Sunnuntait ovat taas niin vaikeita.
Syön lääkkeitä että selviän.
Äiti käski ajattelemaan tilipäivää aina silloin kun ei jaksa.
Ihan kuin rahan ajattelu veisi tämän korventavan pahan olon pois.
Olen taas kadonnut jonnekkin ja tehnyt typeryyksiä. Näistä typeryyksistä vaan jää arpia ihoon ja tiedän jo että joudun piilottelemaan niitä tulevina viikoloppuina. Miten tästä taas noustaan.
Ahdistus joka lievenee vain lääketokkurassa, on töiden kannalta vähän huono juttu.
Työt loppuvat viimeistään kahden viikon päästä ja sen odottelu tuntuu tuskaisalta.
Onko teillä vinkkejä miten tästä selvitään?
Olenko sekoamassa lopullisesti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye