Ahdistus jäädyttää verisuonien seinämät.
Samalla kun se paahtaa kaiken poroksi.
Monimutkaista.
Missään asennossa ei ole hyvä olla ja kaikki kiristää.
Tuntuu siltä kuin joku potkisi mahaan.
Koko ajan.
Näiden lääkkeiden piti lopettaa tämä!
Näiden piti poistaa jatkuva ahdistus!
Piti, niin miulle luvattiin.
Poistiko se?
Ehkä hetkeksi.
Tai kahdeksi.
Ja nyt tuntuu taas siltä kuin palaisin ja jäätyisin samaan aikaan.
Näen kummallisia unia joka yö.
Sellaisia jotka jättävät rauhattomaksi.
Ja sellaisen selkäpiitä karmivan tunteen,
että on taas nähnyt jotain ikävää.
Se on vähän niin kuin patti selässä josta ei ihan saa otetta.
Mutta sen painon tunteen niskassa painamassa hartioita kyyryyn.
Alas,alas,alas.
Ja minä kiepun siinä mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye