WickedChild Tila : "itkee fiiktiivisen hahmon perään." -Yksi tykkää

Viikon stressi purkautuu Fma Brotherhood version jaksossa tapahtuneen kuoleman tapauksen takia.
Itken, samassa kohtaa joka kerta.

Hermot repee

Kireänä kuin viulun kieli on hyvä aloittaa uusi viikko!
Tekisi mieli vaan murista ja käskeä ihmisiä painumaan v*****n miun luonta. Jaksa kuunnella ketään oikeestaan.
Yks ihminen ei koskaan tuu sillon kun lupaa ja yks toinen ihminen tunkee liiankin usein >:(


Pitää yrittää rauhoittua enne ku M tulee vähän leikkaamaani miun hiuksia. Pituudestä ei ole tarkotus ottaa yhtään. Vähän vain kerrostaa, kun alkavat näyttää niin muodottomilta. Elinen värjääminen tosin pelasti jo paljon.

Nyt hermo sauhuille ja sitten vaikka kahvia.

Klik
Bullet for my valentine <3

kipeille pienille mielille

Otteeni todellisuudesta alkaa taas lipsua. Se alkoi viattomasti kotimatkalla kaverilta. Mielikuviteksessani en ole täällä. Mieleni maailma ei ole pehmeä ja kaunis, se on kova ja kylmä. Annoin ajatusten karata kokonaan omille urilleen. Huomasin miten paljon helpompaa se on, aina vain helpompaa. Mutta lopulta tajusin, etten voi enää lopettaa. En jaksa pitää todellisuudesta enää kiinni. Kun yritän pakolla vääntää pääni reaali aikaan, se tuntuu ihan fyysisenä. Vähän niinkuin joku yrittäisi vääntää aivojani solmuun. Olen ryhmä tilanteessa, mutta en pysty keskittymään ihmisiin, istun ja tuijotan tyhjänä eteen. Ajatukset hiihtelevät omia menojaan.
Minun mielikuvani ovat niin kaukana todellisuudesta, ne eivät ole milläänlailla paikkansa pitäviä ja hyvin synkkiä. Tänään ryhmässä meinasin alkaa itkeä, koska päässäni esitettiin taas dramaattista murhenäytelmää, jossa toisen todellisuuden minä yritti löytää paikkaansa tässä maailmassa.
Kuvittelin taas että voin antaa tälle pedolle pikkusormen kun se todellisuudessa vei taas koko käden.

Älä tyri nyt.

Nimi?
Nieminen.
Ammatti?
Runoilija.
Montako teosta olette julkaissut?
Yhden.
Ette te silloin voi väittää olevanne runoilija.
Enkö?
Se on status, joka tulee ansaita.
Mutta olen kuin runoilija, minulla ei ole koskaan rahaa.
Olen melankolinen, mielenterveyteni järkkyy, en onnistu
rakkaudessa. Jos en kammoaisi korkeita paikkoja, hyppäisin.
Oletteko miettinyt muita vaihtoehtoja?
Kuten?
Köysi.
En osaa tehdä solmuja.

Klik!
Päätöksiä,päätöksiä.
Pitäisi siis tehdä.
Mutta minä vain istun sohvalla, luen runoja ja pelaan pleikkaa.
Ulkona on liian kylmä edes tupakoimiseen. No tuleepahan vähennettyä.

Speak the words I want to hear, to make my demons run

Tarvitsen jostain lisä energiaa.
En osaa sanoa tässä kohtaa muuta. Pitäisi tehdä taas päätöksiä sen suhteen mitä tahtoo elämältä. Kaikki vaatii sitä, ja tekis vaan mieli laittaa silmät kiinni ja unohtaa.

Day Without Air

Eilen nostettiin melko raskas taakka pois miun harteilta, sellainen jota en edes tajunnut kunnolla kannattelevani.
S.kin kävi taas piristämässä iltaani.
Ja olin vaan niin super helpottunut. En silti juhlinut vaikka alunperin niin uhosinkin tekeväni jos tämä juttu menee hyvin. No ehdin sitten viikonloppuna kun lähden taas tanssifestareille.
Tosin vain yhdeksi vuorokaudeksi. Silja europelle, kyseinen festari on joka vuotinen, ja törkeän kallis. Joten toivotaan että ohjelma on tänä vuonna tajunnan räjäyttävä, muuten sitä kokee taas polttvansa seteleitä nuotiolla.

Kävin myös pitkästä aikaa kunnolla kirjastossa, ja otin uudestaan luettavaksi sen Tokio ei välitä meistä enää kirjan, jota en masennuskautenani saanut luoetuksi.
Vaikka tiesin jo ensimmäisellä sivulla että tulen pitämään siitä kirjasta.
Jännää miten joistakin sen vain tietää heti. Kirjoitus tyyli jotenkin kolahtaa niin kovaa tai jotain.
Nyt kun olen taas jaaritellut kaikkea turhaa niin tässä teille tämän päivän biisi valinta vielä tähän loppuun:KLIK
P.s jos joku vielä kehtaisi opettaa miten näihin blogiteksteihin saa lisättyä videoita netistä? Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan että sen pitäisi onnistua...

Hyvää alkanutta vuotta 2012!

Tämä alkanut vuosi on jo ehtiny olla varsin tapahtuma rikas, vaikka tylsä otsikko ehkä saattaa ehkä hämätäkkin.
Oon monta kertaa meinannut summata jotain näistä ensimmäisistä päivistä, mutta jostain syystä oon vaan päätynyt sulkemaan koko välilehden tuijotettuani sitä tiiviisti n. 5minuutin ajan.

Mutta jos aloitetaan viime voden jonkinasteisesta yhteen vedosta:
En jaksa kirjoittaa uudeestaan kaikkea mitä tein koska suurimmat tapahtumat on jo kertaalleen julkaistu täällä, enkä koe tarpeellisena niiden toistamista. Sen sijaan haluan painottaa sitä puolta miten paljon opin viime vuonna, itsestäni ja elämästä yleensä.
Opin sen että aina ei tarvitse mennä pohjamutiin asti ennen kuin pyytää apua. Että se että miulla on huono olo, on oikeasti sellainen asia joka ansaitsee tulla kuulluksi. Ja sen että miulla on oikeus omaan elämään joka ei ole kytköksissä meidän vinksahtaneeseen perheeseen. Loppu vuodesta otettu irtiotto Filippiineille toi myös sen kaivatun etäisyyden niin konkreettisesti kuin henkisestikkin hiukan vinksahtaneeseen äiti muoriin.
Se jo pelkästään on auttanut paljon. On jotenkin niin paljon vapaampi olo! Lisäksi uusien ihanien ihmisten (ja vanhojen, ei unohdeta heitä) avulla löydetty itsetunnon ripe, on pikku hiljaa kasvanut koko ajan. Koen jotenkin kliseisesti kasvaneeni paljon viime vuonna.

Ja sen itsetunnon löytymisen myötä, uskalsin ihastua taas pitkästä aikaa, ja meillä menee ihanasti.
Kiitos rakkailleni, kun jaksoitte olla tukenani viime vuonna kun miulla oli raskasta. Kiitos olkpäästä, ryyppäys seurasta, maha kipeäksi nauretuista hetkistä. Ihan kaikesta.
Yllätin jopa parhaan kaverini, kun aloin puhumaan kuvitteelisesta tulevaisuudesta vanhana keinutuolissa. Sen sijaan että olisin vanhaan tapaan selittänyt hautajaisista ja siunaamis tilaisuuksista.

Mutta sitten vuoteen 2012, olen ehtinyt pariin otteeseen saada jo sydänkohtauksia, kuuluu varmaan asiaan. Tehnyt asioita joita sanoin etten ikinä tekisi, kiroilla raha asioita ja ryypätä vaikka sanoin että menen vaan yhdelle ja polttaa ketjussa.
Tarkoitus olisi taas kerran hakea kouluun keväällä, minne? En vielä tiedä. Mutta nyt en jaksa ottaa pulttia vaan jatkan big bang theoryn neljännen tuotantokauden ja kaljan parissa tämän illan(yhden vain ja tälläkertaa se oikeasti pitää) ja mietin niitä sitten, no ehkäpä huomenna.