Käärmeitä.

On hankala vakuuttaa ihmisille että on jo täysin kunnossa kun samalla toinen puoli aivoista miettii paljonko vaaditaan tenokseja siihen ettei tarvitsisi enää herätä.
Ja kun on pakko miettiä tarkkaan että osaa sano, miltä tuntuu?
Millainen olo siulla on?
Kaikki pitäää miettiä niin tarkkaan.Miltä tuntuu?
Kaikkein vaikein kysymys. Jättää miut sisältä tyhjäksi. En osaa heti vastata. Ja kun vastaan se tulee epävarmasti, hapuillen.

Miltä minkäkin kuuluu edes tuntua?
Saan ahdistuksia oudoista asioista. Luin yhden animen juonta, ja se aiheutti niin paljon kipua. Miksi? En osaa vastata.
Joku fisku ihminen sanoisi että ne on heijastuksia, kun miulla kerran on dissosiointi taipumusta.
Mutta heijastuksia mistä?
Oon nykysin vaan valittanut tänne. Ei mikään ihme ettei kukaan jaksa kommentoida enää.
Eikai kukaan jaksa tekstista toiseen lukea miten toisella on paska elämä.
Miun psykologin loppu lausunnossa luki että oon kroonisesti itsekriittinen ja ärtynyt.
Enemmän totta kun tahtosin myöntää.
Ärtymys on on jotain niin sietämäätöntä. Kuvittele sellanen iso käärme sisälles, se luikertelee ja vaihtaa asentoa. Ja aika ajoin se upottaa hampaat johonkin kohtaan siun kroppaa. Ja se myrkky leviää tasasen varmati ympäri kehoa. Se ärtymys on samanlaista. Se on koko ajan läsnä, ja vaan oottaa syytä nousta pintaan. Jollon se jättää vaan tuhoa taakseen.
Äiti huutaa miulle tästä tasasin väliajoin.
Miksi pitää ärtyä niin pienistä asioista?
Miksi ei vaan voi antaa olla?
Sie suutut täysin tyhjästä.
Ilman mitään syytä.
Älä nyt TAAS kehtaa.
Ja yritän selittää sille etten voi tälle mitään. En osaa ohjailla tätä suuttumista. Se pyyhkii miut mennessään ja jättää jälkeensä muistamattomuuden, miksi tääkin haava piti taas repiä auki?

You tasted of chocolate and sorrow

Värjäsin hiukset taas vaaleiksi.
En osaa päättää millaiset hiukset tahtoisin. Miltä tahtoisin näyttää.
Mutta tiedän etten tahdo näyttää tältä.
En tiedä mitä oikein ootan. Mutta säikähdän usein kun katson peiliin.
Ainiin.
Tuon näköinenhän mie olenkin. Ja kuten olen sanonut en aina edes tunnista omia kasoja. Se on pelottavaa. varsinkin jos sattuu vilkaisemaan sivusilmällä peiliin. Monta kertaa säikähtänyt. Että kuka saatana täällä on.
Ai se oonkin vaan mie.
Huops.
Oman hoitajan mielestä oon taas vakavampi. Vähemmän hymyilevä.
Jaa en tiedä.
Enkä jaksakkaan.
I'm like Brian and I'm missing my Michael.
Ps. Miun ottama kuva. Otettu sillon kun olin suljetulla.

no comments

En jaksa.
Oon kuumeessa, ja väsyttää ja vituttaa.
Kaikki tuntuu paskalta tänään.

känninen kuva postaus,

I crack a family tree and,Chopped off all of the branches

Yksi kappale väsyneitä ihmisiä ilmoittautuu.
Oon oikeasti aivan poikki, leiri vei henkiset voimat kun oli pakko olla koko ajan niin läsnä ja keskittyä kaikkeen. Miun päivittäisiin eskapismeihin ei siis ollut aikaa, ja se sai miun ajatukset ikävän usein katomaan jonnekkin usvaan.
Tunnen itteni hulluks joka kerta kun ajatuksissa vaeltaa kolmen ihmisen äänet.

Ja kun tuun kotiin joudun vielä meidän perheen keittiö-psykologiks kun iskä kyselee mitä äitin masennukselle ja sulkeutuneisuudelle pitäisi tehdä. Enkä tiedä vastausta. Meidän äiti tuntuu nauttivan siitä että saa aiheuttaa meille huolta ja ahdistusta hokemalla miten ahdistunut on. Ja miten tekisi mieli hypätä sillalta, mutta ei suostu kertomaan miksi. "Ei saa rasittaa lapsia," se sanoo ja hymyilee silleen kieroutuneesti.
Ja mie tunnen itteni väsyneeksi, vanhaksi ja kuluneeksi. Tuntuu että vuodan henkisesti kuiviin. Oikeasti, välillä miusta tuntuu että meidän äiteen ajatukset on jääny jonnekkin ylä-aste ikään kiinni. Samanlaisella teini iän uhmalla se haastaa riitaa meidän iskän kanssa ja alkaa huutaa jos siltä kysyy jotain.
Pitäisi soittaa tuosta käytöksestä jollekkin ja kysyä apua. kaikilla vaan alkaa mennä jo hermot ja voimat.
Ja mie oon niin väsynyt. Enkä tiedä miten voisin auttaa. Mihin miun pitäis ottaa yhteyttä. Kun oman pään kasaan saaminenkaan ei onnistu, ja sitten pitäisi vielä karsia kasaan oma äiti.
Apua?

Kuka?

Kuka meni täyttämään tämän pienen bulimikon pakastimen jäätelöllä?
Voisi hakea ne pois.
En syöny, kun pari lusikallista. Ja silti on niin syyllinen olo niistäkin. En aiemmin miettiny näitä asioita. Annoin vaan niiden täyttää miun pään. Kalorit rasvat kaikki hiilihydraatit autto, ei tarvinnu miettiä niitä asioita jotka oikeesti oli ja on vialla. Nyt ne alkaa taas vallata tilaa miun aivoista ja yritän pitää ne etäällä. Koska jos en käy näitä läpi, en koskaan ehkä saa normaalia elämää.
En tahtois joutuu aina syömään lääkkeitä.
En oikeesti tahtois.
Jos pääsen sinne mielenterveyskuntoutukseen joudun ehkä ravintoterapeutille ja fysioterapeutille.
Koitan ajatella ne hyvinä asioina.Jos vaikka se ravintoterapeutti sais järkeä tähänkin puuupäähän.

I wished you were something that you were not,And now this guilt is really all that I got

Now I'm thinking like the mistake I made doesn't hurt
But it's not gonna work
Cause it's really much worse than I thought

Oon väsynyt, ja tuntuu että oon syöny koko ajan. No niinhä mie oon tehnykkin.
Js eilen totesin ettei miuta ja jääkaappia ja vessaa kannata jättää keskenään.
Sen tietää mitä siinä käy.
Ensimmäinen ahmimis-oksennus kohtaus puoleen vuoteen.
Tää ei vaikuta kauheen hyvältä. Onneks porukat on taas kotona, siinä mielessä etten kehtaa oksentaa kun joku on kotona. Seinät on paperin ohuet ja meidän äiteellä hyvä kuulo.
KAveri pilkkasi miuta koko eilisen päivän (leikillään) siitä miten läski oon. Sattui niin paljon. Leikittelin ajatuksella että kertosin miun syömis vammailusta. Ois kiva tietää jatkaisko se sitä pilkkaamista jos se tietäis.

Cause I'll keep singing this lie if you'll keep believing it

Miulla oli aiemmin paljonkin sanottavaa, nyt en keksi mitään.
Jostain syystä olo on ollut tosi outo koko päivän, silleen tärisevä. Ja mittasin verenpainene koska miulla on aika matala normaalisti ja se aina aiheuttaa tärinää aamuisin. No verenpaine normaali, pulssi 111!
Myöhemmine illalla kävin E.n kanssa tekstiviestein tilannetta läpi, miksi miulla on koko päivän pulssi hakannut niin kovaa.

Tää on se mistä niin harvoin haluan puhua. Kenenkään kanssa. Sanon että miun on helpompi kun äiti ei oo kotona, mutta se on totta vaan osittain. En taho olla kahestaan meiän iskän kanssa. Se pelottaa miuta. Tosin en osaa ihan laittaa sormea siihen, miksi se pelottaa niiin paljon. Meen ihan jäykäks enkä osaa olla luonteva. Nauran teko naurua sen jutuille jotka ei naurata miuta. Koska en uskalla olla nauramatta! En tiiä miks. Miksi mie pelkään miun omaa isää? Joo on totta, et se uhkailee aina välillä hakata miut ja kerran löi avarilla.
Mutta muuta? En usko et tää kauhee pelko tulee pelkästään noista.
Mikä tän aiheuttaa? Etten voi olla samassa huoneessakaan ilman että meen ihan puupökkeloks.
Mein iskä tietääki sen et pelkään sitä. Se ei muuta sen käytöstä yhtään.

To Live Is To Drown

Mielialan vaihtelut vievät miuta taas, ylös, alas ja ympäri.
Saatan voida hyvin ja olla seuraavassa sekunnissa itkemässä. En itke, en itke. Hitto ei toimi. Yritän auttaa L.ää. Tahdon auttaa, ja minuun sattuu. Aina kun L. llä on epömukava olo. Miullakin on. Meinasin rueta itkemään mummolassa kun luin valittuja paloja.

Syön huonosti, nukun huonosti, voin epävakaasti.
Lähden ulos lenkille kaverin kanssa jota ei kiinnosta miun jutut yhtään. Tunnin verran turhia juoruja, ja hänen elämänsä ruotimista. Auttaa unohtamaan hetkeksi. Auttaa turruttamaan.

Tyylillä?

Kultainen Modesty tahtoi piristää miun päivää ja antoi miulle seuraavanlaien tunnustuksen:


Oon edelleen aika äimistynyt koska en koe olevani mitenkään hirveän tyylikäs ja tekstieni laatu heittelee ihan laidasta laitaan. Mutta olen silti todella, todella otettu.

Ja sitten paljastan taas seitsemän asiaa itsestäni. En tiedä osaanko kertoa mitään sellaista mitä tässä blogissa ei olisi jo tullut julki, mutta yritetään. Jos vaikka jotain tyylikästä keksisin:P

1) Olen todella tarkka siitä mitä päälleni pistän ja saatankin vaihtaa vaatteita monta kertaa aamun aikana jos en ole tyytyväinen lopputulokseen.

2)En raaski koskaan luopua mistään vaatteista. Ja vaikka miulla on niitä aivan liika en vaan voi antaa mitään pois. Mietin aina että saatan ehkä tarvita niitä vielä joskus.

3) mielestäni ihminen ei voi omistaa liian montaa paria kenkiä.

4)Olen housu friikki, oikeasti. Omistan tälläkin hetkellä niin monet farkut että voisin kulkea kuukauden käyttämättä yhtiäkään housuja useammin kuin kerran.

5)Keräilen huiveja. Aina kun käyn ulkomailla tuon itselleni tuliaisena yhden uuden huivin.

6)Pelkään jatkuvasti mitä muut ajattelevat minusta ja esim. vaatteistani.

7)En ole hirveämmin kiinnostunut muodista. Mielestäni on tärkeämpää olla tyylikäs kuin muodikas.

Olen oikeasti varastoinut vaatekaappeihini vaikka mitä vuosien varrella. Ja voisin joskus kirjoittaa kautta esitellä laajaa kokoelmaani joskus jos löytyy kiinnostuneita. Tästä aiheesta en nimittäin ole puhunut paljon vaikka se onkin lähellä sydäntäni. Kaikki aika menee kaikesta muusta avautumiseen.
Ja miulla on kunnia jakaa tämä palkinto seuraaville ihmisille:
PYRAGRA
Valeria
Baloo
En uskalla antaa enenpää kun useimmat ovat näköjään jo saaneet tämän:)

I feel like shit today.

Oon koko alkuviikon syöny vaan mehukeittoa. En saa mitään muuta alas. Tajusin eilen et oon viimeks syöny jotain kiinteetä maanantaina. This thing is messing with my head.
Enkä jaksais välittää, on niin paha olo. Melkein oksensin kun join kahvia.
Lenkillä oon käyny joka ilta.
Tähänkö tää taas menee. Eilen itkin L.lle mesessä. Tekis mieli ruokaa mutten uskalla syödä. Oon naurettava. Menin keittiöön ja lämmitin itelleni soijamakkaraa, lens kompostiin yhen haukkauksen jälkeen.
No siinä oli syynä sekin että olin ostanu uudenlaista, ja se olikin ihan hiton pahaa.
Pelkään tätä sairautta. Pelkään sitä miten nopeesti tää käärii miut sellaseen hiton verkkoon, jossa ei oo muuta ku kaloreita, ruoka on vaan rasvaa ja sokeria ja niitä pirun kaloreita.
Luulin et tää ois vaikeempaa porukoilla asuessa, mutta oonki saannu vaan mein äitinki taas laihduttamaan. Eikä se ees tajuu etten oo syöny mitään. Mutten uskalla kertoo sille.
En uskalla sanoo, et aina ku se puhuu laihduttamisesta, aina ku se kiroilee miten lihava on ja miten laiha mie oon, se vaan ruokkii miun sairasta päätä. Aattelin niin et voisin päästä tästä jo irti. Mutta ilmeisesti se ei oo niin helppoa ja yksinkertaista. Lääkkeetkn loppu, viime ajat oon menny periaatteessa vastaavilla lyhytvaikutteisilla jotka miulle oli jääny ennen lääkkeitten vaihtoa. Ja nyt nekin on ihan finitto. Puhuin sossun kanssa puhelimessa. Ja sanoin sille ettei miul oo varaa ostaa niitä lääkkeitä,se sanoo vaan jotain epäselvää siitä miten se ei oo hyvä juttu. Mutta en tiiä auttoko se mitään. En tiiä saanko sitä maksaria sinne apteekkiin. Sanoivat että pitää soittaa osastolle jos en saa, ni ne sit hiillostaa sossua. Koska ne lääkkeet ois miulle tärkeet. En nuku ilman niitä, en voi keskittyä ilman niitä. Ja ne pitää miun psykoosit kurissa.
Itsesäälikerho sai taas uuden jäsenen.