Huom. Valitusvaroitus
Kaikista päivistä on nykyisin tullut samanlaisia
Herään aamulla kahdeksalta, juon aamukahvin.
Menen yhdeksän linja-autolla keskustaan. Osastolle.
Toisina päivinä käyn askartelussa,
toisina psykologilla, tai terapiassa.
Kotiin lähtiessä käyn ehkä viemässä kirjeita kelalle tai sossuun.
Sitten palaan kotiin istumaan ja tuijottamaan seiniä.
Toisinaan saan päähänpistoja, jotka tuntuvat hyvältä hetken.
Pitäisi olla tälläinen, ajatella näin, näyttää tältä.
Varmasti elämä olisi paremmin,
helpompaa.
Mutta ne hetket kestävät vain sekunnin, jonka jälkeen palaan taas samaan vanhaan.
Herään kahdeksalta, juon aamu kahvin.
Menen yhdeksän bussilla keskustaan.
Ja iltapäivällä kotiin tuijottamaan seinää.
Bussimatkalla mietin miten kauniista syksystä on vuosien mittaan tullut jotain mitä pitää inhota. Kuin kuoleman kokoaikainen läsnäolo hengittämässä niskaan.
Ensimmäiset pakkasaamut saavat melkein oksentamaan. Kohta on talvi ja tämä on ohi.
Siihen asti voi hyvin pitää verhot kiinni ja kestää linkkimatkat jotenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye