Sinulla on sitkeä sydän joka lyö

Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää.

Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.

Vuosi alkaa taas olla lopuillaan ja olen iloinen että jaksoin taas nähdä yhden vuoden loppuun asti.
Olen ihastunut, paljonkin. Ja minä ja S, alettiinkin virallisesti seurustella aatonaattona. Oli kiva tulla filippiineiltä kun tiesi että on ihmisiä odottamassa. Ja ihmisiä jotka laittoivat sinne viestiä, että tule nopeammin kotiin.

Joulu oli pitkästä aikaa hyvä, koska menin sen läpi omilla ehdoillani. Ensimmäistä kertaa ikinä, se olin minä joka saneli mitä teen, monelta ja kenen kanssa.
Ja siitä jäi hyvä jälki, ehkä se joulu ei olekkaan niin paha. Minulla vain on ollut vääränlaiset eväät sen käsittelyyn. Olen aina mennyt sen mukaan mitä muut ovat vaatineet. Ja jäänyt sitten joulun jälkee nuolemaan haavojani, yksin.
Nyt odotan jo uuttavuotta vaikka sen viettoon tarkoitetut rommit juotiinkin jo tapaninpäivänä. Hups.
Oli ihana tutustua L.n poikaystävään vähän paremmin. Ja löydettiin yhteisiä piirteitä, niihin kuului mm. L.n kiusaaminen ja kirjallisuus.
Mutta nyt minä poistun tanssiryhmäläisteni luokse viettämään joulunvälitapaamista.
Hyvää tulevaa vuotta teille.
Ps. ihanaa, uusi lukija. Tervetuloa:)

Karkuun!!!!!!!

Joulu lähestyy, ja mie lähen sitä karkuun ihan kohta.
Filippiinit, täältä minä tulen, kirjoitan taas kunhan sieltä sitten kotiudun.
Hyvää joulun odotusta teille muruset.

I think I'm ready to leap, I'm ready to live

Tänään porukalla juhlimaan ennakkoon Suomea.
Ensi viikolla kohti Filippinejä!
Sanoisin että aika ihanasti on mennyt tämä loppuvuosi.
Tykkään<3

Ainiin, tervetuloa uudet lukijat<3

And the world spins madly on

En jaksa keskittyä kuvien asetteluun tänään, haluan vaan jakaa teidän kanssa tämän fiiliksen! Olen jotenkin ihan erioloinen kuin vielä viimeviikolla. Jotain tapahtui viime perjantaina. Oltiin Anna Abreun keikalla. Tanssin jalkani kipeiksi. Kuuntelin kun Anna juonnosaan tervehti väärää kaupunkia. Olin niin iloinen. Illan kruunasivat suukot, joia en osannut odottaa.(mutta joita salaa toivoin.)
Valehtelisin jos väittäisin etten rakasta tätä oloa. Kerrankin ja pitkästä aikaa, olo on kevyt. Olen hymyillyt melkein tauotta viime perjantaista lähtien.


Jännittävä fiilis.

Ps. Perhonen, kiitos kommentistasi edelliseen viestiin ja anteeksi etten ole siihen aiemmin ehtinyt kommentoimaan. Olet ihana!

Cos I'm still young and foolish

Ajattelin kerrankin kirjoittaa jostain positiivisesta. Ja erittäin miulle tärkeästä aiheesta.
Nimittäin hiuksistani:D
Rasittavaa kun tulee sellainen fiilis että tekee mieli jauhaa tälläisestä turhamaisuudesta, eikä kukaan tuttu ole koneella. Joten, pinnallisuutta tulossa. Koittakaa kestää.
Mie kyllästyn miun hiuksiin erittäin nopeasti. Teen kaikki niihin liittyvät päätökset hyvin nopeasti ja impulssiivisesti. Ja kokeilen rajumpiakin juttuja.
Koska jos se näyttää kamalalta niin aina ne voi korjata jotenkin ja hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara.
Joten. Olin selailemassa netissä valokuvia kun PAM. Näin ne hiukset.
Tuli heti sellainen olo, että hitto, missä ootte ollu koko miun elämän ajan?! Tahon ne nyt! Kaikki ajatukseni pitkien hiusten kasvattamisesta lensivät samantien romukoppaan. Tiedän että kyseisessä kuvassa on mies. Mutta silti. Joo, oon ihan liian fiiliksissä näistä.
Mutta, mutta, ei olisi ensimmäinen kerta kun minulla olisi miesten mallin mukaan leikattu tukka joten en varmaan edes shokeeraisi ketään. Vähän mietityttää mitä tanssiryhmän ohjaaja olisi mieltä tosin.
Noniin rauhoitutaanpas nyt.
Mielipide kysely. Mitä ootte mieltä tosta tyylistä? Tai ylipäänsä hiuksista. Kuuluuko naisille esim pitkä tukka teidän mielestä ja millaiset ois teidän unelma hiukset?
Ite en osais vastata koska se vaihtuu ihan päivästä ja mielialasta riippuen.

Well I never saw it coming I should have started running A long, time ago

Miun tekee mieli huutaa. Raivota ja rikkoo esineitä.
Mie tahon huutaa tän pahanolon pois. Kaikki menee pieleen taas.
Haluun huutaa tietyille ihmisille niin paljon että miun pää tuntuu räjähtävän.
Miulla on niin yksinäinen olo.
Miulla ei oo koskaan ollut näin yksinäinen olo.Ja tunnen itteni typeräksi.
Niin typeräksi.
Kaikki sanoo koko ajan ettei miun yksinäisyys oo niitten ongelma.
Ettei niiden tehtävä oo olla miun ainut sosiaalinen elämä.
Se on hienoa kun sen kuulee kaikilta kavereilta.
Kenelläkään ei riitä aikaa.
Joten ihan sama. En miekään jaksa.
Olkaa sitten, en jaksa enää välittää.

"Toi on se josta mie oon kertonu teille."

Koen oloni alastomaksi.
Petetyksikin.
Miksei ihmiset tajua että on asioita joista nillä ei oo lupaa puhua!
Päiväosastolaisen synttäri bileet. Ja taujuan että olenkin jo vanha keskustelun aihe.
Ymmärrän että kun on ekaa kertaa osastolla tulee sellainen olo että haluaa puhua kaikesta siitä mitä siellä tapahtuu ja mitä muut siellä tekee(tai en tajua koska itselläni ei sellaista tarvetta ole), mutta se ei tee siitä yhtään sen luvallisempaa.
En minä halua että kukaan muu valitsee kenelle minun asiani kuuluvat.Haluan itse päättää kenelle ongelmistani kerron!

Jos kanttori on humalassa, lehteriltä raikaa, soitto vitun epävireinen

Oikeasti, tällähetkellä en haluaisi mitään muuta kuin vähän helpomman elämän.
Tahtoisin että suurin murheeni olisi, minkä väriset kengät laitan jalkaan aamulla. Tai katkennut kynsi. Ihan mikä vaan. Sekava olo, jotenkin. On hetkiä jollon menee hyvin ja hetkiä jolloin en toivo mitään muutakuin että kuolisin. Sitä en tosin voi tehdä koska en halua satuttaa läheisiäni.

Olen myös viimeaikoina ollut erittäin huolissani isosta veljestäni, en muista olenko maininnut aiemmin, mutta minulla on siis kolme veljeä. Ja nyt sis tämä nuorin niistä on alkanut käytäytyä oudosti. Ei vastaa jos kysyn miten menee ja on koko ajan pihalla kaikesta. Lisäksi hän vaihtoi numeroaan ihan yhtäkkiä. Ilman mitään näkyvää syytä. Kun kysyin miksi. Sain vastaukseksi huudetun " ei kuulu siulle". Joka siis itsessäänkin on outo koska aina rauhallinen veljeni ei koskaan normaalisti huuda. Toivon nin ettei oo kyse mistään vakavasta. Äitiltä kun kysyin onko se huomannut mitään niin sain vähän sellaisen vaikutuksen ettei häntä edes kiinnosta.

Asiasta taas aivan toiseen.Vähän tuli wtf olo kun olin yhen hyvän päivän tutun kanssa kahvilla oikeesti. Seuraava kuva kertoo kaiken olennaisein:

elän menneisyyttäni tänään

Tänään on paskin päivä pitkään aikaan, omahoitajalle jutelessa vaan itkin koko ajan.
En todellakaan ole työkykyinen vielä marraskuun alussa, mutta omahoitaja vaan jankuttaa että onhan tässä kokonaiset kaksiviikkoa vielä aikaa toipua.
Odottaakohan se jotain ihmeparantumista.En tiedä. Tiedän vain että olo on kamala.
En päässyt sängystäkään ylös ajoissa tänään. Siitä tulee päivä päivältä vaan hankalampaa. Ja aiemmin kun sanoin etten saa itkettyä.
No nyt itken ihan koko ajan. Ihan jokaiselle pienellekkin asialle. Olen väsynyt tähän oloon. Omahoitaja yrittää tässäkin nähdä vain valoisan puolen: "onhan se hyvä että ne itkut nyt tulee ulos, ehkä nyt on vain niiden aika."
Jaa a miäpä tuohon enää siten mitään sanomaan.

just kidding!

And I love what you've done to me. The way you picked me up and dropped me over and over again. I love it because it helped me grow.
[Just fucking kidding.]

(Have you ever held in tears all day and when they finally come out in the end you're surprised because you didn't know you could cry so hard?)


I like who I am, flaws and all...and even all those scars you influenced.
[Just kidding.]
I'm positive that everything will be okay, because I know that someday you'll come home and that hospital gown will be folded and put away, and I'll feel like I'm actually at home.
[Just kidding.]


(Have you ever forgotten why you'd want to live?)


I'm okay and I'm actually really happy now.
[And of course, I'm just kidding again.]

Valvon, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa.Ajattelin vain kertoa että minulla oli pitkästä aikaa hyödyllinen terapia kerta. Ja että sain sen jälkeen vielä purkaa asioita kunnolla E.n kanssa.

edit. kirjoitettu viime yönä, mutta nettini teki tenän eikä julkaissutkaan sitä ollenkaan. Olin hiukan katkeralla tuulella tietyistä asioista. Katkeralla ja vähän myös vittuuntuneella. Mutta nyt asia ei enää ota niin paljon päähän. Asioiden tätyykin muuttua, mutta mitkä asiat. No palataan siihen joskus myöhemmin, kunhan ne ensin vähän asettuvat.

I keep writing to myself these letters, guidance, reminders about the things that keep me awake during these nights when I should probably asleep

kilk

Ei tähän oikein ole lisättävää.
Olen viimeaikoina ollut ihan tyhjä sisältä.
Ja en saa itkettyä vaikka silmiä kirvelee.
Itkisin jos voisin.

It's not the end if you just say hello again

Kuten kuvasta näkyy, täällä ei mene yhtään sen paremmin.
Aloitan huomenna päiväosastolla käynnit. En vielä edes iedä kauanko siellä olen. Tänään olen voinut ihan fyysisestikkin huonosti, en uskalla sanoa ääneen mutta verenpaineeni ja pulssini hyppivät kuin hullut jänikset, koko ajan.(Kyllä, omistan verenpaine mittarin) En tiedä mitä se tarkoittaa, öh, ehdotuksia? Olen koittanut syödä normaalisti, mutta välillä repsahdan ja huomaan etten ole taaskaan syönyt koko päivänä. Kohta pitäisi lähteä harkkoihinkin. Toivotaan että ne menevät jottenkuten hyvin.

Olen viimeaikoin saanut monta uutta lukijaa<3 tervetuloa seuramaan sekavaa elämääni.

Viime kesä

klik
Jotenkin, vaikka viime vuosi oli paska, kaipaan viime kesää.
Ihan todella.
En käsitä.
Päädyin sen jälkeen osastolle melkein puoleksi vuodeksi. Mutta.
silti, kaipaan niitä kesäisiä päiviä rannalla. Aurinkoa ja sitä ettei tarvinnut tehdä mitään.
Ja anteeksi tämä postaus, olen vähän kännissä...

Vahvempi, parempi.

Kiva aloittaa laiska lauantai sillä että joku piristää ja kysyy: Mitäs kaunokaiselle kuuluu.

Vaikka olo on kaukana kauniista.
Piristi, kaipaan pirteyttä. Kaipaan sitä että olo on hyvä ja että hymyillytää vaikkei olisi mitään syytä.Kaipaan nauramista.
Sain sitten sairaslomaa, ja suurimman osan ajasta tuntuu siltä että jotenkin petän kaikki, kun en jaksa.
Vaikka oikeasti en petä ketään muuta kuin tseni.
"sinun pitäisi olla tätä vahvempi", pääni huutaa."Ei siun tälläseen pitäisi hajota."

Harmaa taivas

Kymmeniä muistoja sekuntiin pusertaa
Iloa, surua suoraan verkkokalvon pohjaan palaa
Katsonko filmin loppuun vai kuvaisinko lisää?
Äänet voimistuvat, kohta olen pelkkä muisto enää

Tähän on lääke varmasti
En saa kieltomerkkejäsi noudattaa
Luovuttaa
En antaudu vaan vapaudun

Viimeinen kuva, se kaikista kaunein
Sitä voisin tuijottaa ikuisuuden
Ylittääkö raja vai yrittääkö jaksaa
Jarrut kirskuu, ääni huutaa: "älä liiku, älä liiku"
Väsyttää taas. Alan jo pikkuhiljaa toivoa salaa sairaslomaa.
Sairasloma elämästä voisi olla paikallaan.
Olen täysin tunnoton, en itke, mutten myöskään naura.
Kaikki on tasaisen harmaata.
Tein tänään ruokaa ensimmäistä kertaa moneen viikkoon. Se tuntui kummalliselta toimen piteeltä.
En olisi muuten jaksanut vaivautua, mutta kun serkku oli kylässä.Eilen illalla vedin paniikki siivouksenkin sen takia, lopetin vasta joskus kymmenen jälkeen. Se oli toisaalta hyvä, sain tämän läävän taas puhtaaksi.
En kestä jos asuntoni on likainen, mutta jaksan yhä harvemmin tehdä asialle mitään. Ja sitten ahdistun kun ympäristökin on sekasorron vallassa.
Ostin jostain syystä rinkelin markkinoilta. En tiedä miksi. Se kummastuttaa edelleen, tuli vaan sellainen päähän pisto. En nimittäin tahdo syödä sitä.
Ehkä varasin sen kahvi vieraille joita käy yhä harvemmin.En tiedä. Tajusin vasta kotona että olin edes ostanut sen.
Toissapäivänä hävitin lompakkoninikin. En taida mennä ihan täysillä valoilla enää.

Hyvä vai ei hyvä?

Kerroin tänään omalle hoitajalle että syömiset ei suju. Melkein itkin sen sille. Ja kerroin kaiken muunkin, miten en jaksa ja kaikki tuntuu hajoovan. Sovittiin lääke muutoksista ja siitä, että jos ensi viikkon mennessä ei lääkemuutos/ pikkuhiljaan syömään opettelu ala näkyä( niinkuin pahoin pelkään) niin otan saikkua ja meen pariksi viikoksi päiväosastolle. Taas. Jotenkin nyt ahdistaa vaikka pitäisi ottaa tää askeleena eteen eikä taakse. Niinkuin se tuntuu.
Koitan ajatella että tästä vielä noustaan, ja jatketaan matkaa taas hiukan vahvempina. Mutta se on hiukan hankalaa.
Kyllä tämä tästä, ehkä.

Endless Journey Home

Edit// pois tämä, jotain rotia sentään-.-'.


Tämän päivän harkat meni muuten hyvin, pientä voimattomuuden tuntua vaan jaloissa. Ja meinasin pörtyä pariin otteeseen. En käsitä miten miulla oli niin huono olo. Yritin syödäkkin normaalisti...

sabotage

KLIK

Tämä ei nyt suju niinkuin piti. Ahdistun vaan lisää kun mietin että pitäisi alkaa syömään. Koska se tässä pitäisi tehdä. Ei kukaan tee sitä miun puolesta. Ja sitten kun saan syötyä en pysty lopettamaan.

Koitan nukkua, otan tarvittaessa lääkkeet. Hetken päästä löydän tseni jääkaapista ahmimasta. Taas.
Tästä ei tule mitään ja hieno paranemis tahto murenee pikkuhiljaa.
Tahdon pitää siitä kynsin ja hampain kiinni. Vaikken osaakkaan enää sanoa eroa normaalin ja kieroutuneen ruoka rytmin välillä. Enää pari viikkoa omahoitaja aikaan.
Tästä on viime aikoina tullut uusi mantra, enää pari viikkoa. Kyllä sie jaksat. Kyllä sie jaksat. Hoitsulla on kuitenkin hyviä ideoita miten tästä pinteestä pääsee. Ainakin alkuun jos ei muuta.

Samalla ääni pään piemästä nurkasta huutaa etten voi lopettaa tätä vielä. Pystyn menemään pitemmälle tämän kanssa. Olen vahva jaksan kyllä. Vähän vaan vielä. Ihan vähän.

Vapaapäivä

Vapaapäivä ja miljoona tehtävää asiaa.
En saanut tehtyä mitään.

Karkasin ensin kaverille aamukahville ja sitten auttamaan veljeni tulevaa vaimoa viimeisissä hää järjestelyissä.En tiedä oliko miusta paljon apua mutta yritys oli kova.

Tällähetkellä paranemis motivaatio on kova. Vaikka en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Käsitykseni kaikesta tuntuvat hiukan vinoutuneilta ja syömisongelma ovat täydessä terässä.
Jos jollakin olisi jotain vinkkiä miten päästä alkuun, olisin kovin kiitollinen.
Pitäisikö aloittaa kertomalla omalle hoitajalle miten ahdistun ruuasta enkä voi syödä ilman itkemistä? Vai mitä? En tiedä. Sen tiedän että en osaa korjata tätä tilannetta yksin. Se on nähty niin moneen otteeseen.
Joten mitä miun pitäisi tehdä teidän mielestä?

Pieni muotoinen romahdus.

Aallon pohja.
En vaan jaksa. Siellä lääkäsrissä oltiin tosi tylyjä. Ei antanut edes saikkua ollenkaan.
Tänään on omahoitaja aika, meen sinne vaikka oonkin vähän vielä kipeä. Jotenkin vaan sellanen olo että pitäis itkeä ja huutaa. Muttei miun kurkusta tuu mitään ääntä ulos. Laitoin L.lle viestiä että tarviin seuraa. Toivottavasti se tulee käymään. klik!

Pitkä ja kuumeinen viikko.

Tämö viikko tuntuu niin tavattoman pitkältä. Oon ollut kuumeessa viimeviikon maanantaista asti. Huomenna aion vhdoin roudata itteni uudestaan terveyskeskukseen. Tiedän että tää on vaa pitkittynyt flunssa mutta pitää saada äiti ja kuntoutusvalmentaja pois hönkimästä miun niskasta joten meen sinne sitten. Pelkään vaan kaikkia lääkäreitä ja tiiän et ne aikoo ottaa pika tulehdus arvo testin ja vihaan neuloja:S

Miulla on myös uusi perheen jäsen! Nimittäin vanha koneeni sanoi vihdoin sopimuksensa irti ja oli pakko hommata uusi. Sen vaan sanon että oon niin iloinen kotivakuutuksesta jonka ansiosta miulla edes on varaa hommata uusi kone<3


Muuten menee tasaisen harmaasti.Lääkäri käynti poiki sen että miun lääke annosta nostettiin ja jos en olisi nin pirun flunssainen olisin iloinen ja hyppisin pitkin kaupunkia. Sillä voimat ja elämän nälkä on taas palanneet(ja voimat myös poistuneet flunssan myötä).

Syksy

Syksy on tulossa. Vaikka kaikki väittää että kesää on vielä jäljellä. Ei se tunnu siltä.
Tänä aamuna lämpötila oli jo alle kymmenen.
Ja ilma tuoksuu sellaiselta hiukan kirpeältä.
Vuodenaikaahdistus. Voihan hemmetti. Kaikki syksyt ovat samanlaisia. Ne eivät koskaan muutu. Muuttavat vain miut levottomaksi. Tekisi mieli mennä jonnekkin muualle ja palata vasta talvella. Talvi ei ole niin paha.Syksy on.

Lisäksi olen taas kuumeessa ja yskä pirulainen ei tahdo lähteä millään.
Muuten on jotenkin rauhallisempi olo kuin pitkään aikaan.

I'm not a robot

Can you teach me how to feel real?
Can you turn my power on?
Well, let the drum beat drop

Guess what? I'm not a robot



Tästä tulee biisi postaus koska nämä kertoo miun elämästä niin hyvin, enkä jaksa kirjoittaa.

Aurinko

I'm not a robot

Toivotavasti teillä menee paremmin kuin miulla nyt. Huomenna juttelen L kanssa, kaipaan kunnon purkamis sessiota. Toivottavasti se menee hyvin. Pitäkää peukkuja.

Perjantai pelkoja.

Tästä ei tule muuta kuin angstia ja oman pään kaivelua. Varokaa.

Tänään jään L.n luokse yöksi, koska omat henk.koht pelkoni ovat liian suuret.
Perjantai ilta enkä tahdo enää kävellä keskustan läpi.Pelko ihmisten tuijottamisesta ja niiden terassien, jotka ovat kotimatkani varrella, ohi kävelemisestä on liian suuri.
Oikeasti pelkään myös sitä että joku saattaa ehkä lähteä perään. Pelkoni kuvitteelisesta pahoinpitelystä/ryöstöstä saa minut niin lamautuneeksi että 15minuutin kotimatkakin jää tänä iltana väliin. Se estää miuta menemästä omaan kotiini!

Ehkä sillä että unohdin ottaa lääkkeet tänään on sittenkin vaikutusta.
Pelkkä ajatus siitää että menisin sinne yksin saa miut melkein oksentamaan. On pakko päästä tästä kammosta, tai en kohta uskalla liikkua ulkona ollenkaan, ainakaan illemmalla tai itekseni.

Kaikista näistä se kimppuunkäymis pelko on kaikkein käsittämättömin. EI miun kimppuun oo kukaan koskaan hyökännyt tai mitään. Liikaa leffoja?
En osaa sanoa. Sekoitan unet(ne miun painajaiset) oikeeseen maaailmaan enkä osaa enää sanoa kumpi on totta ja kumpi ei. Ainakaan menneisyyden kanssa.
Joten hylkään taas yö unet ja iltalääkkeet ja jään kaverin ja leffan luokse. Kohtaan ne pelot sitten joskus myöhemmin.

"'S what happens when you bury things. In the end they always come back to bite you in the ass."

It said if you don't let it out
You're gonna let it eat you away
I'd rather be a cannibal, baby
Animals like me don't talk anyway
Kävin tänään taas päivystyksessä, siitä on tullut jokakesäinen rituaali. Hain itselleni lääkäri ajan. Nämä lääkkeet joita syön eivät selkeästikkään toimi.
Sain sitten tämän päivän vapaaksi, ja miten sen olen käyttänyt?
Tuijottamalla seinää kotona, ja nukahtamalla pariksi tunniksi sohvalle.
En siis ole tehnyt kotiin tulon jälkeen mitään viisasta, mutta ensimmäistä kertaa se tuntui ihan oikealta ratkaisulta. Normaalisti viuhdon täällä ja ahdistun jos olen hetkekin paikallani.
Ei sillä, kyllä miuta ahdisti tänäänkin, mutta näin illasta se alkaa aina helpottaa ja voin jopa hengittää parituntia. Ennenkuin alan taas kytätä kelloa koska voin ottaa lääkkeet ja mennä nukkumaan.
Kavereilla en ole käynyt pitkään aikaan. Vihaan sitä tunnetta kun kävelen kadulla ja joku katsoo miuta ahdistun ja kuulen heti päässä miten joku irvailee miulle. Vaikka vain vilkasisivat eivätkä ajattelisi mitään. Tuskin kukaan ajatteleekaan täysin tuntemattomasta ihmisesta.Mutta en voi niille mitään, ne tulevat jo tuttujenkin ihmisten kanssa ja toivon että ne olisivat hiljaa, ne äänet siis.
Sanokaa olenko sekoamassa?

Klik

Ja siitä miten ei vaan jaksa.

