Itsetuhoisuutta ja pillereitä.

Kaikkeen sitä joutuu. Tänään keikalla. Samoin huomenna. Muuten elämä on aika tyhjää. Joudun keräämään koko päivän voimia että saan illalla itseni liikkeelle. Puhun sairaanhoitajan kanssa joka ei tiedä tilanteestani mitään. Tilanteen tarkkailua kuulemma. Mutta mikään ei muutu. Tarvitsen kaksi opamoxia, että uskallan lähteä kotoa pois. Ei se näin voi jatkua. Ei pitäisi joutua vetämään näin vahvoja lääkkeitä. Mutta näillä mennään. Ensi viikolla uusi puhelu ja uudelleen kuulen, että hyvä etten ole yksin näin itsetuhoisessa vimmassa. Näillä mennään kaiketi.