi ei ihan heti laskeudu. Vaikka saikin jo vähän kolhuja. Kyllästyn uusiin ihmisiin niin nopeasti, sitä on taas ilmassa. Levottomuutta. Kun luulen että oon päästäny jonkun liian lähelle, jonkun uuden. Alan hetken päästä katua, ja tahtoisin päästää irti, ennen kui se uusi ihminen ehtii tehdä sen. 

Ompa repaleista tekstiä kun en jaksa keskittyä pitkään samaan asiaan. Syömiset sujunut jotenkuten, ei hurraamista siis.

Ainiin, melkein kaksi viikkoa polttamatta:D

Editt// 

En jaksanu alottaa uutta, joten jatkan tähän nyt sitten. Siivoilin vähän koneen sisältöä ja löysin tämän. Olin jo ehtiny unohtaa miten pidän tuosta kappaleesta. Ja taidab lakata kynnet mustiks, ois taas semmonen olo.

"Listen close to someone's troubled mind And hear that breaking sound..."

Tekisin mitä vaan että saisin taas tunteita. Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei satu, mikään ei naurata. Kannan tätä pirteys naamaria niin että poskilihaksiin sattuu ja kaikki uskoo.Näytä iloiselta,näytä iloiselta.Oksennan taas joka päivä, mutta sekään ei tunnu miltään. Mikään ei. Ihan sama kuka tulee kylään, kenen kanssa puhuu. Kaikki on samaa harmaata massaa, ei jaksa vaihtaa yö-pukua pois, kohta on kuitenkin taas ilta. Eikä kukaan kuitenkaan nää. Kukaan ei soita. Puhelin istuu mykkänä telkkarin päällä ja tuijottaa takaisin mustana ja tunteettomana. Pitäisikö syödä? Miksi vaivautua. Eipähän tartte voida niin pahoin. Maha murisee mutta ainakaan se ei yritä kääntyä ympäri. 

Mikä päivä tänään on, joko se on vaihtunut? 

Onko sillä enää väliä?

"Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään."

Varoitus, sisältää angstisuuteen vajoamista.

Väsyttää, ottaa päähän. Nukuin taas huonommin kuin pitkään aikaan. Oli muutenkin kylmä ja sitten rakas naapurini päätti taas polttaa sisällä. Kiva. Kaikki savut miun makkarissa. Vaikka ei ollu pakkastakaan ni ikkuna auki nukkuminen sai olon tuntumaan vaan kurjemmalta kun tuntu että kaiken sen jäätymisen lisäks vielä sataa räntääkin sisälle. Nukuin sitten kahella täkillä, eikä silti ollu yhtään liian lämmin. Ja näin taas aivan järkyttäviä painajaisia. Aamulla kun pääsin vihdoin liikkeelle piti sitten lähteä leikkelemään kankaita mein tanssi ryhmän uusiin pukuihin. 

En haluis ensinnäkään olla niitten kanssa missään tekemisissä, koska oon niin tumpelo. Niimpä tyydyin vaan laittelemaan nuppineuloja. Se ei oo liian lopullista. Päivän pommi oli sitten se kun kuultiin että meidän puvut tehdään vanhoilla kaavoilla. Ja niissä kaavoissa miun mittojen koko luokitus on 42. Naurettavaa masentua noin pienestä. Mutta se masentaa silti, kun paino ahdistaa muutenkin, niin kiva huomata kasvattaneensa vaate kokoaan kahdeksalla numerolla yhdessä yössä.

Taidan ottaa lääkket(ne jotka lääkärini mukaan aiiheuttavat niitä painajaisia, mutta joita ei kuulemma voi vielä vaihtaa. puoli vuotta on kuulemma liian lyhyt kokeilu jakso) ja painua nukkumaan. Jos vaikka saisin nukahdettua ennen kun naapurin kaveri sytyttää seuraavan nortin.

Edit//

Ja mitä väliä jos kuolen tähän, kuolen joka tapauksessa jossain vaiheessa. Mieluummin sitten ite valkkaamallani tavalla.

"Ajattele rahaa....."

Kaivan taas kuoppaa omien jalkojeni alle.

Olin siis porukoilla saunomassa ja tuskailemassa kun se vaaka näyttää ihan omiaan. Ärsyttävää kun ei tiiä yhtään että paljonko painaa tällä hetkellä. Normaalisti mein äiti ei enää jaksa nalkuttaa miulle siitä et mie poltan ja lähtee vielä pitämään seuraakin sinne pihamaalle aina kun oon käymässä. Mutta ei tänään. Kyl se sinne pihalle taas pomppi mut laukas heti kättelyssä maksavansa miulle satasen. JOS oon kuukauden polttamatta yhtään savuketta.

Ei tollasia saa ehottaa ihmiselle jolla on näin paska raha tilanne!

Ei siinä sitten oikein jääny vaihtoehtoja. No oishan sitä voinu suoraan kieltäytyäkkin, mut paska kun pitää olla a) köyhä kun kirkon rotta b) hemmetin kilpailu henkinen.

No säästänpä ainakin kun ei tartte ostaa niitä kuukauteen. Päivä on jotenkin madellu tosi hitaasti. Eikä siitä oikeen oo muuta sanottavaa. Syömiset on menny penkin alle. Ja kävin kaverilla kahvilla, joka kerto vasta kahvi pöydässä että sillä saattaa olla wagner-tauti. Nice. Ei ollu saanu testien tuloksia vielä. No tässä vaiheessa, se kai tulee jos on tullakseen. En jaksa välittää.

Tässä sellissä riutuu särkyneet sydämet

Päivän suurin haaste.

Ruoan laitto.

Miten tehä ruokaa ilman että jo teko vaiheessa tahtoo mennä hyppimään parvekkeelta? Nälkä on ku pienellä pakolaisella ja annan sille taas periks. Makaroni vesi kiehuu ja saa kaverikseen hiukan tonnikalaa. Pitäs alkaa syömään sellasia minimaalisen pieniä annoksia pitkin päivää. Ei tulis kerralla sitten näin nälkä ja ahistunut olo (ja ahmittua ku maailman lopun edessä). 

Sain äitiltä eilen uuen kirjan, tai uuen ja uuen. Se siivos kirja hyllyä ja huomas omaavansa Torey Haydenin häkkipoikaa kaksin kappalein. Rakastan sen naisen kirjoja, vaikka ne aika usein on niin synkkiä. Alkaa kummasti omat murheet tuntuu melko pieniltä.

Pitänee ilmeisesti jatkaa sen ruoan väsäämistä ennen ku poltan ne makaronit pohjaan:(

Otsikko on muuten tästä kappaleesta<3

Like Frankie said I did it my way

Känni postaus. Koittakaa kestää.

"Ainut lääke henkiseen kärsimykseen on fyysinen kipu."

Allekirjoitan. Todellakin. Oon tehny päätöksiä. Miun paino tulee alkamaan numerolla 3. Vähempään en enää tyydy. Tahon sinne, ja sinne aion myös päästä. En taho olla läski enää. Tahon olla laiha ja kaunis. Ja sinne aion  myös päästä, täst edes päin. Vitut millä keinoilla. Mutta sinne kolmoseen mennään.

Matkakuumeilua kotisohvalla

Levottomuus. Mikä ihana ja kamala tunne. Se kasvaa sisällä ja saa pomppimaan ympäri kämppää kuin pieni eläin. Katoin aamun ratoksi taas moottoripyöräpäiväkirjaa. Se on niin ihana elokuva! Se jättää sellasen mukavan kaipuun pois kotinurkilta ja kattelemaan maailmaa. Haistelemaan uusia tuulia ja kiertelemään katuja joilla ei oo käyny aiemmin. Ja se on niin piristävää. Se pakottaa kaivautumaan sieltä masennuksen pimeydestä kattelemaan aurinkoa. Sen jälkeen tekee aina mieli tehä niin monia asioita.

1. Tahtoisin rynnätä kirjastoon lainaamaan Ernesto Guevaran elämänkertaa, vaikka oon lukenu sen jo kolme kertaa. 

2. Tahtoisin ostaa lento liput Etelä-Amerikkaan nyt saman tien ja lähteä reppu matkailemaan pariksi kuukaudeksi.

3. Tahtoisin kaivaa vanhan pyörän rämän esille ja lähteä tutkimaan Eurooppaa. 

Ja mikä vaikuttaa realistisimmalta? Päädyn varmaan sinne kirjastoon vielä tänään.

Itsehillintäkin on kadonnut jonnekkin. Ostin riisikakkuja eilen kun aattelin että ne on kivoja ja vähä kalorisia. No oishan ne mutta tuskin eroa huomaa jos mutustaa koko paketin kerralla. Onneks päivän muut syömiset oli sitten tosi vähäisiä. Oisin repiny muuten hiukset päästä.

On levoton olo, levotonlevoton... 

"I want to reconcile the violence in your heart"

Tunteet on sekaisin ja ristiriidassa keskenään.

Toisaalta takana on ihana ilta. Rakastan kavereitani ja niiden seurassa vitettyjä hetkiä jotka saa unohtamaan. Rakastan löhöilyä, musiikin kuuntelua,tyhmiä vitsejä joille nauraa kumminkin.

Toisaalta on paha olo kaikesta siitä ruoasta jota on pistänyt napaansa kuin pieni porsas. Mutustanut ja mutustanut. Tahtoisin päästä kirjoittamaan tänne siitä miten olen ollut hyvä ja loistava ja saanut pidettyä itseni siitä erossa. Mutten saa, en pysty.

Katottiin Ally McBealin tokaa tuotanto kautta. Ootteko kattonu? En suosittele, ellei taho tuhtea itteään elefantiksi .Calista Flockhart on sillä tuotanto kaudella niiiin laiha. Niin kaunis. Tuo kuva ei ole ehkä kaikkein paras esimerkki. Mutten löytänyt parempaa. Tahdon olla yhtä pieni ja siro kuin hän. En nukkunut kovin hyvin. Oli liian kuuma, ja kun on tottunut nukkumaan huoneessa jossa on melkein pakkasta. Ja nyt yhhtäkkiä +24. 

Lisää hyviä puolia eilisessä, löysin suosikki bändini uudelleen. Rakastan sitä<3

Muse-Undisclosed Desires Suosittelen lämmöllä^^

No tänään oon lähössä lenkille ja huomenna oottaa kuntosali. Ehkä tää tästä. Pitää jaksaa uskoa.Kaiketi.

Pois päänsisältä

Tänään miut kaivetaan ulos erakoitumisen mukavasta kuoresta. Lähen kaverille, ja tarkotus ois nähä vanhoja kavereita. Ottaa vähän kuppia ja olla rennosti.

Oon pulassa!

Mite sanoa vahalle hyvälle kaverille ettei taho juua koska se sotkee dietin?

Miten selittää että on kaventunut vyötäröstä melkein 5centtiä viikon aikana?

Toivottavasti en joudu kyseiseen tilanteeseen vaan pääsen puikkelehtimaan väleistä ja pienistä aidan raoista karkuun. Unohin näköjään ottaa aamu lääkkeetkin. Kiva. Upeaa suorastaan. 

Onneks oon liikkunu aamun tosi reippaasti:hyppiny hyppistä 20min ja siivonnu kun hullu. Erittäin hyvää hyötyliikuntaa ja kämppäkin pysyy siistinä:D

Päivittelen taas kun palaan erakoitummis-vyöhykkeelle. Pitäkää peukkuja.

Uusi papermpi elämä? you wish.

Tästä se lähtee.

Uusi parempi elämä. Yeah you wish.

En aikasemmin oo pitäny minkäänlaista nettiblogia ja sen varmaan huomaa. Teen asioita aina hetken mieli johteesta ja tää on taas yks niistä. Keskellä yötä, yksin kämpillä. Ja pakko päästä purkamaan omaa mieltä jonnekkin.

Elän täydellisyyden tavoittelulle ja sen varmaan huomaa uloskinpäin. Tosin tahtoisin vajota omaan mieleeni useammin kuin luultavasti on terveellistä. Omaan maailmaani jota ymmärrän, jossa ei tarvitse huolehtia mistään. Syömishäiriöni ja kaksisuuntainenmielialanhäiriö ovat osa päivittäistä elämääni ja uskokaa kun sanon ettei se ole maailman helpoin. Ja vasta opettelen elämään niiden kanssa. Epärealistisen tuntuista, luulisi tähän ikään mennessä jo oppineen. Mutta sitten käännyn taas risteyksessä väärään suuntaan ja olenkin lähtöpisteessä miettimässä miten tässä näin kävi. 

Ja tässä sitä nyt seistään. Lähtöpisteessä. Kun muut katsovat elämäänsä taakseppäin aina uutena-vuotena, miettien elämäänsä. Minä käyn saman prosessin läpi aina näin syksyisin. Katselen tarkkaan mistä tulin ja minne olen suuntaamassa seuraavaksi. Tämä kyseinen vuosi on jättäny minut täysin tyhjäksi. Olen käynyt äärirajoilla, rajoilla joilta en uskonut palaavani minnekkään. Ja silti, tässä sitä seistään. Tässä sitä seistään, repaleisena ja puhki kuluneena. Otamassa vastaan seuraavaa vuotta.

Mutta kai repaileisenkin voi vielä ommella kasaan. Ja ajan kanssa arvistakin tulee kauneuspilkkuja.