Ja elämä on rullanut puuduttavasti eteenpäin.
Viikonloppu oli paras niin pitkään aikaan, meillä oli tanssi treenit jotka kestivät 7h ja olin koko ajan vaan aivan käsittämättömän haltoissani. Ja se uusi juttu jota tehdään on tavattoman hieno.
Mutta lisäksi miulla on aina jotain sellaista joka kiskoo miuta takaisin maahan. Muutama vuosi sitten kuollut perhe tuttumme tuli eilen jostain syystä puheeksi. Äiti tunnusti että ne oli valehdellu miulle, kyseinen tuttu ei kuollutkaan kolarissa vaan oli tehnyt itsemurhan. Ja iskä oli sit miettiny ettei kerrota sitä miulle koska pidin kyseisestä ihmisestä niin paljon.
Olen aina ollut kovin herkkä tälläisille jutuille joten iskä oli ihan fiksu kun ei kertonut.
Nyt on sitten hiukan hölmö olo, koska toisaalta olen surun jo käynyt läpi hänen kohdallaan. Mutta toisaalta tämä on jotain jota en osannut nähdä. En osannut aavistaa ollenkaan.
Se kertoo myös niin surullisella tavalla tästä päivästä. Tiesitkö että joka neljäs mies kuolee juuri itsemurhaan?
Tää tutuu nytkin olevan niin pinnalla koska ne laitto miutkin kotiin osastolta, koska se osasto oli menossa kiinni ja potilaita piti saada vähemmäksi. Moni sellainen joka ei ollut kotiuttamis kunnossa sai lähtöpassit. Säästäminen kun tuntuu menevän ihmisten ja inhimmisyyden edelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye