2013 tulee... kuka on valmis??

Mutta joka tapauksessa, nyt on aika bilettää(huomenna, mutta kumminkin) ja ottaa uusivuosi vastaan takkia auki.

Pikapost. palataan aiheeseen kunhan palailen kunnolla koneen äärelle.
P.s oon oottanu ton kuvan kanssa koko vuoden :P

With heaven above you, there's hell over me

 Joulu.

Tämä joulu on hylkiöiden.

Meidät unohdettiin tänne.

Eikä kumpikaan jaksa välittää.

Meidät voi löytää,

jos on tarkka ja lähtee seuraamaan nenäliina vanoja.

Tai pahaenteisen kuulloista yskää, joka on ilmeisesti päättänyt irrottaa keuhkotkin.

Ainut jouluinen hetki vietettiin,

juttelemalla ukille.

Hei, tulin taas.

Mitä kuuluu?

Mikään ei ole muuttunut.

Eikä varmaan tule muuttumaan.

Perinteeksi muodostunut retki ukin luo, paukkupakkasessa.

Meillä on edelleen ikävä siuta täällä.

Love takes courage

Meinasin jo kirjoittaa ihan muusta. Olin avannut sivunkin, aloittanut ja jättänyt sivun auki odottaamaan kun ajatus hiukan selkenee ennen kuin jatkan.

Mutta sen jälkeen asiat ehtivät muuttua, ja miuta muistutettiin taas siitä miten haurasta elämä voi olla.  Ja siitä että valitettavasti jokainen hetki voi olla viimeinen. Joten halusin varmistaa että jokainen rakkaani tietää miten paljon arvostan heitä. Aloitin L.stä, tietenkin. Ja jatkoin sitten soittelua/ viestien laittamista. 

we can live like Jack and Alex if we want to

Joskus pitää muistaa kiittää niitä kaikkein rakkaimpia jotka ovat jaksaneet niissä vaikeissa hetkissä olla tukena. Rakastaa silloinkin kun olen kusipää ja saan raivareita. Koska ne on ne ihmiset jotka oikeasti merkitsevät. Kiitos. Te teette elämisestä elämisen arvoista. Ja vaikka en sano sitä tarpeeksi usein rakastan teitä niin paljon. 

Jouluksi mummolaan

Se aika vuodesta lähestyy taas. 

Se kun pitäisi kerääntyä perheen kanssa yhteen. Olla onnellinen ja kiitollinen läheisistä ihmisistä. Varsinkin perheestä. Laulaa suureen ääneen joululauluja. Hyöriä onnellisena keittiössä. Koristella koko perheen voimin taloa ja näyttää muutenkin täydelliseltä ulospäin. Hymyillä niin että posket on krampissa kuukauden verran.

Kyllähän te tiedätte, vähän niinkuin kaikissa telkkarissa pyörivissä joulumainoksissa on tapana.

Nostakaa käsi ylös, jos teidänkin tekee mieli vain oksentaa kun näette niitä.

Täksi jouluksi olin suunnitellut leave me the fuck alone! ratkaisun täällä jyväskylässä. Mutta se ainut ihminen meidän perheessä joka oikeasti välittää miusta, ei antanut siihen lupaa eikä mahdollisuuta. Joten minä menen jouluksi mummolaan.

 Vähän niinkuin silloin kun olin pieni, ja kun äiti ja iskä olivat aina töissä. Niinkuin silloin kun vielä uskoin joulupukkiin ja kyttäsin ikkunan takana meneviä tonttuja. Paljon on muuttunut, enää ei ole joulukoristeiden tulvaa, ei joulukortteja. Eikä ukkia jonka syliin käpertyä, kun joulupukin odotus käy pitkäksi ja alkaa väsyttää. Silti, veikkaan että tästä joulusta tulee valoisampi kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana vietetyistä yhteensä. En kaipaa joululahjoja enkä ruokia. Mutta kaipaan joulun tunnelmaa. Ehkä tästä tuleekin hengellisesti nostalgia joulu. Kiitos mummin, joka on paras. Ja joka tulee aina olemaan. Kiitos siitä, että olet antanut minulle palasia ehjästä lapsuudesta, rakkaudesta, todellisesta välittämisestä. Sinä ja ukki kasvatitte meidät parhaanne mukaan. Ja siitä tulen aina olemaan kiitollinen. Ja toivon todella, että kun ukki katselee meitä täällä, että hän voisi hymyillä ja sanoa: kyllä minun tyttöni pärjää, ja että olen niin ylpeä siitä.

LIVE NATION PRESENTS: MUSE

Yksi suurimmista unelmistani tuli toteen eilen.

Näin vihdoin Musen livenä. Ette uskokkaan miten onnellinen olen siitä edelleen. Ennen keikkaa jännitti niin paljon että ihan tärisin ja oli vaikea keskittyä. Mitä jos kaikkien näiden vuosien odottelu onkin ollut jotenkin turhaa ja petyn vaan, kun olen ladannut siihen niin suuret odotukset.

Mutta ei, se oli juuri niin tajunnan räjäyttävää,ku olin kuvitellutkin, ellei peräti enemmänkin. Aamullakin oli vielä ääni käheänä kun en malttanut olla laulamatta mukana. Ja perjantaina aion tilata uudet konsertti liput kesälle. Koska tälläkertaa sähelsin lippujen kanssa ja sain huonot paikat miulle ja L.lle. Niin kesällä korjaan sen ja menen sinne kentälle pomppimaan. 

Oliko kukaan muu teistä siellä? Mitä tykkäsitte?

Ite en vieläkään päässyt yli siitä miten hyvältä ne kuullostaa. Ja kun Time Is Running Out sitten lähti, tiesin että kyseessä on yksi elämäni parhaista illoista. 

Tästä saadulla energialla jos taas jaksaisi vähän aikaa arjessa.

“We don’t even ask for happiness, just a little less pain.”

Ihan ensiksi: sinulle ihana anonyymi, kaikki on mennyt niin vuoristorataa. Oon yrittänyt kirjoittaa tänne monta kertaa. Mutta kokenut valkoisen paperin kammon liian suureksi ja sulkenut sivun tekemättä mitään.

Huomasin taas eilen illalla miten huono olen sosialisoimaan vieraiden ihmisten kanssa. Sain kutsun tupareihin ja vastasin ilolla tulevani. Vasta eilen illalla tajusin ennen lähtöä että tunnen sieltä vain yhden ihmisen.

No en nyt tiedä oliko miun onni vai ei, että kyseinen kaveri päättikin sitten perustaa reilukerhon ja lähteä ihan muualle. Huikaten vaan ovelta anteeksi pyynnon ennen kuin poistui. Joten ei siinä kai auttanut muutakuin lähteä itsekkin. Joten mitä jäi käteen? Turhautuneisuus siitä miten koko sen pari tuntia kun olisin siellä olin tuskaisen tietoinen vajaavaisesta kyvystäni keskustella ihmisten kanssa ja pienen pieni hylkäämisen tunne kun jäin sinne aivan yksin niiden kaikkien täysin vieraiden ihmisten keskelle.

                                                                           
Pikkuhiljaa, pala palalta olen menettänyt sen mitä ihmiset kutsuvat normaaliksi kanssakäymiseksi. En ole saanut kaveruussuhteita tai muitakaan säilymään enää pitkään aikaan. Kaikki uudet ihmiset jotka ovat tulleet, ovat myös lähteneet ennenkuin olen ehtinyt kunnolla sisäistää tilannetta. Yritykseni pitää kaikki käsivarren mitan päässä, ettei mikään satuttaisi liikaa, jos vaikka kiintyy liikaa. On näköjään nyt täysin sisäistetty. Ulkokuori hiottu taidokkaasti, muka sosiaalinen, hauska, hiukan nurkista rispaantunut ettei vaikuta liian täydelliseltä. Mutta loppujen lopuksi tyhjä ja merkityksetön. Saa kaikki kuvittelemaan että ne tuntee miut. Vaikka todellisuudessa en ole kertonut mitään henkilökohtaista.

Ja viikonloppuisin ryyppään liikaa. Koitan sillä lisätä yö unien pituutta, mutta eihän se tietenkään auta. Mikään ei auta siihen.

king for a day, fool for a lifetime

I'm finding it super hard to stay in touch with reality.. I'm slipping away more than I should and my head feels heavy. But living inside my head is starting to cause problems, I can't tell the difference between dream and reality anymore. 

Olen väsynyt ajattelemaan, painajaisiin, tunteisiin jotka tulevat ja menevät.