Aikuisuuden määrittely ei riipu iästä.

"Siulla on ihan selkeästi joku toinen nainen! 

Älä yhtän yritä väittää vastaan!

Häh! 

Onkse nyt sit niin paljon parempi?!

Mikset sie mee sen luokse nyt sitten?!"

"Sie oot miun rakas."

Yrittää halata mutta toinen vain kavahtaa kauemmas.

" Mie oon siun äiti, tuollaisten puhuminen on epäsopivaa!"

"MIE VOISIN KUOLLA JA KUKAAN TEISTÄ EI EES HUOMAIS!!

MIE LÄHEN TÄÄLTÄ NYT!"

Roikkuu kauluksessa ja yrittää estää äitiään lähtemästä.

"Mie lupaan olla parempi, älä mee. Mie lupaan. Älä jooko kuole. Jooko?"

On olemassa asioita joita ei halua kuulla tai joita ei vain haluaisi muistaa. Joiden kuulemiseen loppuu lapsuus.

I cannot spend another night in this home

 I close my eyes and take a breath real slow

En oo puhunu meidän äidin kanssa kertaakaan sitten jouluisen tappelun.
Se ei oo soittanut kertaakaan, vaikka ennen sitä se soitti vähintään kaksi kertaa viikossa.
Oon antanut asioiden olla niinkuin ne on.

The consequence is if I leave I’m alone

En ole soitellut itsekkään. Tiesin että tää loppuu jossain kohtaa.  Että jossain kohtaa tulee hetki jollon sen on pakko ymmärtää etten mie oo sen henkilökohtainen terapeutti.
Se mitä en osannut odottaa oli se että sen myötä, yhteydenpito katkeaisi kokonaan.
Olo on jotenkin niin yksinäinen, ensimmäistä kertaa.
Äitin sanat: turha tulla pyytämään apua, kiittämätön paska.
Aiheutti sen etten halua/uskallakkaan soittaa sinnepäin.
Vaikka tavallaan tiesin että tämä on tulossa. Se sattuu silti niin paljon.Kiertelin tätä kipua pitkään. Mutta pakko se on myöntää. Että tämä sattuu vaan niin saatanasti.

But what’s the difference when you beg for love?

And through the mutated words I write Kill it fast and never watch it die

                                                                                             Vuoden alku. Kaiken uuden alku kaiketi.

Ei ihan vaan tunnu siltä. 

En vaan pysty unohtamaan. Porukoilla olo ajaa miut hulluuteen. Kaikki ne sanomattomat asiat roikkuu ilmassa. Iskän känninsekainen huokaus:"kukaan ei oo koskaan kiinnostunut miun asioista." Aiheutti miun sydämmen tippumisen polvien tasolle.Seuraavan päivän tupakka keskustelu siitä miten äiti sekoaa. Miten pitää saada raha-asiat,talo, mökki, kaikki selvitettyä ja järjestykseen ennen kuin siltä katoaa viimeisetkin järjen rippeet.

En tuntenut sillä hetkellä mitään. Olin järkevä ja rauhallinen. 

Sain raivarinkin kerran. Vaikka lupasin itelleni etten ratkea raivoamaan enää. En suostu, en jaksa enää.

Mutta siinä vaiheessa kun äiti huusi ja haukkui itsekeskeiseksi, kiittämättömäksi paskapääksi, en vaan pystynyt enää. Joten huusin ja huusin. Vaikutus oli sama kuin olisi huutanut seinälle. Kaikki sanat vain kimpoilivat pois. Niitä ei kuunneltu, niihin ei jaksettu kiinnittää huomiota. 

Ainakun onnistun jollain tavoin saamaan itelleni mielenrauhan. Menetän seen samantien ja tajuan ettei sitä koskaan ollutkaan. Kuvittelin kaiken koko ajan, miun mielenmaisemaa värjänneet värit valuu pastelleina vesisateessa. 

Todellisuuspakoisia ei pitäisi pakottaa tähän maailmaan.