Perjantai pelkoja.

Tästä ei tule muuta kuin angstia ja oman pään kaivelua. Varokaa.

Tänään jään L.n luokse yöksi, koska omat henk.koht pelkoni ovat liian suuret.
Perjantai ilta enkä tahdo enää kävellä keskustan läpi.Pelko ihmisten tuijottamisesta ja niiden terassien, jotka ovat kotimatkani varrella, ohi kävelemisestä on liian suuri.
Oikeasti pelkään myös sitä että joku saattaa ehkä lähteä perään. Pelkoni kuvitteelisesta pahoinpitelystä/ryöstöstä saa minut niin lamautuneeksi että 15minuutin kotimatkakin jää tänä iltana väliin. Se estää miuta menemästä omaan kotiini!

Ehkä sillä että unohdin ottaa lääkkeet tänään on sittenkin vaikutusta.
Pelkkä ajatus siitää että menisin sinne yksin saa miut melkein oksentamaan. On pakko päästä tästä kammosta, tai en kohta uskalla liikkua ulkona ollenkaan, ainakaan illemmalla tai itekseni.

Kaikista näistä se kimppuunkäymis pelko on kaikkein käsittämättömin. EI miun kimppuun oo kukaan koskaan hyökännyt tai mitään. Liikaa leffoja?
En osaa sanoa. Sekoitan unet(ne miun painajaiset) oikeeseen maaailmaan enkä osaa enää sanoa kumpi on totta ja kumpi ei. Ainakaan menneisyyden kanssa.
Joten hylkään taas yö unet ja iltalääkkeet ja jään kaverin ja leffan luokse. Kohtaan ne pelot sitten joskus myöhemmin.

"'S what happens when you bury things. In the end they always come back to bite you in the ass."

It said if you don't let it out
You're gonna let it eat you away
I'd rather be a cannibal, baby
Animals like me don't talk anyway
Kävin tänään taas päivystyksessä, siitä on tullut jokakesäinen rituaali. Hain itselleni lääkäri ajan. Nämä lääkkeet joita syön eivät selkeästikkään toimi.
Sain sitten tämän päivän vapaaksi, ja miten sen olen käyttänyt?
Tuijottamalla seinää kotona, ja nukahtamalla pariksi tunniksi sohvalle.
En siis ole tehnyt kotiin tulon jälkeen mitään viisasta, mutta ensimmäistä kertaa se tuntui ihan oikealta ratkaisulta. Normaalisti viuhdon täällä ja ahdistun jos olen hetkekin paikallani.
Ei sillä, kyllä miuta ahdisti tänäänkin, mutta näin illasta se alkaa aina helpottaa ja voin jopa hengittää parituntia. Ennenkuin alan taas kytätä kelloa koska voin ottaa lääkkeet ja mennä nukkumaan.
Kavereilla en ole käynyt pitkään aikaan. Vihaan sitä tunnetta kun kävelen kadulla ja joku katsoo miuta ahdistun ja kuulen heti päässä miten joku irvailee miulle. Vaikka vain vilkasisivat eivätkä ajattelisi mitään. Tuskin kukaan ajatteleekaan täysin tuntemattomasta ihmisesta.Mutta en voi niille mitään, ne tulevat jo tuttujenkin ihmisten kanssa ja toivon että ne olisivat hiljaa, ne äänet siis.
Sanokaa olenko sekoamassa?

Klik

Ja siitä miten ei vaan jaksa.

I feel marooned in this body,
Deserted my organs, could go on without me,
You can't fly these wings,
You can't sleep in this box with me,

Väsymys painaa päälle ja ahdistus. Voisin vain nukkua koko ajan. Mutta täällä asunnossa en uskalla. Pitää olla koko ajan liikkeessä. En voi istua ja olla, tulee huono omatunto. Pitäisi tehdä jotain kehittävää. Siivota esim. On niin sotkuista.
Mutten jaksa.
En saa aikaiseksi.
Ja se tekee miusta levottoman ja väsyneen ja ahdistuneen.
Pelkään itseäni.

Tahtoisin lähteä kuin sotilas, terveisin tuntematon potilas

Hulluna teksti tatuointeihin tällähetkellä. Tahtoisin sellaiset ranteisiini.
En vain ole oikein varma tekstistä. Muutenkin uusi tatuointi voisi vähän piristää.

Olen niin väsynyt koko ajan. Päässä pyörii kappale tuntematon potilas, jossa lauletaan itsemurhasta.En jaksanut edes kunnolla riemuita vaikka uusi kielikoruni tuli tänään. Se on pinkki ja näyttää ihan karkilta.

Tästähän tuli melkein kuvapostaus.

good morning

Huomenta!

Heräsin tänään poikkeuksellisesti jo viiden aikoihin, erittäin rauhattoman ja pätkittäin nukutun yön jälkeen.Eilinen päivä meni aika surkeasti. Ensin pakastimen roudaus ei onnistunutkaan niin hyvin kuin mitä kuvittelin. Olin jo ihan hermoraunio koko hommasta. Päätin sitten että lähden kaverille kahville ja kun pääsen ulos pyöräni olikin vaihtanut majapaikkaansa ihan oven viereen ja takarengas ihan sökönä. Ilmeisesti joku ystävällinen sielu oli yrittänyt pölliä sen yöllä mutta muuttannutkin mielensä. Tai sanotaanko että pyöräni voitti, lukko ei ollutkaan lähtenyt auki.

No Menin sitten kaverin luokse kävellen, soitin samalla äitille joka vaan totesi: " jaa, ja mie oon aina sanonu että vie se pyörävarastoon."

Niin, miun vikahan tää taas olikin.Kiitos äiti<3

Joten paska fiilis seurasi miuta sitten iltaan saakka. Ja kaikki tuntu menevän pieleen.
Erehdyin vielä ahmimaan pitsaakin:(
Loppu illan vietinkin sitten aivot turruttaen netissä ja selailin tatuointeja. En osaa päättää m itä haluaisin seuraavaksi. Ideoita?

Tan Lines

Miusta on tullut ihme terveys intoilija viime aikoina. En juo enää, en pidä siitä miltä känni tuntuu. En polta, siitäkin tuli loppuvaiheessa aina vaan huonompi olo. Alkoi oksettaa ja pyöryttää, niin päätin sitten että nyt riittää.Lisäksi koitan tiputtaa painoa, syömällä mahdollisimman terveellisesti. Kaverini sanoi eilen että miusta on tullut piilo mormoni. Melko huvittava näkökulma.

Nytkin voisin olla kaverin synttäreillä, mutta istun mielummin kotona. No on miulla tosin ihan vähän kuumettakin joten lähteminen ei kai olisi ollut kamalan fiksua.Eikä okein jotenkin nappaa lähteä kattelemaan kenenkään kännisiä juttuja. Se vaan tuntuu jotenkin totaalisen turhalta. En silti saanut pidettyä itseäni lenkkeilemästä tänään kahteen otteeseen. Huomenna on taas edessä roudaus urakka kun saan vihdoin itselleni pakastimen tähän kämppään. Sen jälkeen puuttuu enää pesukone ja sitten olen tyytyväinen.

Ärsyttää jostain syystä se että on niin kuuma. Tiedän, valitan vielä ennen tammikuuta miten on kylmä, mutta nyt olen sitä mieltä että mielummin pikkuisen kylmä kuin kuuma. Ei nappaa, enkä tahtoisi ruskettua ollenkaan, vaikka sitä on lenkkeillessä vaikea välttää. Onnistuin polttamaan poskipääni ja näytän tällähetkellä koko ajan punastuneelta. Tämä alkaa taas luisumaan pelkkään valittamiseen ja syömisten tarkkailuun, mutta nyt sille ei voi mitään. En jaksa ajatella muuta joten keskitän ajatukseni siihen.

Ainiin! Uusia lukijoita<3 tervetuloa!

Ei mitään uutta länsi rintamalla

Näin siinä sitten kävi että minä annoin periksi taas. Huomaatteko miten nopeasti mieleni muuttuu. Koko ajan. Jatkuvasti. Saatan päivän jokaisen atuntina vaihtaa mielipidettä.
Laihduttaminen ja ruuan tarkkailu tulee jo ihan luonnostaan. Mutta ahmiminen taitaa tällä hetkellä viedä miusta taas kerran erä voiton.Toivoisin taas olevani ainakin 6kg kevyempi. En kerro painoa täällä nyt koska en halua sanoa sitä vielä ääneen.
Kaikki tämä tuntuu jotenkin niin paljon helpommalta. On helpottavaa miettiä kaloreita ja sitä mitä syö. Se vie ajatukset kivasti muualle ja jättää sellaisen olon, ettei oikeasti ole muita ongelmia. Eikä tämäkään tunnu tällä hetkellä ongelmalta. Ja se on ihanaa.
Toivottavasti tämä keveyden tunne jatkuu. Olen niin iloinen siitä.

there's a lack of color here

Toissapäivänä miulle sanottiin jotain joka on vaivannut miuta siitä asti.
Olen kuulemma tympeän harmaa ihminen.
On totta etten jaksa aina panostaa niihin kaikkein läheisimpiin ihmisiin.
On totta etten jaksa masennukseltani innostua niin paljon mistään.
On totta että en ole aina se kaikkein mukavin ihminen ja saatan ajoittain olla tyly.
Mutta että tympeän harmaa. Anteeksi niille muuten jotka jooudutte nyt lukemaan tätä jokapaikasta. Tätyy vaan saada tämä purettua pois, niin että ite saan siltä rauhan.
Millainen ihminen on tympeän harmaa?

Onko se masennus joka värjää ihmisen sisältä pölyn väriseksi. Herttainen ajatus, olen lattia villakoiran näköinen sisältä. Vai johtuuko se perusluonteesta.

En tiedä, mutta pidän väreistä, pidän todella. Poltettu oranssi on tällä hetkellä suosikkini. Ihan vain tiedoksi.

Ehkä en mieti kavereitani tarpeeksi, olen yrittänyt olla puuttumatta. Jos ei miulle haluta kertoa oikeita huolia vaikka ollaan puhuttu että ollaan avoimia, niin annan olla. En jaksa painostaa kun ei kerta ole haluja olla niin avoin kun sovittiin. En jaksa tapella. Siitä se varmaan johtuu, tympeän harmaa kun en jaksa pumpata aina kaikkia oikeita tuntoja irti. Tympeän harmaa.

Change

Partly, I feel proud because I am still standing on my own two feet. It’s all I ask of myself these days.

Tänään rikoin taas omia rajojani ja lähdin työporukan kanssa iltaa istumaan. En ollut kauan koska sain aivan tajuttoman päänsäryn. Mutta menin ja sekin on jo jotain. Ennen olisin keksinyt päivää tai kahta aiemmin jonkun typerän tekosyyn ja jäänyt kotiin. Miettimään miksen koskaan tutustu keneenkään ja miksi en koskaan uskalla mennä minnekkään. Nytkin turvasin selustan ja hommasin huomiselle menoa niin etten voinut olla kauan. Kaikki muut lähti vielä pussikaljoille ja siitä baariin mutta mie kipitin kotiin.
No päänsärky tuli oikeastikkin että en varmaan olisi jäänyt vaikka huomenna ei olisikaan mitään. Silti olen niiin tyytyväinen näihin pieniin eteenpäin menemisiin.


klik