I feel marooned in this body,
Deserted my organs, could go on without me,
You can't fly these wings,
You can't sleep in this box with me,

Väsymys painaa päälle ja ahdistus. Voisin vain nukkua koko ajan. Mutta täällä asunnossa en uskalla. Pitää olla koko ajan liikkeessä. En voi istua ja olla, tulee huono omatunto. Pitäisi tehdä jotain kehittävää. Siivota esim. On niin sotkuista.
Mutten jaksa.
En saa aikaiseksi.
Ja se tekee miusta levottoman ja väsyneen ja ahdistuneen.
Pelkään itseäni.

Tahtoisin lähteä kuin sotilas, terveisin tuntematon potilas

Hulluna teksti tatuointeihin tällähetkellä. Tahtoisin sellaiset ranteisiini.
En vain ole oikein varma tekstistä. Muutenkin uusi tatuointi voisi vähän piristää.

Olen niin väsynyt koko ajan. Päässä pyörii kappale tuntematon potilas, jossa lauletaan itsemurhasta.En jaksanut edes kunnolla riemuita vaikka uusi kielikoruni tuli tänään. Se on pinkki ja näyttää ihan karkilta.

Tästähän tuli melkein kuvapostaus.

good morning

Huomenta!

Heräsin tänään poikkeuksellisesti jo viiden aikoihin, erittäin rauhattoman ja pätkittäin nukutun yön jälkeen.Eilinen päivä meni aika surkeasti. Ensin pakastimen roudaus ei onnistunutkaan niin hyvin kuin mitä kuvittelin. Olin jo ihan hermoraunio koko hommasta. Päätin sitten että lähden kaverille kahville ja kun pääsen ulos pyöräni olikin vaihtanut majapaikkaansa ihan oven viereen ja takarengas ihan sökönä. Ilmeisesti joku ystävällinen sielu oli yrittänyt pölliä sen yöllä mutta muuttannutkin mielensä. Tai sanotaanko että pyöräni voitti, lukko ei ollutkaan lähtenyt auki.

No Menin sitten kaverin luokse kävellen, soitin samalla äitille joka vaan totesi: " jaa, ja mie oon aina sanonu että vie se pyörävarastoon."

Niin, miun vikahan tää taas olikin.Kiitos äiti<3

Joten paska fiilis seurasi miuta sitten iltaan saakka. Ja kaikki tuntu menevän pieleen.
Erehdyin vielä ahmimaan pitsaakin:(
Loppu illan vietinkin sitten aivot turruttaen netissä ja selailin tatuointeja. En osaa päättää m itä haluaisin seuraavaksi. Ideoita?

Tan Lines

Miusta on tullut ihme terveys intoilija viime aikoina. En juo enää, en pidä siitä miltä känni tuntuu. En polta, siitäkin tuli loppuvaiheessa aina vaan huonompi olo. Alkoi oksettaa ja pyöryttää, niin päätin sitten että nyt riittää.Lisäksi koitan tiputtaa painoa, syömällä mahdollisimman terveellisesti. Kaverini sanoi eilen että miusta on tullut piilo mormoni. Melko huvittava näkökulma.

Nytkin voisin olla kaverin synttäreillä, mutta istun mielummin kotona. No on miulla tosin ihan vähän kuumettakin joten lähteminen ei kai olisi ollut kamalan fiksua.Eikä okein jotenkin nappaa lähteä kattelemaan kenenkään kännisiä juttuja. Se vaan tuntuu jotenkin totaalisen turhalta. En silti saanut pidettyä itseäni lenkkeilemästä tänään kahteen otteeseen. Huomenna on taas edessä roudaus urakka kun saan vihdoin itselleni pakastimen tähän kämppään. Sen jälkeen puuttuu enää pesukone ja sitten olen tyytyväinen.

Ärsyttää jostain syystä se että on niin kuuma. Tiedän, valitan vielä ennen tammikuuta miten on kylmä, mutta nyt olen sitä mieltä että mielummin pikkuisen kylmä kuin kuuma. Ei nappaa, enkä tahtoisi ruskettua ollenkaan, vaikka sitä on lenkkeillessä vaikea välttää. Onnistuin polttamaan poskipääni ja näytän tällähetkellä koko ajan punastuneelta. Tämä alkaa taas luisumaan pelkkään valittamiseen ja syömisten tarkkailuun, mutta nyt sille ei voi mitään. En jaksa ajatella muuta joten keskitän ajatukseni siihen.

Ainiin! Uusia lukijoita<3 tervetuloa!

Ei mitään uutta länsi rintamalla

Näin siinä sitten kävi että minä annoin periksi taas. Huomaatteko miten nopeasti mieleni muuttuu. Koko ajan. Jatkuvasti. Saatan päivän jokaisen atuntina vaihtaa mielipidettä.
Laihduttaminen ja ruuan tarkkailu tulee jo ihan luonnostaan. Mutta ahmiminen taitaa tällä hetkellä viedä miusta taas kerran erä voiton.Toivoisin taas olevani ainakin 6kg kevyempi. En kerro painoa täällä nyt koska en halua sanoa sitä vielä ääneen.
Kaikki tämä tuntuu jotenkin niin paljon helpommalta. On helpottavaa miettiä kaloreita ja sitä mitä syö. Se vie ajatukset kivasti muualle ja jättää sellaisen olon, ettei oikeasti ole muita ongelmia. Eikä tämäkään tunnu tällä hetkellä ongelmalta. Ja se on ihanaa.
Toivottavasti tämä keveyden tunne jatkuu. Olen niin iloinen siitä.

there's a lack of color here

Toissapäivänä miulle sanottiin jotain joka on vaivannut miuta siitä asti.
Olen kuulemma tympeän harmaa ihminen.
On totta etten jaksa aina panostaa niihin kaikkein läheisimpiin ihmisiin.
On totta etten jaksa masennukseltani innostua niin paljon mistään.
On totta että en ole aina se kaikkein mukavin ihminen ja saatan ajoittain olla tyly.
Mutta että tympeän harmaa. Anteeksi niille muuten jotka jooudutte nyt lukemaan tätä jokapaikasta. Tätyy vaan saada tämä purettua pois, niin että ite saan siltä rauhan.
Millainen ihminen on tympeän harmaa?

Onko se masennus joka värjää ihmisen sisältä pölyn väriseksi. Herttainen ajatus, olen lattia villakoiran näköinen sisältä. Vai johtuuko se perusluonteesta.

En tiedä, mutta pidän väreistä, pidän todella. Poltettu oranssi on tällä hetkellä suosikkini. Ihan vain tiedoksi.

Ehkä en mieti kavereitani tarpeeksi, olen yrittänyt olla puuttumatta. Jos ei miulle haluta kertoa oikeita huolia vaikka ollaan puhuttu että ollaan avoimia, niin annan olla. En jaksa painostaa kun ei kerta ole haluja olla niin avoin kun sovittiin. En jaksa tapella. Siitä se varmaan johtuu, tympeän harmaa kun en jaksa pumpata aina kaikkia oikeita tuntoja irti. Tympeän harmaa.

Change

Partly, I feel proud because I am still standing on my own two feet. It’s all I ask of myself these days.

Tänään rikoin taas omia rajojani ja lähdin työporukan kanssa iltaa istumaan. En ollut kauan koska sain aivan tajuttoman päänsäryn. Mutta menin ja sekin on jo jotain. Ennen olisin keksinyt päivää tai kahta aiemmin jonkun typerän tekosyyn ja jäänyt kotiin. Miettimään miksen koskaan tutustu keneenkään ja miksi en koskaan uskalla mennä minnekkään. Nytkin turvasin selustan ja hommasin huomiselle menoa niin etten voinut olla kauan. Kaikki muut lähti vielä pussikaljoille ja siitä baariin mutta mie kipitin kotiin.
No päänsärky tuli oikeastikkin että en varmaan olisi jäänyt vaikka huomenna ei olisikaan mitään. Silti olen niiin tyytyväinen näihin pieniin eteenpäin menemisiin.


klik

Tyhmä tyttö ja muita tarinoita.

Juhannus takana ja samoin mässäämisestä tunnettu morkkis alkaa helpottaa. Tei juhannuksena kaikkea sitä mitä en normaalisti tee. Olin sosiaalinen enkä rynnännyt karkuun kaikkien vieraiden ihmisten takia. Yritin ihan tosissani ja käskin kammoani häipymään suolle.

Tapasin söpön pojan lavatansseissa. Tanssittiin paljon ja poika sitten lähtikin meidän kanssa vielä keskustaan jatkoille. Sovittiin että mennään kahville joku kerta. Ehkä mennään ehkä ei. En tiedä, mutta ainakin miulla oli silloin illalla sen kanssa ihan mukavaa ja näytin peloilleni kaapin paikan. Olen niin ylpeä itestäni!
L ei ilmeisesti ollut kanssani samaa mieltä pojasta mutta minkäs teet. Kaikkia ei voi miellyttää. Tosin olin otettu siitä että se oli huolissaan siitä mitä tapahtuu. Kysyi ensimmäisenä paljonko olen juonut kun esittelin pojan. No en oikeastaan yhtään. Mikä oli totta. En oikein syty alkoholille enää. En pidä siitä miltä känni tuntuu, enkä varsinkaan krapulasta.
Kuitenkin juhannus onnistui ihan mallikkaasti.

Lisäksi olen tyhmä koska olen antanut itseni vajota vaan syvemmälle syömisten tarkkailuun. Enää muutama kilo tosin. Sitten olen tyytyväinen. Sitä sitten ei tiedä osaanko enää lopettaa. En jaksa välittää nyt.

Huomaa että kesä ahdistus alkaa mennä ohi. Jaksan taas olla toimelias, ja töissäkin jo huomattiin ja kysyttiin milloin alan taas tehdä normaali pituista päivää. No varmaan ensiviikosta se sitten alkaa:)

Ilmoitus.

Worst part is over

Tulin kertomaan että hengissä ollaan, en nyt vaan jotenkaan ole yhtään kirjoitus tunnelmissa. Tajusin että kaverini valehtelee miulle koko ajan. En jaksa sitä nyt. Palaillaan myöhemmin kuulumisiin ja muihin.

Kysymys vielä. Onko juhannus suunnitelmia, miulla on. Lavatanssit!:D

anxiety

Koitan löytää itestäni sellaisen paikan jossa on hyvä olla, mutta alan taas olla ahdistunut joka asiasta. Eilinen meni jotenkuten, meinasin pariinkin otteeseen pyörtyä töissä. Se oli aika noloa:/
Enkä tiedä mistä se tuli. Koska kuitenkin söin ihan hyvin(liikaa), muistin juoda vettä.
Illalla harkat meni kuitenkin ihan jees. Siellä ei ollu mitään ongelmaa. Pelottaa sekin miten miuta koskee rintaan aina silloin tällöin. Se on kiusallista ja toivon että se menee ohi. Ja etten niillä aiemmilla päivittäisillä oksen teluilla oo onnistunut vahingoittamaan mitään, esim sydäntä:S

Viikonloppuna tein kaikkea kesäistä, söin mummon tekemiä lettuja, kävin keikalla ja mökillä saunomassa. Oli mukavaa olla mökillä pitkästä aikaa vaikka porukat ajoikin mmiuta kilpaa hulluuteen.
Kesä on niin kaksijakoista aikaa. Toisaalta nautin siitä mutta toisaalta se ahdistaa miut aina hengiltä. Tai no nyt kyllä vähän väritin, ei sentään ihan hengiltä mutta paljon kuitenkin.Mutta toisaalta, nautin kesästä ja varsinkin lämmöstä ja auringosta. En nauti rannalla olosta. Sen huomasin viime perjantaian. En tahdo vain makoilla auringossa ja odottaa että nyt rusketun. semmoinen pieni puuhastelu siinä samalla on paljon mukavampaa, huomasin mökillä. Vaikka en tehnyt muuta kun keräsin teräviä kiviä pois rannasta. Vähän turhaa, mutta olipahan tekemistä.
Toivotaan että nämä sateet menee nopeasti ohi.
Uusi lukija<3
Ps. lähden taas Ruotsiin torstaina, joten en varmaan kirjoittele kuin vasta sen jälkeen. Hyvää loppuviikkko ja viikonloppua kaikille:)

We are the nobodies. Wanna be somebodies.

Tässä minä taas istun, koneella.
Neljäna aikaan aamusta kun en vaan saanut unta.

Tänään pitäisi lähteä parikkalaan, mutta bussi ei starttaa kuntoutuksen pihasta ennenkuin vasta seitsemän jälkeen.
Tämä päivä on muutenkin vähän sekava.
Otan ehkä tatuoinnin.
Kaveri tulee kylään. Mutta hänellä on ollut surua joten koitan olla tukena.

Laitoin itselleni korealaista teetä ja aion aamun ratoksi rueta vielä siivoamaan ennen kuin lähden.
Epäsiisteys nostaa miulla nykysin vaan pahaa oloa joten pakkko pitää kämppä suhtkoht siistinä.

Uusi lukija<3

trust me i'm making an effort.

i smashed a plate today. the pieces went flying everywhere.

there is a point at which it doesn't make a difference anymore. i am better but better is not good enough and never ever will be.

i smashed a plate today. all the tempting big and little pieces had sharp edges.

there is a point at which i stop caring that i am bigger and better and stronger. this is the point where i can stop denying that i am beautiful because i don't even care anymore.



i didn't hurt myself because i would be letting too many people down.
it's a shame that they love me so much;

if they didn't, maybe this gut-wrenching fear wouldn't be so strong in the first place.

Kuten varmaan tuo runkoin kertoo(ei ole oma, laitan loppuun linkin mistä se löytyy)
oon aika väsynyt. Joten en tiedä vielä koska kirjoitan seuraavan kerran. Menen laidasta laitaan ja nollasta sataan ja takaisin nollaan. Olen masokisti. Rääkkään itseni loppuun.
Reidet ei saa koskea toisiinsa,rintalasta pitää tuntea.
Väsymys pois.
ja kipu.
Sen saa pois kun lakkaa pysähtymästä.
Väsynyt ja ylikierroksilla.
Joten nukkumaan, hyvää yötä. Toivotaan että huomenna on paremmin.
KLIK!

kaiken se kai kestää

Tätini oli käymässä äsken ja kun kerroin että aion laittaa yhden tutun häihin oman vanhan rippi mekkoni, täti kysyy" ootko varma että mahtuu kun olit välissä niin tukevassa kunnossa"
Kas kun et suoraan sanonut että olin lihava sika, täti rakas<3 Ja mikä tyyli kertoa se! Meinasin tipahtaa tuolilta.

Kun sitten katottiin matkakuvia, joka kohdassa: Olit näköjään tukevampi tuolloin.
Tän pään kanssa eläminen on ihan tarpeeks vaikeeta ilman että joku osoittelee tuolleen koko ajan.

Äitin ja Iskän hääpäiväkin meni oletetusti. Eli juhlat oli vaikka mein iskä ei ollu edes paikalla:D
On ne vaan niin huvittavan jääräpäisiä molemmat välillä. Jotenkin jännä että kaksi ihmistää jootka vaikuttaa siltä ettei ne voi sietää toisiaan, on olleet naimisissa 30 vuotta!
En ymmärrä sitä. Muistan ylä-asteella miettineeni että jos ne eivät hae avio eroa, ni mie haen ne paperit niille niitten puolesta. Mikä oli tietenkin aika toimimaton idea, mutta ymmärsitte varmaan pointin.
Joten en ole mikään romantiikan parissa kasvanut ja pahoin pelkään että sellaista rakkautta tuppaa olemaan vain elokuvissa.

The Skies Above

Nyt on sitten reissu reissattu ja oli todella rentoa ja mukavaa:)

Eli kyseessä oli konsertti matka. Rakastan musiikkia

En vois elää ilman, oikeesti. Oli jotenkin koko viikon ihan irrallinen olo. Välillä tosin ahdisti koska en tuntenut porukasta kuin yhden ihmisen. Mutta onneks ei ollu iso porukka.

Ja siihen liittyen hukassa oleva mp3-soittimeni sai tänään tuuraajan kun kaveri lainasi omansa miulle:) Oon ihan häpihäpi:)

En jaksa nyt avautua mistään kun jostain syystä niin rento fiillis:)

Letter from home

Tein sen taas!
Luin hitto Aku Ankkaa ja itkin. Ootteko ikinä lukenu Don Rosan sarjista kirje kotoa?
Suosittelen.
Siinä Roope Ankka riitelee siskonsa kanssa omasta elämäntavastaan ja siitä hyväksyvätkö heidän vanhenpansa sen.
Itkin niin kovaa siinä lopussa että hyvä kun sain henkeä.

Tiedän että oon aika naurettava.


En päässyt taidekoulujen pääsykokeisiin, vaikka tiesin että tein ne päin persettä. Se masentaa silti. No pitää opetella ajattelemaan et tein ne niin hyvin kuin kykenin siinä kohtaa. Ja että jos en pääse tänä vuonna minnekkään. Niin sitten haetaan vaan ensivuonna uudestaan.

Mut iloisempiin aiheisiin. Tänään lähden ruotsiin joten miuta ei nyt sitten sen takia vähään aikaan täällä näy.
Pitäkää hyvä viikko:)

Wretches And Kings

Herranjestas! 50 lukijaa! Jotkut saattaa olla sitä mieltä että mitä se keuhkoo noin pienistä luvuista, mutta miulle tää on isomäärä ja oon ihan liekeissä teistä:) Kiitos<3

Ihan sen kunniaksi piti tulla kirjottamaan.

Oon suunnitellut uutta tatutointia, se olisi miun kolmas kuva:)
Ja lisäksi tänään töissä ehdotettiin reissua Moskovaan! Linkin Parkin konserttiin:P Ite konsertti ois ilmainen ja muu reissu sitten pitäisi itekustantaa. Oon ihan fiilliksissä koska se tyyppi joka miut kutsu mukaa on ihana ja tahtosin niin tutustua siihen paremmin. Lisäks ensiviikon Ruotsin matka alkaa olla ihan lähellä... Tässä on riskinsä että tästä kesästä tulee mahtava.
Kiitos vielä kertaalleen kun jaksatte roikkua mukana, ootte ihania<3

Klik!

How Far We've Come

Se ei sitten tullutkaan maailmanloppua lauantaina.
Mikä oli sinänsä ihan hyvä koska mie olin tanssileirillä koko viikonlopun, ja olisi ollut ikävä kuolla kun oli niin hyvä treeni putki päällä!
Sain viimeviikolla uudet masennuslääkket mut en voinu hakea niitä ennen perjantaita koska ne on aivan älyttömän kalliit O.O
Nyt oottelen että ne alkaa vaikuttaa ja toivon ja rukoilen että ne oikasti auttaa. Koska uusien lääkkeiden aloittaminen on aina niin tuskasta. Ja nämäkin ovat jo aiheuttaneet älytöntä pahoinvointia. Toivottavasti menee ohi, kuulemma pitäisi mennä.

