Am i really alive?

Sometimes i wonder, am i really here?
Am i really alive?
Is everything around me really here, real?

Sometimes i wonder, why am i living?
Why am i here?
Is there any point for me to be here, does anyone really care?

Should i just Die?
Give up?
Leave?

Sometimes i wonder....


Psykologini päätti eilen että miulle pitää tehdä neuropsykologiset testit, en jaksa välittää niistä. Tosin eilisessä kuva testissä oluut kuva vainoaa miuta vieläkin. Miten joku sellainen haalea kuva, josta tuskin saa selvää, voi aiheuttaa niin paljon ahdistusta?
Niin paljon ettei selkeistä toiminta ohjeista huolimatta niitä pysty toteuttamaan?

Huomenna on taas hoitoneuvottelu ja se jännittää miuta niinkuin aina. En pääse eroon siitä tunteesta että olen siellä vain pilkan kohteena. Jos jotain hyvää vaikka tapahtuisi? Jos joku vaikka tajuaisi mikä miun päätä vaivaa ja sanoisi jonkun asian auttavan siihen. Uskallanko olla enää toiveikas, en osaa sanoa.

In our family portrait, we look pretty happy. let's act like it comes naturally

oon jo pitkään osastolla ja sen jälkeen joutunut miettimään omia perhe arvojani, ja sitä mistä ne tulevat. Omia perheen sisäisiä siteitäni ja niiden dynamiikkaa.Koska se määrittelee miuta niin paljon. Niin tylyltä kuin se kuullostaakin, oman hoitajani mielestä olisin tarvinnut hiukan tasaisempia aikuisia elämääni kun vartuin. Mutta sille ei voi enää mitään, en voi muuttaa mennnyttä. Nyt on vain opittava elämään tosiasioiden kannssa.
Ja sen että asun taas vanhemmillani, lähinnä äidin, joka pitää miuta kaverinaan. Purkaa miulle huoliaan siihen pisteeseen, etten uskalla kertoa omiani.Joka aikoinaan aina suutttuessaan uhkasi itsemurhalla ja lähtemisellä.
Ja aina välillä Isän kanssa joka on reservissä oleva ylikersantti, sotilaallisen kurin pitävä. Mutta ei koskaan kotona. Kun muistelen millainen isä on ollut kun olin pieni, muistan vain vihaisen väsyneen ihmisen. Ensin sotilas uralla, sitten rekkahommia keski-Eurooppaan. Kuukausia poissa ja kaksi päivää kotona.

Tämä on poikinut miulle yhden keskeisimmistä ongelmistani, en koskaa luota etteivät ihmiset häipyisi elämästäni. Vaikka kukaan ei ole varsinaisesti ikinä lähtenyt, olen pelännyt lähtemistä niin etten uskalla luoda uusia ihmissuhteita. Kaikki ihmiset jäävät etäisiksi kun en uskalla päästä lähelle menettämisen pelossa.Rakkaimman veljeni kanssa oleva välirikko hajotti minut aikanaa niin etten puoleenvuoteen oikein muuta tehnyt kuin tuijotin seinään ja viiltelin. Alan olla jo pikkuhiljaa kyyninen kaiken suhteen eikä mikään lämmitä miuta enää.

hymyilen vaan koska niin kuuluu tehdä.

Aikaa, kultaseni-niin paljon,paljon aikaa

Hei kaikki pitkästä aikaa, en ole tosissaan tätä hylännyt, on vaan ollut aika hullut pariviikkoa. Ensin pääsin siis osastolta pois lokakuun ensimmäisenä päivänä. Ja heti seuraavana päivänä lähdin tanssi-ryhmämme kanssa Etelä-Koreaan.

Joten nyt kun olen taas vapaalla jalalla tulee päivityksiäkin useammin. Valitettavasti pitää myös kertoa että vaikka osastolta pois pääsinkin ei se tarkoita että kaikki olisi kunnossa.

Koitan mennä päivä kerrallaan vaikka se tuntuu raskaalta ja päämäärä tuntuu taas kadonneen jonnekkin usvaan.

Laitan pitemmän päivityksen kun jet-laagiltani kykenen, ihana kuulla etta on kaivattu<3

"Aikaa, kultaseni-niin paljon,paljon aikaa elämäni loppuun-joskus olen tulla hulluksi siitä, miten hitaasti aika kuluu ja miten nopeasti kehoni silti vanhenee.Mutta minun ei pitäisi sallia itselleni näitä ajatuksia. Minun on muistutettava itseäni, että aika pelottaa minua vain silloin, kun ajattelen joutuvani viettämään sen yksin. Joskus säikähdän sitä, miten monet ajatuksistanikeskittyvät tekemään yksin nukkumisesta helpompaa"

Breakdown

All day
Staring at the ceiling
Making friends with shadows on my wall
All night
Hearing voices telling me
That I should get some sleep
Because tomorrow might be good for something
Hold on
I'm feeling like I'm headed for a
Breakdown
I don't know why
I'm not crazy, I'm just a little unwell
I know, right now you can't tell
But stay awhile and maybe then you'll see
A different side of me
I'm not crazy, I'm just a little impaired
I know, right now you don't care
But soon enough you're gonna think of me
And how I used to be
Me

Tuun hulluks pikkuhiljaa, en jaksa ajatella ja pyörin vaan ympyrää paikallani. Ahdistaa, otan lääkkeitä, mut se ei auta.
Luen kirjoja, kuuntelen musiikkia. Koitan unohtaa, nutten pysty.
Tästä mitään tule kuitenkaan.
Tuntuu kuin istuisin pimeässä ja vaikka kuinka huudan, kukaan ei kuule.

Haluaisin kirjoittaa iloisista asioista, uusista tuttavuuksista, onnistumisista.
Kaikesta mikä saa jaksamaa, mutten löydä sanoja. En tiedä mikä saa jatkamaan. Enkä näe mitään tämän mustuuden keskeltä. Oma ääni tuntuu vieraalta.

And I'm sad.

Tänäänn ei mikään oikein suju.
Tavarat putoilee käsistä. Väsyttää, lomalle tullessa miuta tervehtii kasa posteja jotka kaikki osoittautuvat laskuiksi. Kela pihtailee eikä ole vieläkään laittanut sairapäivärahaa maksuun. Ei ole edes päätöstä tullut

Kaikki osastolla tulleet kilot ahdistavat ja painavat alaspäin,
kaiken kruunasi äiti joka marisi niistä laskuista ja siitä mniten olen täysy-ikäinen kun kysyin miksei hän ollut ilmoittanut että on tullut näin paljon laskuja. Olisin ehtinyt varautua ja keksiä rahaa jostain. Sen jälkeen en jaksanut vaan tipahdin varttitunniksi lattialle itkemään.

Että tarvittaessa lääkkeillä mennään sitten tämäkin päivä.

Gandhi said that whatever you do in life will be insignificant

Gandhi said that whatever you do in life will be insignificant. But it's very important that you do it. I tend to agree with the first part.

Näin osastolla elokuvan joka pitkästä aikaa aidosti liikutti miuta, en ollu niin intona siitä rakkaustarinasta joka siinä oli,
mutta se sisarusten välinen ymmärrys ja rakkaus ja välittäminen oli pakahduttavaa.
Se että en oo oman vanhimman veljeni kanssa väleissä sai siihen sellaisen pienen kitkerän katkeran reunan, mutta silti se liikutti, se oli koruttoman kaunis, korostamatta itseään liikaa. Kyseessä oli siis Remember me.



Toinen asia joka kosketti miuta suuresti oli kun sain seuraavan tunnustuksen:

Jonka miulle antoi ihanan ihana pingouin<3

Eli kerron nyt seitsemän asiaa, ottakaa tuoleistanne kiinni.

1. Olen huomannut viimeaikoina että miusta eli näy mitään päälleppäin, tää tuli oikeasti aika shokkina kun oon jotenkin aina kuvitellu että miuta voi lukea kuin avointa kirjaa. Mutta ei ilmeisesti.

2.Liputan eneemmin kirjojen kuin elokuvien puolesta.

3. Harrastan tanssimista ja se on kuljettanut miuta pitkin tätä pientä palloa. Seuraavaksi olisin vuorossa Etelä-Korea!

4. Jos siis pääsen pois osastolta ennen sitä-.-'

5.Pidän teestä ja kahvista yhtäpaljon ja saanut kuulla olevani kummallinen sen vuoksi.

6. En pidä asioiden muuttamisesta selkäni takana, siis suunnitelmien, miun täytyy tietää mitä tapahtuu. Ja pidän minuutti aikatauluista, aikatauluttomuus ahdistaa.

7.Pidän tiskaamisesta.

Julkaisen omat seitsemän parasta sitten kun miulla on aikaa kirjoittaa kunnon perustelut:) mutta ne on kuitenkin tulossa!
Ja uusia lukijoita:)<3

Gone with the sin

Olen päässyt ekalle viikonloppu lomalle, meen huomenna takaisin osastolle. Vähän outo olo. On kuin ulkopuolinen omassa elämässä, täysin pihalla kaikesta mitä on ehtinyt tapahtua ja kaikesta mitä pitäisi tehdä.
Ihan kuin olisi irrallinen leikattu jostain muualta ja häthätää liimattu kuvaan. Kuin ei oikeasti olisi paikalla ja kaikki katsoo vaan läpi.

Miten tästä pitäisi ottaa kiinni?

Kaikki kyselee millasta osastolla on. En osaa vastata, oon liian käpertynyt kaikkiin niihin asioihin joita pitäisi käsitellä että muu aika vain lipuu ohi.

Lääkkeet vaihtuivat, taas, ne on vaihdettu osastolla jo kahteen kertaan ja olen ollut kaksi viikkoa, nykyisin menee kolmet vahvat lääkkeet päällekkäin. Kiva, tosin kahdet niistä ovat tarvittaessa, eli usein. valitettavasti.

Jouduin muuttamaan toistaiseksi porukoille, koska sossun rahoilla ja sairaspäivärahoilla ei makseta sekä sairaala kuluja että vuokraa sun muita laskuja. Kahden vuoden omillaan asumisen jälkeen porukoilla olo tuntuu lähinnä typerältä. Plus en ole pystyny pakkaamaan omia tavaroitani koska olin yllätys,yllätys, osastolla. Joten Äiti on nähnyt kaikki luurankoni, laihdutus lääkkeeni, mittanauhani, kalori-taulukot. Aivan kaiken.
Kiva.