Käärmeitä.

On hankala vakuuttaa ihmisille että on jo täysin kunnossa kun samalla toinen puoli aivoista miettii paljonko vaaditaan tenokseja siihen ettei tarvitsisi enää herätä.
Ja kun on pakko miettiä tarkkaan että osaa sano, miltä tuntuu?
Millainen olo siulla on?
Kaikki pitäää miettiä niin tarkkaan.Miltä tuntuu?
Kaikkein vaikein kysymys. Jättää miut sisältä tyhjäksi. En osaa heti vastata. Ja kun vastaan se tulee epävarmasti, hapuillen.

Miltä minkäkin kuuluu edes tuntua?
Saan ahdistuksia oudoista asioista. Luin yhden animen juonta, ja se aiheutti niin paljon kipua. Miksi? En osaa vastata.
Joku fisku ihminen sanoisi että ne on heijastuksia, kun miulla kerran on dissosiointi taipumusta.
Mutta heijastuksia mistä?
Oon nykysin vaan valittanut tänne. Ei mikään ihme ettei kukaan jaksa kommentoida enää.
Eikai kukaan jaksa tekstista toiseen lukea miten toisella on paska elämä.
Miun psykologin loppu lausunnossa luki että oon kroonisesti itsekriittinen ja ärtynyt.
Enemmän totta kun tahtosin myöntää.
Ärtymys on on jotain niin sietämäätöntä. Kuvittele sellanen iso käärme sisälles, se luikertelee ja vaihtaa asentoa. Ja aika ajoin se upottaa hampaat johonkin kohtaan siun kroppaa. Ja se myrkky leviää tasasen varmati ympäri kehoa. Se ärtymys on samanlaista. Se on koko ajan läsnä, ja vaan oottaa syytä nousta pintaan. Jollon se jättää vaan tuhoa taakseen.
Äiti huutaa miulle tästä tasasin väliajoin.
Miksi pitää ärtyä niin pienistä asioista?
Miksi ei vaan voi antaa olla?
Sie suutut täysin tyhjästä.
Ilman mitään syytä.
Älä nyt TAAS kehtaa.
Ja yritän selittää sille etten voi tälle mitään. En osaa ohjailla tätä suuttumista. Se pyyhkii miut mennessään ja jättää jälkeensä muistamattomuuden, miksi tääkin haava piti taas repiä auki?