Launtain teemakappale:) klik!

Ainiiin! uusi lukija<3 Tervetuloa.

Sleeping with Ghosts

Sunnuntai ilta.
Huomenna pitäisi jaksaa taas mennä töihin. En oikein tiiä mitä ajatella.
Paitsi että miulla on kylmä koko ajan. Vaikka kävin niin kuumassa kylvyssä kun vaan iho kesti. Ja sen jälkeen oli lämmin jonkun aikaa. Mut nyt alkaa taas pikkuhiljaa paleltaa. Ihankuin luut ois jäässä.

Löysin koneelta paljon vanhoja valokuvia, ihan sattumalta.
Ne tuntu aarteelta menneestä. Luulin niiden hävinneen vahingossa.
Mutta onneksi ei.En nukkunut taaskaan kovin hyvin. En uskaltanut ottaa lääkkeitä enää kahden jälkeen yöllä ja muutaman oluen jälkeen. (miun alkoholi toleranssi on nykyisin ihan naurettavan alhanen, olin ihan seis, kahesta oluesta.)

Joten menin nukkumaan heti kun euroviisujen kisakatso oli ohi. Ja heräsin viideltä aamulla kun L alko laittamaan tekstiviestejä. Enkä saanu enää unta.Tipahan varmaan samantien kun otan lääkkeet illalla. Toivottavasti tipahan.
Väsyttää.
Pelkään vaan ettei tää väsymys mee nukkumalla ohi.

klik

Damn, Brendon's got some moves

Kontrolli nada, silti ihan sama
Tänään me saadaan koko Suomi sekoamaan
Ne sanoo sekopää, tuli irti tänään, hei mut eise väärin oo (eyoo eioo eioo)
Ne ei saa meit kontrolliin, käsiraudoilla kii, mieli ei mahdu laatikkoon
Eletään se uudelleen, (hei hei) koko Suomi kuulee sen (hei hei)
Ne sanoo sekopää, tuli irti tänään, hei mut eise väärin oo


Sekoan kohta! Meen ylös-alas, koko ajan kovempaa. Tänään hävettää eilinen hajoaminen. Huomenna taas katellaan missä mennään. Nyt pakko saada maalattua ennakkotehtäviä. Joten on hyvä että on tänään virtapiikki. Toivotaan että jatkuu, pelkään pahoin ettei.

Ei ole itkeminenkään kaukana, mutta tänään. Tänään juostaan virtapiikin mukana.

Kilik!

I don't mind you under my skin.

Well, take me - take me back to your bed
I love you so much that it hurts my head
Say, "I don't mind you under my skin"
I'll let the bad parts in - the bad parts in

Haluan lakata olemasta. Tänään, en ole toipumassa.
Tänään, voin huonosti.
Tänään, en vaan näe enää eteenpäin.
Antakaa miulle lupa mennä pois.
Kiltit.
Tahdon pois.
Tänään, en halua elää enää.

"It's okay if I cry, right? While the lights are out I can cry, right?"

Oon kuoleman väsynyt. Taas kerran.
Latasin tähän uuteen omaan kämppään muuttoon niin paljon epärealistisia toiveita ja odotuksia että oon ihna poikki kun oikea maailma sitten taas potkaskin jalat alta.
En jaksa laittaa enää yhtään tavaraa paikalleen, ja niitä tuntuu tulevan jokapaikasta uusia. Kouluunkin pitäisi tehdä ennakkotehtäviä.
Ja tämän päiväinen äitin kanssa riitelykin puhkas vaan yhen kuplan.
Sen joka on pidätelly miun itkemistä. Ja sen jälkeen oonkin vollottanu täällä kämpässä koko päivän. Ihan tyhmille asioille.
Mutta kun en vaan jaksa.
Ja huomasin taas, kun suutuin äitille, aloin heti miettimään kostoksi että lopetan syömisen ja sen sellaista. Miten nopeasti ja miten pieneksi voin itseni saada. Enkä edes alkuun tajunnut että eihän se meidän äitiä hirveesti liikuttais. Vaan omaan naamaanhan siinä sitten tulisi potkittua.
Mutten voi sille ajatukselle mitään. Se tulee aina ensimmäisenä.
Mietin kyllä että vois vähän katella mitä syö. Osasto aika teki miusta nimittäin aika kookkaan pullan. Ahdistaa kattoa peiliin. Pari kiloa vaan pois, ei se oo paha.

sweet hell, the infinite hallucination

You make me wanna die
I'll never be good enough
You make me wanna die
And everything you love will burn up in the light
Every time I look inside your eyes
Make me wanna die
Yhtä hyvää päivää, seuraa kymmenen huonoa.Taidan mennä takaisin nukkumaan, sovitaan että jätetään tämä oman pään kaivelu? Jooko?
En mie oikeasti haluakkaan muistaa. Luulin väärin, ei tehä tätä enää. Kymmenen mustaa muistamatonta vuotta on parempi kuin kymmenen kivuliasta muistettua ja oman mielen hajottavaa vuotta.

Uusi lukija:) Ihanaa että joku jaksaa lukea näitä tekstejä vaikka taso vaihteleekin niin paljon. Kiitos. Jos kysymys postaus kiinnostaa niin oon aina valmis vastailemaan.

Hyvää vappua!

Hyvää vappua:) Pikapostaus kaiken keskeltä.
Muistakaa remutessanne ettei ilta-sanomiin tarvitse päästä!

Kotiin, taas:)

Voin kertoa sailaisuuden, oon pitkästä aikaa oikeasti onnellinen. Oon porukoilla vielä, ihan itekseni, kaikki tavarat on valmiiksi pakattu. Ja sunnuntaina se tapahtuu. Miun uuden oman kodin avainten luovutus.
Pääsen pois tästä hullulasta:) Pääsen ihan oikeasti täältä pois.
Ja miun uus asunto, se on ihana. Vaikken uskonu et sanoisin näin niin, kannatti odottaa.