Joka toisena päivänä keitän kahvia enemmän
Laitan pöytään valkean liinan ja hetken hengähdän
Joka toisena päivänä katson peiliin hymyillen,
Joka toisena päivänä jaksan, joka toisena en
Lupasin tulla kertomaan kun tiedän enemmän,
nyt tiedän. Mutta en tahtoisi.
En enää olekkaan kaksi-suuntainen mielialanhäiriö.
Niin nopeasti se vaihtuu, nimi. Oireet ei.
Olen Dissosiaatiohäiriöinen, sosiaalisia tilanteita pelkäävä, anorektikko. Höystettynä vakavalla masennuksella.
Hei.
Pitkä nivaska nimiä, mutta ei mitään tietoa,
mitä noille pitäisi tehdä.
Voiko tästä parantua?
Voinko minä jonani päivänä sanoa, "olen taas terve."
En tiedä, tuskin setä psykolokikaan tietää.
Sanoi vain, että ei näiden nimeäminen miuta mikskään muuta, siihen tarvitaan vuosien työ.
Jonkun muun kuin hänen kanssaan, hän osaa vain nimetä ongelmiä.
Mutta hänen kanssaan on mukava tehdä töitä. Hänestä jää sellainen kuva, että vaikka käsitellään vaikeita asioita, hän ei tahdo satuttaa niillä minua.
Pyrkii aina siihen ettei miuta ahdista kun lähden sieltä kotiin.
Kiitos. Ensimmäinen ammatti-ihminen joka ei tahdo satuttaa, tai siltä se ainakin tuntuu.
Kiitos.
P.s voisiko joku ystävällisesti kertoa miksi terapeuttini näyttää kerta kerran jälkeen vain huolestuneemmalta?
edit// Hah! olen niin hyvä näiden kanssa, tämäkin meni kahteen kertaan. Anteeksi virhe, en oikein ole hyvä näiden kanssa -.-'
Miusta se kertoo siitä, että se oikeesti haluaa auttaa ja tehä työnsä tunnolla. Se varmasti myös tietää, että osa ammatti-ihmisistäkään ei välttämättä kykene tai halua kyetä ottamaan jokaisen potilaan tilaa niin vakavasti ja halulla kun se, joten imase koko sen antama ja vaikuttama ajatusmaailma ittees ja opi siitä. <3
VastaaPoista