Nyt se sitten alkoi, syysloma. Ihanaa kun voi viikon verran vain latailla akkuja. Viimeiset viikot
on olleet koulussa aika rankkoja, oon ollu järestään joka päivä 8-16.
Ja senkin ajan koko ajan työsalissa tai työmaalla.
Mutta nyt voi onneksi viikon verran vähän hengähtää. Viikon päästä sitten jatketaan.
Ensi viikolla on myös se pitkään odotettu terkkari aika. Vähän alkaa pikkuhiljaa jännittää. Okei aika todella paljon jännittää. Miten se suhtautuu siihen että psykologin loppuarviossa ja lähetteessä on ihan eri diagnoosit.
Miuta on jo kerran syytetty siitä että itse diagnosoin itseäni. Ja sekin oli silloin kun nuorisopuolen lääkäri käski miun vaa googlettaa oireet ja kertoa sitten mitä löyty. No osastolle mennessä kun sellainen luki papereissa, hiukan eri tavalla kirjoitettuna. Ni ei meinannu lääkäri ottaa tosissaan ollenkaan.
No, se on vasta ensi viikolla. Ja päätin etten vietä lomaani murehtimalla sitä. Eilinen päivä meni lähinna univelkoja pois nukkuessa ja musiikkia kuunnellessa. Oon ihan riippuvainen Pierce the Veil bändin uudesta levystä.
Kuuntelen sitä luultavasti enemmän kuin olisi terveellistä. Olen tosin ehtinyt jo saada kaksi kappaletta pieni muotoisia romahduksia pelkästään välillä perjantai lauantai. Ja musiikki on aina ollut ajatuksia selkeyttävää. Tai lähinnä se hiljentää kaikki ikävät soraäänet joita pääni on pullollaan normaali päivinäkin. Joten se on melkein elin ehto niinä huonoina päivinä, jolloin aivot tuntuu raskailta ja kroppa tuntuu vieraalta. Kaikki sanoo että jonain päivänä tää loppuu. Tää sota miun pään sisällä. Alan pikkuhiljaa luopua toivosta. Tääkin teksti on sekavaa ja alkaa ja loppuu monta kertaa. Koska ajatus karkailee ja tulee koko ajan uusia juttuja mieleen.
Kerään ajatuksen rippeet ja vien ne itseni kanssa tupakalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye