oh no, it's raining.

Meidän äitillä ei mene juuri nyt kauhean hyvin, ja oman masennuksen lisäksi pitäisi jaksaa kannatella koko perheen huolet.

Isä joka avautuu kaikista avioelämän kiemuroista. Ja selvittää kovaan ääneen miten hän ei jaksa, miten me ei selvittäisi ollenkaan jos heillä tulisi ero. Ja miten meidän äitillä on alkanut mennä huonommin ja huonommin kesän jälkeen, eikä se tietenkään ole hänen vikansa.(eikä se olekkaan, en vaan jaksaisi kuunnella) Ja mm. siitä mitä käy jos äiteellä "huppu himmenee lopullisesti," hänen sanojensa mukaan.

Käskee olemaan vahva kaikkien puolesta, kovettamaan tunteet näistä jutuista pois.

Ei pelkoa isi pieni, mie tein sen jo seiskaluokalla.

About Depression

Hei taas ihmiset, oon vähän pitänyt hiljais eloa kun ei ole oikein sattunut mitään.
Ja elämä on rullanut puuduttavasti eteenpäin.

Viikonloppu oli paras niin pitkään aikaan, meillä oli tanssi treenit jotka kestivät 7h ja olin koko ajan vaan aivan käsittämättömän haltoissani. Ja se uusi juttu jota tehdään on tavattoman hieno.

Mutta lisäksi miulla on aina jotain sellaista joka kiskoo miuta takaisin maahan. Muutama vuosi sitten kuollut perhe tuttumme tuli eilen jostain syystä puheeksi. Äiti tunnusti että ne oli valehdellu miulle, kyseinen tuttu ei kuollutkaan kolarissa vaan oli tehnyt itsemurhan. Ja iskä oli sit miettiny ettei kerrota sitä miulle koska pidin kyseisestä ihmisestä niin paljon.
Olen aina ollut kovin herkkä tälläisille jutuille joten iskä oli ihan fiksu kun ei kertonut.

Nyt on sitten hiukan hölmö olo, koska toisaalta olen surun jo käynyt läpi hänen kohdallaan. Mutta toisaalta tämä on jotain jota en osannut nähdä. En osannut aavistaa ollenkaan.
Se kertoo myös niin surullisella tavalla tästä päivästä. Tiesitkö että joka neljäs mies kuolee juuri itsemurhaan?
Tää tutuu nytkin olevan niin pinnalla koska ne laitto miutkin kotiin osastolta, koska se osasto oli menossa kiinni ja potilaita piti saada vähemmäksi. Moni sellainen joka ei ollut kotiuttamis kunnossa sai lähtöpassit. Säästäminen kun tuntuu menevän ihmisten ja inhimmisyyden edelle.

same shit different wrapping

En jaksa kirjoittaa, joten laitan kuvina, oon paskana ja mikään ei onnistu.

Don't think.

Tänään on älä ajattele mitään päivä.

Katon telkkaria ja lupaan itelleni että meen lenkille tänään vaan kerran.
Se saa riittää tältä päivältä.

Eilen tapahtui pitkästä aikaa jotain, joka sai miun nauramaan kun veli yritti leikillään tunkea miuta kaappiin. Ja äitee totesi siihen myöhemmin, että oisi pitänyt sanos veljelle, johan sie oot kerran kaapista tullut. Ei tarvii kuulemma enää.

Niin pieni asia, mutta nauroin silti. Vaikka en ees oo varma mitä mein äitee tarkotti.

Koska en mielestäni oo tullut kaapista. Mutta joka tapauksessa oli mukava kun pystyi miettimään jotain muuta, jotain piristävää välillä.

Yksi askel eteen, kymmenen taakse.

Ja tänään, minä toivon taas kuolemaa enemmän kuin muuta.
En siksi että tahtoisin kuolla, vaan koska en jaksaisi enää elää.
Tässä maailmassa ei tunnu olevan mitään joka saisi kiinnostukseni heräämään.
Ja joka tappaisi ahdistuksen.

Koitan vältellä teräviä esineitä vaikka ne kiehtovat aina vain enenmmän.

Ja omanhoitajani mielestä minä tarvitsen vain työpaikan.

Se menee ohi, onneksi

Huom. Valitusvaroitus

Kaikista päivistä on nykyisin tullut samanlaisia
Herään aamulla kahdeksalta, juon aamukahvin.
Menen yhdeksän linja-autolla keskustaan. Osastolle.
Toisina päivinä käyn askartelussa,
toisina psykologilla, tai terapiassa.
Kotiin lähtiessä käyn ehkä viemässä kirjeita kelalle tai sossuun.
Sitten palaan kotiin istumaan ja tuijottamaan seiniä.

Toisinaan saan päähänpistoja, jotka tuntuvat hyvältä hetken.
Pitäisi olla tälläinen, ajatella näin, näyttää tältä.
Varmasti elämä olisi paremmin,
helpompaa.
Mutta ne hetket kestävät vain sekunnin, jonka jälkeen palaan taas samaan vanhaan.
Herään kahdeksalta, juon aamu kahvin.
Menen yhdeksän bussilla keskustaan.
Ja iltapäivällä kotiin tuijottamaan seinää.

Bussimatkalla mietin miten kauniista syksystä on vuosien mittaan tullut jotain mitä pitää inhota. Kuin kuoleman kokoaikainen läsnäolo hengittämässä niskaan.
Ensimmäiset pakkasaamut saavat melkein oksentamaan. Kohta on talvi ja tämä on ohi.
Siihen asti voi hyvin pitää verhot kiinni ja kestää linkkimatkat jotenkin.

Ready Steady Go!

Nyt se taas alkaa, uusi aloitus.
Matka kohti laihaa minää on alkanut.
Olen päättänyt että vuoden loppuessa wicked on taas bmi. 17

Minusta tulee vielä laiha ja kaunis, nyt aion pystyä siihen oikeasti.

Nyt aion pysyä siinä painossa sitten.

Juoksu alkaa.
paaikoillanne,
valmiit,
Nyt!