It's cold and I don't want to be here

Lopetin sosialisoimisen.

En jaksanut enää. En ole oikeastaan puhunut kenenkään muun kanssa kuin koulussa. Kotona vaan istun koneella ja luen.

Luen ja luen ja luen. Koitan olla ajattelematta. 

Stressaa ja koskee joka paikkaan. 

Väsyttää.

Niin helvetin paljon. Se on se syy miksi en sosialisoi. Esitän onnellista kahdeksan tuntia päivässä. Luoja miten vähän se jaksaa kiinnostaa enää kotona.

Huomaa, kun ei jaksa itse innostua juttelusta. Pikkuhiljaa kaikki muutkin lopettavat.

En oikeasti edes jaksa kauheasti kiinnostua kenestäkään joten yksinäisyys ei haittaa.

Puhuin tästä sairaanhoitajallekkin tänään. Ja kaiken tämän sähläyksen keskellä, olen koulussa aina iloinen ja nauran. Tätä on niin vaikea selittää. Saatan ollakkin ihan iloinen, vaikka samalla on fyysisestikkin huono olo ja tuntuu että joku hakkaa rautanauloja mahan läpi.

En ilmeisesti kestä vieläkään stressiä kovinkaan hyvin.

Tahtoisin vain nukkua.

sleep deprived and grumpy

Viimeyö osoitti taas sen mikä ois pitänytki jo tietää.
Ihmiset aina kysyy miltä tuntuu olla masentunut.
Miltä se tuntuu?

Ennen vastasin että se tuntuu hukkumiselta. Tukehtumiselta. Samalla kun näkee miten muut hengittää siun ympärillä hengittää normaalisti.
Totta edelleen. Eilisen yön jälkeen vaan haluan lisätä siihen.
Se tieto että oma elämä on pelkkien lääkkeiden varassa.
Ei pysty nukkumaan ilman niitä. En oikeasti nuku ollenkaan ilman lääkkeitä enää, ja sen jälkeen olen koko päivän heikko, pyörryttää, oksettaa. Ei pysty seisomaan kun päässä heittää.
Ei jaksa elää ilman niitä, koko halu elää on kemikaalien varassa.
Ulos ei voi lähteä ilman tarvittaessa lääkkeitä, jos vaikka iskee paniikki/ahdistuskohtaus.
On ollut niin lukemattoman monta kertaa jollon pitää kieltäytyä yömyöhällä kutsusta jäädä yöksi kavereille, kun on vahingossa jättänyt lääkkeet kotiin.

Koko päivää rytmittää lääkkeet.
On aamulääkeittä, iltalääkkeitä, tarvittaessalääkkeitä... You name it we've got it!
Ja huvittavimpia lausahduksia joita olen kuullut on:
"Mitäs jos et ottaisikaan niitä vaan... pitäisit ikäänkuin siinä varalla?"
Moneen kertaaan, monena eri versiona. Ei tulla ajatelleeksi että masennus tosiaan on häiriö aivon kemikaaleissa, ja samalla tavalla voisi sanoa diapeetikolle: "Mitäs jos vaan jätät pistämätttä? Eihän se nyt niin vaarallista voi olla.."

Tämän lääkeavautumisen lopetan sillä, että otan iltalääkkeet, ja menen aikaisemmin nukkumaan. Koska kuten sanoin en nukkkunut ilman lääkkeitä yhtään viimeyönä.
Hyviä öitä!