Get Me Out of My Mind

Tämä päivä on söpöjen poikien päivä!
Tunteet menee vuoristorataa. Ja tänään olen ihan huumaantunut kohtieliaisuuksista.
Se poika saa miun pään ihan pyörälle.
Sais vaan jostain rohkeutta niin pyytäisin sen kahville.

plussana tälle päivälle on myös eräs paita. Kokeilin sitä pariviikkoa sitten, ja se istui huonosti päällä, koska olin lihonnut. sen napit törrötti ilkeästi. ja se näytti oikeasti siltä että se on makkaran kuori.
Tänään kokeilin sitä uudestaan, on vissiin ruokavalio+treeni alkanu tehota.
Ei törrötä napit enää yhtään!


klik

My spider's dead.

I’m a fly that’s trapped in a web
But I’m thinking that my spider’s dead
Lonely, lonely little life
I could kid myself by thinking that I’m fine.

Väsyttää.
Oon ku pienet lapset.
Kun väsyn liikaa.
Alan vaan itkeä.

Hey hey, we are hurricane!

Tämä päivä kuullostaa Panic! at the discolta.
Varoitan kaikkia kavereita. Muuta ei kuunnella moneen viikkoon.
Oon oottanu tätä levyä niin pitkään.

Se on melkein naurettavaa. Oikeasti.
Kun keskittyy odottamaan jotain pientä, vaikka uutta levyä.
Unohtaa, ettei kukaan halua vuokrata siulle kämppää.
Koska et oo "oikeissa töissä".

Ja sen että sataa räntää vaakasuoraan.

Ja sen että koskee mahaan.

Hymyile. Siulla on uus cd. Sie oot oottanu sitä pitkään.
Hymyile.

MOKA!!!

Tämä viikko on kansainvälinen mokailu viikko.
Eilen menin terapiaan niinkuin aina tiistaisin. Etin 20min parkkipaikkaa.
Kävelin aulaan odottamaan. Venailen n. 20min.
Katon ihan muuta asiaa kalenterista. JA mitä huomaan, terapia onkin vasta keskiviikkona. Normaalista poiketen. Kiva.
No menin sitten tänää uudelleen, kun tuun pois. Auton ikkunaa koristaa pysäköinti virhe lappu.
Olin laittanut ajatuksissani kiekkoon väärän kellon ajan.

Avaudun tästä aiheesta mein äiteelle.
"No kaikille sattuu virheitä."
"Ei miulle!!"
Ei normaalisti tälläsiä virheitä ei sattuiskaan, miten vois kun tarkistan kaiken viiteen kertaan ennen kuin edes postun autosta??
Mut nyt oon niin pirun väsynyt ollut pari päivää.
Kun läksin kuntoutuksesta ja istuin autoon, tuli hetkellinen pakokauhu, auto ei näyttänyt tutulta. Aivot väitti että oon vika autossa. Ja jouduin oikeesti käyttää aika paljon energiaa siihen et sain aivot uskomaan et, tuskin kahteen autoon samat avaimet kävis.
Näitä sattuu toisinaan, ettei tunnista missä on, omaa peilikuvaa, tuttua katua ja niin edespäin.
Niihin on vaan niin hankala tottua:/

how many?

Tuntuu että palaan aina samaan vanhaan kierteeseen. En saa sitä rikottua.
En silti tahdo kertoa tästä kenellekkään.
Tuntuu pahalta, etten osaa korjata tätä.

Tuntuu että lupailen itselleni liikoja.
Kuinka monta kertaa voin vielä jatkaa tätä ilman että kukaan huomaa. Sellainen ajatuskin on istunut päässäni pitkään, miten pitkälle tämä pitää viedä ennenkuin kukaan edes kysyy asiasta.
Tekisi mielli ottaa selvää.
Mutta en tahdo että asioihini puututaan, sekavaa.
Älkää puuttuko tähän.
Tämä on vain minun.
Olkoon se kuinka sairas tahansa.

