Breakdown

All day
Staring at the ceiling
Making friends with shadows on my wall
All night
Hearing voices telling me
That I should get some sleep
Because tomorrow might be good for something
Hold on
I'm feeling like I'm headed for a
Breakdown
I don't know why
I'm not crazy, I'm just a little unwell
I know, right now you can't tell
But stay awhile and maybe then you'll see
A different side of me
I'm not crazy, I'm just a little impaired
I know, right now you don't care
But soon enough you're gonna think of me
And how I used to be
Me

Tuun hulluks pikkuhiljaa, en jaksa ajatella ja pyörin vaan ympyrää paikallani. Ahdistaa, otan lääkkeitä, mut se ei auta.
Luen kirjoja, kuuntelen musiikkia. Koitan unohtaa, nutten pysty.
Tästä mitään tule kuitenkaan.
Tuntuu kuin istuisin pimeässä ja vaikka kuinka huudan, kukaan ei kuule.

Haluaisin kirjoittaa iloisista asioista, uusista tuttavuuksista, onnistumisista.
Kaikesta mikä saa jaksamaa, mutten löydä sanoja. En tiedä mikä saa jatkamaan. Enkä näe mitään tämän mustuuden keskeltä. Oma ääni tuntuu vieraalta.

And I'm sad.

Tänäänn ei mikään oikein suju.
Tavarat putoilee käsistä. Väsyttää, lomalle tullessa miuta tervehtii kasa posteja jotka kaikki osoittautuvat laskuiksi. Kela pihtailee eikä ole vieläkään laittanut sairapäivärahaa maksuun. Ei ole edes päätöstä tullut

Kaikki osastolla tulleet kilot ahdistavat ja painavat alaspäin,
kaiken kruunasi äiti joka marisi niistä laskuista ja siitä mniten olen täysy-ikäinen kun kysyin miksei hän ollut ilmoittanut että on tullut näin paljon laskuja. Olisin ehtinyt varautua ja keksiä rahaa jostain. Sen jälkeen en jaksanut vaan tipahdin varttitunniksi lattialle itkemään.

Että tarvittaessa lääkkeillä mennään sitten tämäkin päivä.

Gandhi said that whatever you do in life will be insignificant

Gandhi said that whatever you do in life will be insignificant. But it's very important that you do it. I tend to agree with the first part.

Näin osastolla elokuvan joka pitkästä aikaa aidosti liikutti miuta, en ollu niin intona siitä rakkaustarinasta joka siinä oli,
mutta se sisarusten välinen ymmärrys ja rakkaus ja välittäminen oli pakahduttavaa.
Se että en oo oman vanhimman veljeni kanssa väleissä sai siihen sellaisen pienen kitkerän katkeran reunan, mutta silti se liikutti, se oli koruttoman kaunis, korostamatta itseään liikaa. Kyseessä oli siis Remember me.



Toinen asia joka kosketti miuta suuresti oli kun sain seuraavan tunnustuksen:

Jonka miulle antoi ihanan ihana pingouin<3

Eli kerron nyt seitsemän asiaa, ottakaa tuoleistanne kiinni.

1. Olen huomannut viimeaikoina että miusta eli näy mitään päälleppäin, tää tuli oikeasti aika shokkina kun oon jotenkin aina kuvitellu että miuta voi lukea kuin avointa kirjaa. Mutta ei ilmeisesti.

2.Liputan eneemmin kirjojen kuin elokuvien puolesta.

3. Harrastan tanssimista ja se on kuljettanut miuta pitkin tätä pientä palloa. Seuraavaksi olisin vuorossa Etelä-Korea!

4. Jos siis pääsen pois osastolta ennen sitä-.-'

5.Pidän teestä ja kahvista yhtäpaljon ja saanut kuulla olevani kummallinen sen vuoksi.

6. En pidä asioiden muuttamisesta selkäni takana, siis suunnitelmien, miun täytyy tietää mitä tapahtuu. Ja pidän minuutti aikatauluista, aikatauluttomuus ahdistaa.

7.Pidän tiskaamisesta.

Julkaisen omat seitsemän parasta sitten kun miulla on aikaa kirjoittaa kunnon perustelut:) mutta ne on kuitenkin tulossa!
Ja uusia lukijoita:)<3

Gone with the sin

Olen päässyt ekalle viikonloppu lomalle, meen huomenna takaisin osastolle. Vähän outo olo. On kuin ulkopuolinen omassa elämässä, täysin pihalla kaikesta mitä on ehtinyt tapahtua ja kaikesta mitä pitäisi tehdä.
Ihan kuin olisi irrallinen leikattu jostain muualta ja häthätää liimattu kuvaan. Kuin ei oikeasti olisi paikalla ja kaikki katsoo vaan läpi.

Miten tästä pitäisi ottaa kiinni?

Kaikki kyselee millasta osastolla on. En osaa vastata, oon liian käpertynyt kaikkiin niihin asioihin joita pitäisi käsitellä että muu aika vain lipuu ohi.

Lääkkeet vaihtuivat, taas, ne on vaihdettu osastolla jo kahteen kertaan ja olen ollut kaksi viikkoa, nykyisin menee kolmet vahvat lääkkeet päällekkäin. Kiva, tosin kahdet niistä ovat tarvittaessa, eli usein. valitettavasti.

Jouduin muuttamaan toistaiseksi porukoille, koska sossun rahoilla ja sairaspäivärahoilla ei makseta sekä sairaala kuluja että vuokraa sun muita laskuja. Kahden vuoden omillaan asumisen jälkeen porukoilla olo tuntuu lähinnä typerältä. Plus en ole pystyny pakkaamaan omia tavaroitani koska olin yllätys,yllätys, osastolla. Joten Äiti on nähnyt kaikki luurankoni, laihdutus lääkkeeni, mittanauhani, kalori-taulukot. Aivan kaiken.
Kiva.

hi there!

Kuten varmaan osa teistä on kuullut, miut otettiin osastolle torstai aamuna käytyäni päivystävän terapeutin juttusilla.

Voimat on lopussa, joten en kirjoittele nyt kauhean pitkään.

Toiviottavasti teillä on kaikki hyvin palailen asialle kun saan tuotua omankoneen. Nyt en kehtaa olla pitkään kun hoitaja on kytiksellä vieressä.

Pusut teille.

Day without air

Miun sisälle on juurtunut ahdistus, se ei lopu vaikka mie tekisin mitä.

Se kalvaa miuta sisältäpäin, kuin joku kaivertaisi lihaa lusikalla,se tekee kipeää ja lamauttaa hengityksen.

Koitan siivoilla komeroita, kouristuksen omaisesti menen eteenpäin. Pakko pysyä liikkeessä. Pakko pysyä liikkeessä.

Tahtoisin tietää mikä tätä aiheuttaa. En pysy paikallani, heilun edestakaisin. Kädet tärisee.

Kun pysähdyn, tuijotan seinää ja itken.

Itken suuria tuskaisia pisaroita, nyyhkäyksin joka ravistelee koko kroppaa.

Olen väsynyt, tahtoisin lopettaa tämän. yritän selittää lääkärille, olen sekoamassa tähän oloon.

"Joo, onhan tuossa selkeitä masennuksen oireita sittenkin, miksikä me lopetettiin ne masennuslääkkeet?"

Mitkä niistä, kysyn.

"cipraleksit."

Minä syön niitä edelleen lääkäri-rakas.

" Ahaa, no ajattele miten paljon huonompi olo siulla ois jos et söis niitä yhtään."

Voi sen kai noinkin ajatella.

klik

Minun rakkaallani oli monta nimeä.

Meidän rakkaamme jätti tämän maan, kello kahden aikaan iltapäivällä.
Sisälläni on aukko jota mikään ei täytä.

"Päästän irti, vaikka minuun sattuu, sillä minä rakastan. Nuku rauhassa ystävä kallis."