home sweet home?

Miltä tuntuisi jos olisi pitänyt kotiaan pyhänä paikkana.
Sellaisena jonne ei päästä ketään sellaista, jota ei tunne, jota hiukan pelkää, tai sitten rajoittuu siihen, että sinne saavat saapua vain harvat ja valitut.

Ja sitten, ihan tavallisena päivänä, menee ja kutsuu kaikki. Ei täysin outoja ihmisiä, tietenkään. Mutta puolituttuja.
Sellaisia, jotka tuntee, muttei tunne kuitenkaan.
Niin kuntoutusryhmäläisiä. Ne jotka tunnet, tunnet ongelmat, ihmisuhdesotkut, diagnoosit, lääkitykset. Kaiken. Mutta kuitenkaan et mitään.
Aviopuolisoita ei mainita nimeltä, lapset jäävät anonyymeiksi hahmoiksi ja kaikki normaali arki, jää syrjään puheista.

Tämä asunto jonne kutsu esitettiin, oli silti minun asuntoni. Minä itse, kutsuin nämä kaikki ihmiset. Normaalisti, en pyydä tänne ketään.

Edes tanssiryhmäläiseni eivät ole käyneet täällä kertaakaan. Syy on yksinkertainen ja silti niin pirun monimutkainen. Tämä paikka on yhtäaikaa ihana ja aivan kamala.Rakastan ja vihaan tätä.
Osan aikaa tunnen oloni vieraaksi täällä, en osaa olla kotoisasti, ihan kuin olisi jonkun luona kylässä. Ja yrittää olla varovainen kaiken suhteen. Ettei vahingossakaan tee mitään kiellettyä.
Osan aikaa tämä paikka, on minun pakoluolani, pelastukseni kaikelta ulkomaailmalta. Se on aikaa jolloin en vaivaudu tekemään mitään, en siivoamaan, en pesemään pyykkiä. Tiskaamisestakaan ei ol huolta koska en jaksa laittaa ruokaa tai syödäkkään. Makaan lattialla,jos sinne vielä pyykkien sekaan mahtuu.Ja käperryn kotiini, pesääni piiloon.

Joten miksi, miksi en anna itselleni lupaa pitää tätä vain minulla itselläni? Kun en kuitenkaan osaa olla luontevasti täällä kun joku on kylässä.
Tuokin taulu, onkohan se koko ajan ollut vinossa? Mitähän muut miettivät? Ihme tyyppi osaa taulujakaan laittaa suoraan. Ja mikähän tämäkin juliste on olevinaan?

En pysty olemaan arvostelematta. Pääni ei ole hetkeäkään hiljaaa, vaan se koko ajan miettii, mitähän nämäkin tästä tai tuosta ajattelevat. Ja tuntuu että asuntoni ei riitä, että minä, en riitä. Miten paljon asuntoni heijastelee minua? En uskalla laittaa musiikkia soimaan, koska en uskalla ajatellakkaan millaisiin ulottuvuuksiin päässäni kuuluva ääni pääsisi. En halua esitellä mitään enää enempää, koska tämäkin tuntuu jo vähän tungettelulta. Liian henkilökohtaiselta. Mitä pitempään vieraat viipyvät sitä kovempaa ääni päässäni  huutaa.

Kuntoutusryhmän lähtiessä, minun pitää istua hetki lattialla ja ihan vain hengittää.

You Are A Tourist

And if you feel just like a tourist in the city you were born Then, it's time to go

Olen tehnyt viimeaikoina erittäin isoja muutoksia tulevaisuuden suunnitelmiini.
Päätin lähteä täältä. Tästä kaupungista. Olo on samaan aikaan surullinen ja helpottunut.En oikein osaa kommentoida tätä asiaa vielä mitenkään.

Kyllä, näin on ehdottomasti parempi. Elämä täällä on monen syyn takia ollut niin kovin raskasta. Jo ihan ilman muistojen värjäämiä kummituksia seinilläkin. Ja niiden kanssa välillä täysin sietämätöntä. En osaa sanoa onko tämä lähtö nyt totaalisen lopullinen. Sitä en suoraan sanoen nyt haluakkaan miettiä.
Tarvitsen vain nyt vähän pitemmän hengähdystauon täältä. Miun ensimmäinen täysin ja totaalisen itsekäs teko moneen vuoteen.
Jätän tietyt ihmiset täysin tiedostetusti nyt selviämään omineen, niinkuin olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Ja keskittyä pitämään oman pääni ja mielenterveyteni kasassa.

Klik

Ja se miltä tuntuu kun vanhemmat käyttää sylkikuppina

Väsymys. Tuntuu satavuotiaalta. Vuorotellen vanhemmat purkaa tuskiaan miulle, enkä osaa sanoa tai tehdä mitään. Ei,äiti miullaei ole vastausta mitä iskän alholismille pitäisi tehdä. Ja ei en voi tehdä sille mitään kun iskä on jättänyt sähkölaskun maksamatta ja teiltä katkaistaan sähköt. Ei, älä itke miulle puhelimessa miten paskaa siun elämä on. En kykene kuuntelemaan. En voi tehdä niille asioille mitään. Anteeksi. Mutta ei ole miun virka raktaista teidän parisuhde ongelmia. Väsyttää niin vietävästi. Kenelle mie näitä sitten puran? Missä on miun lohduttava olkapää?

Eitherway, there is no more space to leave any scars.

Aika kuluu,hitaasti. Tuskallisen suorastaan, mutta se silti kuluu. Kun miettii menneitä, vuodet tuntuvat niin pitkiltä ja tuskaisilta. Tuntuu ihan kuin siitä osasto ajasta olisi jo sata vuotta. Pitää ihan pinnistellä ja järkeillä että tajuaa että eihän se niin ole. Olen ollut lamaantuneen kuollut viime kuukaudet. Pakoilut kaikkia ja kaikkea. Maannut kämpän lattialla. Mikään ei ole kiinnostanu, eikä innostanut, joten jämähdin sitten sihen tilaan. En jaksanut nähdä vaivaa päästäkseni siitä ylös. Kesä. Voi hiton kesä minkä aina teet. En osaa olla. Kuumuus tuntuu vaan ahdistavalta. Tahtoisin pitää monta kerrosta vaatteita päällä ettei kukaan vaan huomaam miten paljon olen lihonnut lattialla makaamis ajan jakson aikana. Ulkona on liian kirkasta, liian valoisaa. Tahdon kunnon pimeän yön. Nyt sitä ei erota millään päivästä. Tämä tämmöinen elämä tuntuu turhalta. Se ei tunnu elämiseltä yhtään. Olen pysähtynyt ja peityn pölyn alle. Minä olen unohtanut kohta kokonaan ulkomaailman. Ja ilmeisesti ulkomaailma on unohtanut minut, sillä kukaan ei tule kaivamaan täältä pöly kerrosten alta enää pois. Tai sitten ne vaan antoivat periksi kun en jaksanut nousta lattialta vastaamaan puhelimeen, joka soi aina vaan harvemmin. Kestä vielä hetki. Kohta alkaa syksy. Kohta tulee taas pimeää. Pimeässä on helpompi hengittää.

worthless piece of sh*t

Että sellaista. Henkinen väsymys jäytää. Tahtoisin vaan nukkua koko lopun elämääni. Ja unohtaa kaikki himiset. Niistä ei oo kuin harmia.

You left me with these broken lies

En osaa sanoa enää mitään. En jaksa enää edes suuttua. Ois pitäny tajuta, merkit oli niin selkeinä ilmassa. Mutta ei en tajunnu. Raskasta kun jostakin ihmisestä tulee joku vieras. Jonka ajatuksa ei ymmärrä enää lainkaan. Ja jossain vaiheessa on vain pakko tajuta, ettei välttämättä jaksa tai edes halua enää ymmärtää. Miun on niiin monta kertaa pitänyt perustella mein kavruutta, miks siedän tällästä käytöstä. Mie jäin vaikka niin moni käski lähtemän. MIe jäin vaikka kyseinen ihminenkin tuntui käytti jokaisen keinon jolla pilata miun päivä. Ei luultavasti edes tajua sitä tse. Tai toivon niin, en kestäis ajatusta että se hajottais miuta tahallaan. Eli hyvin pirteetä huomenta vaan kaikille.

You gotta be f*cking kidding me

I Do What I Want, I Say What I Want, I Get What I Want, And I Take What I Want. I'm Royalty Bitch. Never Gave A Shit. Relationships? Fuck That Shit! Kummallisella tuulella. Vissiin nykyisin enemmin sääntö kuin poikkeus tämä tämmöinen. Aloitin tässä uudessa työpaikassa, että jos olette olleet kummissanne miks täällä on niin hiljaista, niin se johtuu ihan siitä että aika ei tuppaa riittämään. Pääsin pääsykokeisiinkin kahteen paikkaan! Ja oon niistä tosi iloinen! Nyt oon ihan vakuuttunut että ens syksynä alkaa koulu! Pakko. Aion mennä sinne pääsykokeisiin sellaisella asenteella että oksat pois. Niin ja tähän pitää sanoa, että kiitos auringon paisteelle joka antaa energiaa silloin kun tuntuu että sitä ei muualta saa. Toivottavasti tämä jatkuu. Ja ikävänä asiana pitää kertoa että rakas lääkärini meni vaihtamaan miun diagnoosin kertomatta miulle. Ei siinä muuten mitään mutta jos muutan tältä paikkakunnalta pois. Ja menen tällä diagnoosilla jonka se laittoi, ja siellä työryhmät menee diagnoosien mukaan. Ni sehän tarkoittaa että mie oon ihan totaalisen väärien ihmisten kanssa. Ja siitä osaan odottaa kun tällä paikalla tehdään juuri noin. Ja sellasta.

Ja meidän kuntoutusryhmään on tulossa ihminen jonka naamakin jo saa miun näkemään punasta. Luojan tähden, se nainen ei luultavasti oo käyttänyt omia aivojaan kertaakaan koko elämänsä aikana. Tuun luultavasti vielä monta kertaa tän kevään aikana hakkaamaan päätäni seinään sen takia. Ainiin vielä loppuun, millon tää mesta on muuttunu tälläiseksi. En osaa käyttää enää. Reaktioni kun näin nää muutoksen oli lähinnä: O.O Why god, why??