Tänään on ollu jotenkin harvinaisen uninen päivä, en saa itteäni pirteeks millään. Kelalle menessä piti nipistää normaali tavoista. Joten kävelyn sijaan menin bussilla (taas:( ) Ja meinasin sitten nukahtaa ja mennä pysäkistä ohi. Onneks kelalla ei ollu pitkät jonot ja asiatki tuli hoidettua ennätys nopeesti.  Kelailun jälkeen jäin hetkeksi kaupunkiin ostelemaan äitin kanssa veljelleni joulu lahjaa. Kummisetä trilogia lähti matkaan mukaan:)

Myöhemmin sitten kun tulin takas kotiin, oli tarkotus imuroida, kun tuntuu että viime kerrasta on jo ihan liian kauan. Potkin sitten tavaroita omille paikoilleen ja vaatteita kaappii. Aattelin pitää hetken tauon ja istahtaa soffalle, ihan sekunnin lepi vaan. No en sitten imuroinut kun nukahdin! Hyvä minä. Heräsin siitä sitten kakstuntia myöhemmin kun äiti soitti että ne lähtee tulemaan. Se ylipuhu miut vesijumppaamaan-.-

Mie en oo koskaan ollu sitä tyyppiä jota ahistais uimahallit, tai yleiset saunat yms. Mutta tänään en vaan jotenkin päässyt irti sellasesta kuvottavasta tunteesta et kaikki tuijottaa mite oon failannu syömisessä, enkä siitä alastomuuden tunteesta, joka oli äärimmäisen epämukava. Kirosin koko sen paikan, omat bikinini ja äitin joka miut sinne roudas. Altaan vesiki oli taas niin kylmää ja kun miuta on muutenkin paleltanu koko ajan. Sitten siinä jumppaillessa jossain vaiheessa ehin jo aatella et hei, ei tää ookkaan niin paha. Ni mitä käy? Miun bikinien yläosa aukee. Tietysti. Mahtavaa. Eestä vielä. Mahtava fiilis.

Ja kun vielä myöhemmin kaverin kanssa kaupassa käydessä katoin cracotte keksien kaloreita, sain niskaani kaverin paska-raivari syytökset siitä miten oon niin sairas ihminen.

Mahtia. Lisää tälläisiä päiviä kiitos!

And breathe me.

Koneella taas. Keskellä yötä.

Oon ravannu menemään koko viikon lopun. 

Lauantain tylsästä rutiini keikasta tulikin aivan mahtava, kun ei olla pitkään aikaa oltu koko ryhmän kanssa kasassa. Piristi kummasti. On ne ihmiset vaan niin ihania<3>

Toivottavasti tämä pilvi ei ihan heti laskeudu. Vaikka saikin jo vähän kolhuja. Kyllästyn uusiin ihmisiin niin nopeasti, sitä on taas ilmassa. Levottomuutta. Kun luulen että oon päästäny jonkun liian lähelle, jonkun uuden. Alan hetken päästä katua, ja tahtoisin päästää irti, ennen kui se uusi ihminen ehtii tehdä sen. 

Ompa repaleista tekstiä kun en jaksa keskittyä pitkään samaan asiaan. Syömiset sujunut jotenkuten, ei hurraamista siis.

Ainiin, melkein kaksi viikkoa polttamatta:D

Editt// 

En jaksanu alottaa uutta, joten jatkan tähän nyt sitten. Siivoilin vähän koneen sisältöä ja löysin tämän. Olin jo ehtiny unohtaa miten pidän tuosta kappaleesta. Ja taidab lakata kynnet mustiks, ois taas semmonen olo.

"Listen close to someone's troubled mind And hear that breaking sound..."

Tekisin mitä vaan että saisin taas tunteita. Mikään ei tunnu miltään. Mikään ei satu, mikään ei naurata. Kannan tätä pirteys naamaria niin että poskilihaksiin sattuu ja kaikki uskoo.Näytä iloiselta,näytä iloiselta.Oksennan taas joka päivä, mutta sekään ei tunnu miltään. Mikään ei. Ihan sama kuka tulee kylään, kenen kanssa puhuu. Kaikki on samaa harmaata massaa, ei jaksa vaihtaa yö-pukua pois, kohta on kuitenkin taas ilta. Eikä kukaan kuitenkaan nää. Kukaan ei soita. Puhelin istuu mykkänä telkkarin päällä ja tuijottaa takaisin mustana ja tunteettomana. Pitäisikö syödä? Miksi vaivautua. Eipähän tartte voida niin pahoin. Maha murisee mutta ainakaan se ei yritä kääntyä ympäri. 

Mikä päivä tänään on, joko se on vaihtunut? 

Onko sillä enää väliä?

"Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään."

Varoitus, sisältää angstisuuteen vajoamista.

Väsyttää, ottaa päähän. Nukuin taas huonommin kuin pitkään aikaan. Oli muutenkin kylmä ja sitten rakas naapurini päätti taas polttaa sisällä. Kiva. Kaikki savut miun makkarissa. Vaikka ei ollu pakkastakaan ni ikkuna auki nukkuminen sai olon tuntumaan vaan kurjemmalta kun tuntu että kaiken sen jäätymisen lisäks vielä sataa räntääkin sisälle. Nukuin sitten kahella täkillä, eikä silti ollu yhtään liian lämmin. Ja näin taas aivan järkyttäviä painajaisia. Aamulla kun pääsin vihdoin liikkeelle piti sitten lähteä leikkelemään kankaita mein tanssi ryhmän uusiin pukuihin. 

En haluis ensinnäkään olla niitten kanssa missään tekemisissä, koska oon niin tumpelo. Niimpä tyydyin vaan laittelemaan nuppineuloja. Se ei oo liian lopullista. Päivän pommi oli sitten se kun kuultiin että meidän puvut tehdään vanhoilla kaavoilla. Ja niissä kaavoissa miun mittojen koko luokitus on 42. Naurettavaa masentua noin pienestä. Mutta se masentaa silti, kun paino ahdistaa muutenkin, niin kiva huomata kasvattaneensa vaate kokoaan kahdeksalla numerolla yhdessä yössä.

Taidan ottaa lääkket(ne jotka lääkärini mukaan aiiheuttavat niitä painajaisia, mutta joita ei kuulemma voi vielä vaihtaa. puoli vuotta on kuulemma liian lyhyt kokeilu jakso) ja painua nukkumaan. Jos vaikka saisin nukahdettua ennen kun naapurin kaveri sytyttää seuraavan nortin.

Edit//

Ja mitä väliä jos kuolen tähän, kuolen joka tapauksessa jossain vaiheessa. Mieluummin sitten ite valkkaamallani tavalla.

"Ajattele rahaa....."

Kaivan taas kuoppaa omien jalkojeni alle.

Olin siis porukoilla saunomassa ja tuskailemassa kun se vaaka näyttää ihan omiaan. Ärsyttävää kun ei tiiä yhtään että paljonko painaa tällä hetkellä. Normaalisti mein äiti ei enää jaksa nalkuttaa miulle siitä et mie poltan ja lähtee vielä pitämään seuraakin sinne pihamaalle aina kun oon käymässä. Mutta ei tänään. Kyl se sinne pihalle taas pomppi mut laukas heti kättelyssä maksavansa miulle satasen. JOS oon kuukauden polttamatta yhtään savuketta.

Ei tollasia saa ehottaa ihmiselle jolla on näin paska raha tilanne!

Ei siinä sitten oikein jääny vaihtoehtoja. No oishan sitä voinu suoraan kieltäytyäkkin, mut paska kun pitää olla a) köyhä kun kirkon rotta b) hemmetin kilpailu henkinen.

No säästänpä ainakin kun ei tartte ostaa niitä kuukauteen. Päivä on jotenkin madellu tosi hitaasti. Eikä siitä oikeen oo muuta sanottavaa. Syömiset on menny penkin alle. Ja kävin kaverilla kahvilla, joka kerto vasta kahvi pöydässä että sillä saattaa olla wagner-tauti. Nice. Ei ollu saanu testien tuloksia vielä. No tässä vaiheessa, se kai tulee jos on tullakseen. En jaksa välittää.

Tässä sellissä riutuu särkyneet sydämet

Päivän suurin haaste.

Ruoan laitto.

Miten tehä ruokaa ilman että jo teko vaiheessa tahtoo mennä hyppimään parvekkeelta? Nälkä on ku pienellä pakolaisella ja annan sille taas periks. Makaroni vesi kiehuu ja saa kaverikseen hiukan tonnikalaa. Pitäs alkaa syömään sellasia minimaalisen pieniä annoksia pitkin päivää. Ei tulis kerralla sitten näin nälkä ja ahistunut olo (ja ahmittua ku maailman lopun edessä). 

Sain äitiltä eilen uuen kirjan, tai uuen ja uuen. Se siivos kirja hyllyä ja huomas omaavansa Torey Haydenin häkkipoikaa kaksin kappalein. Rakastan sen naisen kirjoja, vaikka ne aika usein on niin synkkiä. Alkaa kummasti omat murheet tuntuu melko pieniltä.

Pitänee ilmeisesti jatkaa sen ruoan väsäämistä ennen ku poltan ne makaronit pohjaan:(

Otsikko on muuten tästä kappaleesta<3

Like Frankie said I did it my way

Känni postaus. Koittakaa kestää.

"Ainut lääke henkiseen kärsimykseen on fyysinen kipu."

Allekirjoitan. Todellakin. Oon tehny päätöksiä. Miun paino tulee alkamaan numerolla 3. Vähempään en enää tyydy. Tahon sinne, ja sinne aion myös päästä. En taho olla läski enää. Tahon olla laiha ja kaunis. Ja sinne aion  myös päästä, täst edes päin. Vitut millä keinoilla. Mutta sinne kolmoseen mennään.