I cannot spend another night in this home

 I close my eyes and take a breath real slow

En oo puhunu meidän äidin kanssa kertaakaan sitten jouluisen tappelun.
Se ei oo soittanut kertaakaan, vaikka ennen sitä se soitti vähintään kaksi kertaa viikossa.
Oon antanut asioiden olla niinkuin ne on.

The consequence is if I leave I’m alone

En ole soitellut itsekkään. Tiesin että tää loppuu jossain kohtaa.  Että jossain kohtaa tulee hetki jollon sen on pakko ymmärtää etten mie oo sen henkilökohtainen terapeutti.
Se mitä en osannut odottaa oli se että sen myötä, yhteydenpito katkeaisi kokonaan.
Olo on jotenkin niin yksinäinen, ensimmäistä kertaa.
Äitin sanat: turha tulla pyytämään apua, kiittämätön paska.
Aiheutti sen etten halua/uskallakkaan soittaa sinnepäin.
Vaikka tavallaan tiesin että tämä on tulossa. Se sattuu silti niin paljon.Kiertelin tätä kipua pitkään. Mutta pakko se on myöntää. Että tämä sattuu vaan niin saatanasti.

But what’s the difference when you beg for love?

And through the mutated words I write Kill it fast and never watch it die

                                                                                             Vuoden alku. Kaiken uuden alku kaiketi.

Ei ihan vaan tunnu siltä. 

En vaan pysty unohtamaan. Porukoilla olo ajaa miut hulluuteen. Kaikki ne sanomattomat asiat roikkuu ilmassa. Iskän känninsekainen huokaus:"kukaan ei oo koskaan kiinnostunut miun asioista." Aiheutti miun sydämmen tippumisen polvien tasolle.Seuraavan päivän tupakka keskustelu siitä miten äiti sekoaa. Miten pitää saada raha-asiat,talo, mökki, kaikki selvitettyä ja järjestykseen ennen kuin siltä katoaa viimeisetkin järjen rippeet.

En tuntenut sillä hetkellä mitään. Olin järkevä ja rauhallinen. 

Sain raivarinkin kerran. Vaikka lupasin itelleni etten ratkea raivoamaan enää. En suostu, en jaksa enää.

Mutta siinä vaiheessa kun äiti huusi ja haukkui itsekeskeiseksi, kiittämättömäksi paskapääksi, en vaan pystynyt enää. Joten huusin ja huusin. Vaikutus oli sama kuin olisi huutanut seinälle. Kaikki sanat vain kimpoilivat pois. Niitä ei kuunneltu, niihin ei jaksettu kiinnittää huomiota. 

Ainakun onnistun jollain tavoin saamaan itelleni mielenrauhan. Menetän seen samantien ja tajuan ettei sitä koskaan ollutkaan. Kuvittelin kaiken koko ajan, miun mielenmaisemaa värjänneet värit valuu pastelleina vesisateessa. 

Todellisuuspakoisia ei pitäisi pakottaa tähän maailmaan.

2013 tulee... kuka on valmis??

Mutta joka tapauksessa, nyt on aika bilettää(huomenna, mutta kumminkin) ja ottaa uusivuosi vastaan takkia auki.

Pikapost. palataan aiheeseen kunhan palailen kunnolla koneen äärelle.
P.s oon oottanu ton kuvan kanssa koko vuoden :P

With heaven above you, there's hell over me

 Joulu.

Tämä joulu on hylkiöiden.

Meidät unohdettiin tänne.

Eikä kumpikaan jaksa välittää.

Meidät voi löytää,

jos on tarkka ja lähtee seuraamaan nenäliina vanoja.

Tai pahaenteisen kuulloista yskää, joka on ilmeisesti päättänyt irrottaa keuhkotkin.

Ainut jouluinen hetki vietettiin,

juttelemalla ukille.

Hei, tulin taas.

Mitä kuuluu?

Mikään ei ole muuttunut.

Eikä varmaan tule muuttumaan.

Perinteeksi muodostunut retki ukin luo, paukkupakkasessa.

Meillä on edelleen ikävä siuta täällä.

Love takes courage

Meinasin jo kirjoittaa ihan muusta. Olin avannut sivunkin, aloittanut ja jättänyt sivun auki odottaamaan kun ajatus hiukan selkenee ennen kuin jatkan.

Mutta sen jälkeen asiat ehtivät muuttua, ja miuta muistutettiin taas siitä miten haurasta elämä voi olla.  Ja siitä että valitettavasti jokainen hetki voi olla viimeinen. Joten halusin varmistaa että jokainen rakkaani tietää miten paljon arvostan heitä. Aloitin L.stä, tietenkin. Ja jatkoin sitten soittelua/ viestien laittamista. 

we can live like Jack and Alex if we want to

Joskus pitää muistaa kiittää niitä kaikkein rakkaimpia jotka ovat jaksaneet niissä vaikeissa hetkissä olla tukena. Rakastaa silloinkin kun olen kusipää ja saan raivareita. Koska ne on ne ihmiset jotka oikeasti merkitsevät. Kiitos. Te teette elämisestä elämisen arvoista. Ja vaikka en sano sitä tarpeeksi usein rakastan teitä niin paljon. 

Jouluksi mummolaan

Se aika vuodesta lähestyy taas. 

Se kun pitäisi kerääntyä perheen kanssa yhteen. Olla onnellinen ja kiitollinen läheisistä ihmisistä. Varsinkin perheestä. Laulaa suureen ääneen joululauluja. Hyöriä onnellisena keittiössä. Koristella koko perheen voimin taloa ja näyttää muutenkin täydelliseltä ulospäin. Hymyillä niin että posket on krampissa kuukauden verran.

Kyllähän te tiedätte, vähän niinkuin kaikissa telkkarissa pyörivissä joulumainoksissa on tapana.

Nostakaa käsi ylös, jos teidänkin tekee mieli vain oksentaa kun näette niitä.

Täksi jouluksi olin suunnitellut leave me the fuck alone! ratkaisun täällä jyväskylässä. Mutta se ainut ihminen meidän perheessä joka oikeasti välittää miusta, ei antanut siihen lupaa eikä mahdollisuuta. Joten minä menen jouluksi mummolaan.

 Vähän niinkuin silloin kun olin pieni, ja kun äiti ja iskä olivat aina töissä. Niinkuin silloin kun vielä uskoin joulupukkiin ja kyttäsin ikkunan takana meneviä tonttuja. Paljon on muuttunut, enää ei ole joulukoristeiden tulvaa, ei joulukortteja. Eikä ukkia jonka syliin käpertyä, kun joulupukin odotus käy pitkäksi ja alkaa väsyttää. Silti, veikkaan että tästä joulusta tulee valoisampi kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana vietetyistä yhteensä. En kaipaa joululahjoja enkä ruokia. Mutta kaipaan joulun tunnelmaa. Ehkä tästä tuleekin hengellisesti nostalgia joulu. Kiitos mummin, joka on paras. Ja joka tulee aina olemaan. Kiitos siitä, että olet antanut minulle palasia ehjästä lapsuudesta, rakkaudesta, todellisesta välittämisestä. Sinä ja ukki kasvatitte meidät parhaanne mukaan. Ja siitä tulen aina olemaan kiitollinen. Ja toivon todella, että kun ukki katselee meitä täällä, että hän voisi hymyillä ja sanoa: kyllä minun tyttöni pärjää, ja että olen niin ylpeä siitä.

LIVE NATION PRESENTS: MUSE

Yksi suurimmista unelmistani tuli toteen eilen.

Näin vihdoin Musen livenä. Ette uskokkaan miten onnellinen olen siitä edelleen. Ennen keikkaa jännitti niin paljon että ihan tärisin ja oli vaikea keskittyä. Mitä jos kaikkien näiden vuosien odottelu onkin ollut jotenkin turhaa ja petyn vaan, kun olen ladannut siihen niin suuret odotukset.

Mutta ei, se oli juuri niin tajunnan räjäyttävää,ku olin kuvitellutkin, ellei peräti enemmänkin. Aamullakin oli vielä ääni käheänä kun en malttanut olla laulamatta mukana. Ja perjantaina aion tilata uudet konsertti liput kesälle. Koska tälläkertaa sähelsin lippujen kanssa ja sain huonot paikat miulle ja L.lle. Niin kesällä korjaan sen ja menen sinne kentälle pomppimaan. 

Oliko kukaan muu teistä siellä? Mitä tykkäsitte?

Ite en vieläkään päässyt yli siitä miten hyvältä ne kuullostaa. Ja kun Time Is Running Out sitten lähti, tiesin että kyseessä on yksi elämäni parhaista illoista. 

Tästä saadulla energialla jos taas jaksaisi vähän aikaa arjessa.