Unohdin mainita, mutta täytin 25.
Enkä ole saanut mitään aikaan niiden vuosien varrella.
Joskus tuntuu että olen paljon vanhempi.
Masennus vanhentaa ja kuluttaa niin paljon.
Eilen en noussut sängystä kuin yhden kerran,
puoleksi tunniksi.
Sitten könysin takaisin nukkumaan.
Olin tosin käynyt nukkumaan vasta neljältä aamulla,
oltiin kaverin kanssa katsomassa yhtä folk-punk bändiä ja ilta oli oikeasti hyvä.
Eilisestä en muista mitään,
paitsi ne sekavat unet joita näin koko päivän.
Tänään ahdistaa.
Niin paljon. Heräsin siihen tunteeseen että hukkaan elämääni.
Että se että nukuin koko eilisen ja tänää yhdeksään,
olisivat ne tunnit joista elämäni valuu hukkaan.
Tunnen niin aina kun käyn nukkumaan, mikä tuntuu oudolta.
Leikittelen ajatuksella etten ottaisi iltalääkkeitä,
ihan vain testiksi pystyisinkö nukkumaan ilman.
Sitten raukkamaisuuttani jätän testaamatta ja otan lääkkeeni kiltisti.
Tätäkö elämä on?
Töitä, illalla ei minkään-tekemistä ja ahdistusta.
Olisipa sairaanhoitaja aika pian.
Voisin kertoa etteivät
nämä pillerit pysty pitämään painajaisiani aisoissa. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
So kiss me goodbye