Kävin taas aamukahvilla mummolassa, kuuntelemassa sitä iän ikuista huokailua. Sielläpä saavat nyt molemmat kuoleman miettijät ja huokailijat huokailla saman katon alla. Ja miulle jää koti jossa ei sitä tarvii kuunnella
Oon hakenu taas asuntoja kuin viimeistä päivää, pienet asunnot on vaan niin kiven alla.Tuntuu että oon tuomittu asumaan porukoilla. Eikä jaksais oikein yrittääkkään ettiä kämppää, jos ei ois niin pakottava tarve päästä tästä masennus,alkoholismi siirtolasta pois. Antaisin vain olla. Hain kouluunkin. Vaikka en ees tiiä mille alalle haluan. Kaikki vaan hokee, mee kouluun. Mee kouluunn. ja sitten luettelee pitkän listan kouluja joihin niiden mielestä miun pitäs hakea ja oottaa että teen sen oikeesti. Vaikka ei nappais yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye