Ainut joka pysyy paikallaan olen minä.
Jämähdin tähän hetkeksi, antakaa minun olla tässä.
Nyt menee jo vähän paremmin kuin edellisellä kerralla. Sain purrettua pahanolon pois monella tavalla.
Järkevillä ja
idiooteilla.
Idiooteista jää vaan aina arpia ja vihaan ja häpeän niitä.
Syön, en syö, syön. Menee päivittäisellä rutiinilla.
En jaksa edes valittaa siitä. Syömättömyys on helppoa,
turvallista.
Menen huomenna söpön tytön kanssa kaljalle. En tiedä ovatko ne treffit vai eivät.
Toivoisin että olisivat.
Eikai muuta. Ajattelin vain päivittää että elossa ollaan.
Ja että vaihdoin selainta. Tämä jopa tukee bloggeria, hurraa!
Joten päivityksiäkin tulee nyt useammin. Kun ei tarvitse enää tapella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye