If i don't turn out perfect will you be a friend of mine?

torstai 8. huhtikuuta 2010

Wonderwall

On yö, ja olen oudolla tuulella, kuuntelen jazzia tuben kautta ja vaan mietin kaikkea tyhmää elämästäni. Suurin osa sellaista jolle en voi mitään, osa sellaista jolle voisinka. En ole varma.

Luulin olleeni niin vahva että saisin lopetettua oksentamiset. Ja sainkin, olin yli viikon ilman, ja sitten tänään taas repsahdin. Keitin aivan liikaa makaroonia enkä voinut jättää niitä syömättä, loput söin ja itkin ja söin ja itkin.Mutta söin kun söinkin ne.

Seuraavaksi löysinkin itseni itkemästä vessan lattialta. Olen ollut aivan sekaisin viimepäivät. Miulla on ikävä M.ää joka on palannut takaisin opiskelu paikkakunnalle ja lisäksi pelkään koko ajan ystäväni puolesta, rakas vanha ystäväni. Miulle yritetään tolkuttaa että ei voida olla varmoja mistään, ja mitään ei välttämättä tapahdu pitkään aikaan, vaikka kasvaimet pitkällä ovatkin. Mutta epävarmuus juuri on se jota en jaksa ja siedä.Olo on niin vanha kuin satavuotiaalla ja jokainen hengenveto on työn takana. En jaksaisi. mutta samalla olen niin pirteä etten edes pysty nukkumaan. Sairasta.

2 kommenttia:

  1. Voi sua.

    Se on kurjaa, kun failaa. Itse olen ihmeellisesti ollut jo viikon oksentamatta, mutta joka päivä on yhtä taistelua. Plus, syön liikaa ja voin tuntea kuinka leviän o________o. Mutta taistelu jatkuu!! Mitä ikinä tapahtuukin, älä luovuta! Yritä kiinnittää huomio niihin pieniin onnistumisiin ja positiiviseen, esim. makaroni on vähän pienempi paha kuin vastaava määrä ehtaa suklaata tms. Jos tulee syötyä, yritä löytää jotain terveellisempää. Porkkanoista ei tule niin paha mieli kuin sipseistä jos tulee rouskuteltua kahta kauheammin. Tiedän että tämä on jotain niin basic stuff, mut jaksan painottaa.

    *voimahali* Mukavaa viikonloppua <3 Happy thoughts. Jos sinulla on aikaa, yritä levätä. Herkuttelet vaiks jollain eksoottisilla hedelmillä. Toivon, että kaikki kääntyy parempaan suuntaan ystäväsi tapauksessa myös.

    VastaaPoista
  2. Jazz on ihanaa, oksentaminen niin kamalan helpottavaa. Ymmärrän sua niin kamalan hyvin. Kerää tukijoukkoja läheisistäs, kerro niille et yrität päästä irti. Ne joskus osaa hillitä ahmimista&oksentelua. On raivostuttavaa kun äiti huomauttaa mulle kun kaivelen keksejä tai kun se huomaa että mulla on jo 5. leipä menossa. Sillon mun ajatukset selvenee, ja huomeen et hei! Mä paisun. Mulle se auttaa n_n

    Yhdyn myös edelliseen kommenttiin ü
    Aurinkoa ja voimia sulle hani ♥

    VastaaPoista

So kiss me goodbye