How far we´ve come

Uusivuosi lähestyy...
Tajusin sen oikeasti vasta tänään harkoissa, tai siis eilen jos tarkkoja ollaan.
Monta kertaa oon yrittäny alottaa taas kirjottamista, mutta sitten valkosenpaperin kammo saa miuta valtaansa ja suljen tän sivun ihan kirjoittamatta loppujen lopuksi mitään.

On taas täysin tyhjä olo, ja päässä soi zen cafén uudenvuodenpäivä

Olen juomatta tammikuussa
tumppaan röökini tähän
luen kirjoja, lepään paljon
ja laihdutan vähän
minä uimassa alan käydä
enkä marise
hoidan keittiön kukat niin
et ne ei varise

On uudenvuodenpäivä
ja hiljaista
hiljaista

Olohuoneesta sitten palo se viiminenkin lamppu, enkä tietenkään oo saanu aikaseks ostettua sinne uusia. Polttelen sitten kynttilöitä. Oon jumiutunu itteni sisään aika paljon viime aikoina. Mietin ja kelaan kaikkea mitä sanon ja mitä teen miljoonaan kertaan. Mitä sanoin joskus vuosia sitten, olisiko elämä erillaisenpaa jos olisin älynnyt jotkut asiat ennakkoon jo. Olisiko se helpompaa? Mukavampaa?
Nauttisinko kenties elämästä?

Hassua tunne se kun ei tunne yhtään mitään,ja mikään ei oikein jaksa innostaa.Eikä mihinkään jaksa uskoa.Pari vuotta sitten psykologini sanoi olevansa huolissaan minusta. Ja minä vaan mietin edelleen, että miksi ihmeessä?
Eihän miun elämän loppuminenn siltä ole pois.