Why are you shaking?

So you fucked this up again
it's time for you to leave
you never had many friends
and you thought this was all right
you're rushing to meditate
you should eat but probably wait
you never thought of yourself

why are you shaking
why are you right
when I will be the only one who gives
and lets you in tonight

Miut tiputetaan aina niin korkeelta.
Ja mie tahdon vaan elää.
Miksi?

Miksi te teette tän miulle?

I wish for one thing, and one thing only.

Tahtoisin saada tänä jouluna joululahjaksi, jouluraauhan.
Meidän perheeseen.
Tahtoisin saada edes kerran koko perheen joulun. Sellaisen että me kaikki lapset olisimme paikalla. Ja veljien perheet tietysti.Kukaan ei ryyppäisi, eikä riitelisi.

En minä niistä lahjoista välitä, voitte pitää ne kaikki.

Minä tahdon vain rauhaa, ja perheen ja rakkautta.

Anteeksi, etten sano tätä teille suoraan.

What's neccesary in a fight isn't fear, Nothing can be born from that.

Geezus...The stray dog in me is dyed into my bones. I'm getting sick of it.
All I do is howl at the stars, I ain't got the guts to leap at them.

I will light a fire upon the fang that falls short, so that I neednt see that star, so that it shall not tear this throat of mine.

Mitä miustakin on tullut?
Oon vaan kotona, meen piiloon kirjojen ja elokuvien maailmaan.
Tunnen itteni rikki revityks kun lähden niistä pois.

Kotona oleminen on helpompaa kun ei jää koukkuun oikeaan elämään.
Mutta pelkääminen ei loppupeleissä auta mihinkään, ja siitä tästä kuitenkin loppupeleissä on kyse, pelkään elämää niin etten halua edes yrittää.

Haluaisin sanoa että miullahan on ihan hyvä syy,
I've seen too much.

Mutta se ei taida yksinään riittää. Onneksi huomenna on taas psykologi, pääsen purkamaan päätäni. Setä-psykologille on koko ajan helpompi puhua, menen mielelläni siihen valheelliseen luulon,
että hän oikeasti välittää miusta.

kaikki aikanaan, i hope.

Joka toisena päivänä keitän kahvia enemmän
Laitan pöytään valkean liinan ja hetken hengähdän
Joka toisena päivänä katson peiliin hymyillen,
Joka toisena päivänä jaksan, joka toisena en
Lupasin tulla kertomaan kun tiedän enemmän,
nyt tiedän. Mutta en tahtoisi.

En enää olekkaan kaksi-suuntainen mielialanhäiriö.
Niin nopeasti se vaihtuu, nimi. Oireet ei.
Olen Dissosiaatiohäiriöinen, sosiaalisia tilanteita pelkäävä, anorektikko. Höystettynä vakavalla masennuksella.
Hei.
Pitkä nivaska nimiä, mutta ei mitään tietoa,
mitä noille pitäisi tehdä.
Voiko tästä parantua?
Voinko minä jonani päivänä sanoa, "olen taas terve."
En tiedä, tuskin setä psykolokikaan tietää.
Sanoi vain, että ei näiden nimeäminen miuta mikskään muuta, siihen tarvitaan vuosien työ.
Jonkun muun kuin hänen kanssaan, hän osaa vain nimetä ongelmiä.
Mutta hänen kanssaan on mukava tehdä töitä. Hänestä jää sellainen kuva, että vaikka käsitellään vaikeita asioita, hän ei tahdo satuttaa niillä minua.
Pyrkii aina siihen ettei miuta ahdista kun lähden sieltä kotiin.
Kiitos. Ensimmäinen ammatti-ihminen joka ei tahdo satuttaa, tai siltä se ainakin tuntuu.
Kiitos.

P.s voisiko joku ystävällisesti kertoa miksi terapeuttini näyttää kerta kerran jälkeen vain huolestuneemmalta?

edit// Hah! olen niin hyvä näiden kanssa, tämäkin meni kahteen kertaan. Anteeksi virhe, en oikein ole hyvä näiden kanssa -.-'

It's normal.

Hämmentäviä hetkiä,en varmaan ikinä opi ymmärtämään normaali perheiden välistä dynamiikkaa.
Se hämmentää miuta oikeasti.
Ei meillä ikinä, nytkin tuntuu että vanhempien aika menee omien pulmien ratkomiseen.

Kaikilla on niin korkeat suojamuurit ettei kukaan oikeasti ole enää niin lähellä ketään.

Itse pidän kaikki käsivarren mitan päässä.
Se on vain viisautta.

Olen sekavalla tuulella. Anteeksi.

Huomenna pitäisi mennä kuuntelemaan psykologin testien tuloksia.
Alkaa pikkuhiljaa pelottaa, mitäköhän niistä on käynyt ilmi?
Pelkään niin paljon, ajatukset ei meinaa kestää kasassa vaan harhailee kaikkialla.
Kirjoittelen paremman kunhan kuulen tuloksia ja tokenen.

Suojamuurin takaa.

"Oli niin hätkähdyttävän positiivista huomata, miten sie rikoit niitä muureja perjantaina. Kun puhuttiin. Ja surullista huomata että oot kasannut ne tänään takaisin."
Saan myös kuulla muuttuvani usein poissaolevan näköiseksi, kuin en olisi henkisesti läsnä ollenkaan.Hän miettii onko se suojautumis mmekanismi.
Onhan se, kukaan ei vain ole tajunnut sitä aiemmin.

Teen muisti ja keskittymiskykyä mittaavan testin, olen niissä näköjään aika huono.
En saa päätä pysähtymään ja pysymään yhdessä asiassa.

Perjantaina sain kotitehtäväksi testin, jossa piti laittaa lauseita järjestykseen tapahtuu usein tai ei ollenkaan, tai jotain siltä väliltä. Ja siinä oli lause:
En aina tunnista itseäni kun katson peiliin.
Koko lause tuntui potkulta mahaan, ja hetken verran pelkäsin oksentavani.Tätä tapahuu miulle nimittäin usein. Kaverit miettii aina miks kattelen itteäni niin paljon peilistä ja tökin naamaani.
Kun on pakko testata että oikeasti itse katsoo peiliin, tökkiä ja katsoa kuinka se hahmo peilissä tekee samoin.
Se on pelottavaa.
Siihen olen jo tottunut että aina tuttua tietä kävellesäni, osa päästäni väittää että näen sen ensimmäistä kertaa, että koko maisema on uppo outo. Vaikka kävelisin sillä päivittäin.
Mutta tätä kasvojuttua, sitä säikähdän aina.

Ps. oma tekemä kuva:D

Maailman ihanin tyttö

Entä jos katsoisit minua ihan hiljaa, keskittyen.
Näkisitkö minut arkesi seasta?
Näkisitkö sen mitä en sano?
Näkisitkö sävyjä siitä, mitä haluan olla?
Tartu niihin, älä usko siihen
millainen luulet minun olevan.
Tarvitsen siipeni.
Unelmat värjäävät minut sisältä.
Katso minua lempeästi,
ja auta tulemaan niiden kaltaisiksi.
Usko puolestani silloin
kun maailmani on samea ja raskas.
Tahdon että olemassa oloni tekee sinut onnelliseksi.
Sinun ilosi keventää minua.


En tiedä oletteko kuulleet projketista Maailman ihanin tyttö.
Minä olen, ja se on kaunis projekti.
Muutan taas kotoa pois, tuki asuntoon. Luultavasti, ehkä.
Ja jo nyt, iskä on sitä mieltä että menen väärään suuntaan elämässäni. Taas.
Vaikka minä haluan vain pois täältä.
Mutta en voi sanoa ääneen, sitä.
Että sinä, isä kallis, hajotat minua sisältäpäin. Muistan kaikki ne asiat menneestä
konkreettisesti taas.
Teidän riitelynne,
masennuksenne,
itsemurha ajatuksenne (lähinnä äidin)
tappavat minua sisältäpäin.
Eikös sen pitäisi mennä toisinpäin?
Eikö vanhempien kuuluisi olla täällä lapsiaan varten?
Vai meneekö se sittenkin toisinpäin?
Meillä se ainakin menee, ja minä olen heikko.
En kestä tätä painoa musertumatta.