Viidestoista yö se saapuu painajaisineen

Oon miettiny lapsuutta, miten serkkujen kanssa tuntuu et oltiin aina mummolassa. Juotiin mehua snapsi laseista. Laulettiin viidestoista yö joka ikinen kerta kun nähtiin. Eikä takuulla tiedetty sen merkitystä.

Kaikki mitä oon tehny pienenä, tuntuu tapahtuneen mummolassa. Kaikki hyvät asiat.
Ja ne loput. No, tuntuu että oon blogannu suurinman osan muistoistani pois. Ja nyt kun niitä on pakko miettiä, ne tulee pieninä paloina ja pilaa päivän. Muistan tappeluita, äiti syyttämässä mein iskää siitä että sillä on joku toinen nainen. Muistan nimenkin, Niina
Ei mikään ihme siis etten oo koskaan luottanu siihen että mein porukat oikeesti rakastais toisiaan, mutta pelkään kaikkien muittenkin suhteitten puolesta. Tuntuu ettei rakkaus ikinä kestä.


Muistan myös hyvin irrallisia juttuja, meidän äiti selittämässä miulle, oon ehkä viisi vuotias, etten voi sanoa sille rakastavani sitä. Koska se on epäsopivaa. Niinkuin jotenkin se että sanon sen omalle äidille olisi jotenkin väärää, melkein insestistä. Ja muistan sen hämmennyksen jonka se aiheutti.

Haluan takaisin sinne turvalliseen muistojen ja tilanteiden ulos bloggaamiseen. En mie näitä halua muistaaa.

Kauas katoaa myrkynkeittäjä suloinen

Tänään paistaa pitkästä aikaa aurinko.
Ja on mieletön fiilis, on niin erillaista kun on valoisaa.

Ja aion tehdä tästä hehkutus postauksen. Ostin hetken mielijohteesta itselleni uudet kengät! Ne on tarkoitettu ensi kesänä vietettääviin veljeni häihin ja rakastuin niihin heti. Yksinkertaiset ja erittäin sievät.
Oli kyllä vähän tuhlaaja tyttö morkkiskin kun menin tuhlaamaan rahaa itseeni, mutta lets not go there this time. Eli nyt vaan hehkutan niitä kenkiä.



Lisäks miulle soitettiin yhestä ihan keskustan tuntumassa olevasta asunnosta.
Meen kattomaan sitä huomenna<3

I gotta get my feet on the ground

Oon möllinyt taas omissa oloissani. Ja viikonlopun juoksin kieli vyön alla treeneissä ja keikalla. Jonne läähdettiin sunnuntaina niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin kuudelta aamulla.

Kävin taas aamukahvilla mummolassa, kuuntelemassa sitä iän ikuista huokailua. Sielläpä saavat nyt molemmat kuoleman miettijät ja huokailijat huokailla saman katon alla. Ja miulle jää koti jossa ei sitä tarvii kuunnella
Oon hakenu taas asuntoja kuin viimeistä päivää, pienet asunnot on vaan niin kiven alla.Tuntuu että oon tuomittu asumaan porukoilla. Eikä jaksais oikein yrittääkkään ettiä kämppää, jos ei ois niin pakottava tarve päästä tästä masennus,alkoholismi siirtolasta pois. Antaisin vain olla. Hain kouluunkin. Vaikka en ees tiiä mille alalle haluan. Kaikki vaan hokee, mee kouluun. Mee kouluunn. ja sitten luettelee pitkän listan kouluja joihin niiden mielestä miun pitäs hakea ja oottaa että teen sen oikeesti. Vaikka ei nappais yhtään.

Elokuvia, itkua ja paikallaan juoksemista

Kövin kattomassa Black swan elokuvan eilen. Hittolainen mikä elokuva!
Ei mikään ihme että Portman sain osku pystin.
Mahtava, kaunis ja pelottava kuva. roikuin puolet ajasta ihan tuolin reunalla. Meen aina elokuvissa fiilikseeen niin kiinni, nytkin olin ihan täpinöissäni ja hermostuksissani kun kävelin keskustan kämpälle yöks. Säpsähtelin ihan kaikkia ääniä.
Olin varmaan aika hauska näky.

Tää viikko on taas mennyt ihan vuoristorataa. Tiistain vietin taas itkien kun kaikki tuntu kaatuvan päälle. Keskiviikon menin ihan ylikierroksilla ja kiepuin vaan menemään. Meinasin ärtyä moneen otteeseen mein äitille taas joten olin sen kanssa koko ajan vaan hiljaa. Oon kyllästyny sen juttuihin. En käsitä miten joku voi olla niin ajattelematon joskus.
Ja kuuntelen ikuisuuksiin kestävää jorinaa siitä miten kaikki on huonosti, miten hän on marttyyri kun joutuu yksin pitämään huolta meidän mummosta, miten iskä on taas typerä ja niin edespäin.
Joten tänään kahden yön kestäneen äitin ja mummon luona vierailun päätteeksi oon niin onnellinen kun saan siitä yhen yön tauon.
Kiitos kiitos siitä.

This is I'm In A Hurry by Alabama

Reeni viikonloppu takana. Ja ihana fiilis jatkuu. Sain puhuttua mein tanssiryhmäläisten kanssa pitkästä aikaa kunnolla. Ollaan oltu niin kauan sama porukka ja niin tiivisti yhdessä. Että niiden kanssa on aina sellainen olo kuin kotiin menisi.


Välillä on ollut huonompia aikoja mutta, oon vasta nyt oppinut huomaamaan miten paljon ne oikeasti on tukena silloin kun on vaikeampaa. Ja tanssiminen, niin se on aivan ihanaa. Aloitettiin ihan uudenlaisia juttuja. Ja vaikka jalat on nyt kipeemmät kuin pitkään aikaa. Oon tosi tyytyväinen.

Teen historiaa kun oon näin pitkään hyvällä tuulella putkeen.
Pidetään peukkuja että tää jatkuu.

Tämän viikonlopun biisi

Ihmeiden aika ei olekkaan ohi.

Miulla särkee päätä, oon lääkekuurilla poskinontelon tulehduksen takia. Ei yllätä.
Ja oon käsittämättömän hyvällä tuulella! Erittäin yllättävää


Oon niin intona, huomenna pääsen tanssimaan.
Katselen kuvia liian kauniista ihmisistä, mutta tänään ne eivät masenna,
ne antavat puhtia. Lisää virtaa.
Minä aion pystyä ja kyetä.

Ihanaa viikonloppua teille rakkaat, muistakaa tanssia:)<3

Väsymys.

Aloitin sitten kuntoutuksessa eilen. Ja vaikka en ole tehnyt vielä oikeastaan mitään.
Oon ihan poikki.
En oo taas pitkään aikaan joutunut sosialisoimaan uusien ihmisten kanssa. Eilen olin kuntoutus ryhmässä puhumassa koko päivän. Ja tänään täytin papereita. Ja sen takia tänään jouduin käymään kahvilla ja syömässä itekseni. Ei kovin mieleistä. Koska ryhmässä ollessa käytiin ruokalassakin yhdessä ei tarvinnut miettiä kenen kanssa istuu.
Ja miun kammo uusille ihmisille puhumisesta sa miut tänään jo melkein kääntymään ovella. Loppujen lopuksi kuiitenkin menin, aamupala meni paremmin, uskalsin jopa istua samaan pöytään tytön kanssa jonka näin, ja jonka kanssa puhuin, ohimennen eilen. Ja onnistuin jopa pieneen keskusteluun.
Mutta ruualla jänistin ja menin itekseni istumaan, söin vaan nopeasti ja koitin olla ajattelematta mitään.
Huomenna alkaa sitten se kuntoutus ihan todenteolla ja hiukan hirvittää:S
Onneks siel on kuitenkin muutama tuttu ihminen mukana.