Lopetin sosialisoimisen.
En jaksanut enää. En ole oikeastaan puhunut kenenkään muun kanssa kuin koulussa. Kotona vaan istun koneella ja luen.
Luen ja luen ja luen. Koitan olla ajattelematta.
Stressaa ja koskee joka paikkaan.
Väsyttää.
Niin helvetin paljon. Se on se syy miksi en sosialisoi. Esitän onnellista kahdeksan tuntia päivässä. Luoja miten vähän se jaksaa kiinnostaa enää kotona.
Huomaa, kun ei jaksa itse innostua juttelusta. Pikkuhiljaa kaikki muutkin lopettavat.
En oikeasti edes jaksa kauheasti kiinnostua kenestäkään joten yksinäisyys ei haittaa.
Puhuin tästä sairaanhoitajallekkin tänään. Ja kaiken tämän sähläyksen keskellä, olen koulussa aina iloinen ja nauran. Tätä on niin vaikea selittää. Saatan ollakkin ihan iloinen, vaikka samalla on fyysisestikkin huono olo ja tuntuu että joku hakkaa rautanauloja mahan läpi.
En ilmeisesti kestä vieläkään stressiä kovinkaan hyvin.
Tahtoisin vain nukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye